perjantai 2. maaliskuuta 2012

Olohuoneessa

Tänään saimme vihdoinkin pitkän odottelun jälkeen olohuoneeseen maton. Kuten aikaisemmin olen kertonut, matto on HAY:n  Peas 100% villaa, koko 300x400. Vaihdoin myös sohvatyynyt mustavalkoisiin, joukossa on yksi Missonin kukkatyyny. Se sopi mielestäni joukkoon. Matto on paksu ja koko sopiva. Kiitolinjan poika oli mukava, kun kantoi painavan maton olohuoneeseen saakka. Muuton yhteydessä nuo rahtarit tulivat tutuiksi, niin monen monta kertaa jakoivat meille kaikenlaista tavaraa. Naapurikin ihmetteli trafiikkia.    
Keinutuoli on saanut mustan maalin pintaansa. Se sopii mielestäni kokonaisuuteen hyvin. Mukava siinä on keinahdella. Heitin istuinsuojaksi pienen lampaantaljan.
Maton pintastruktuuri näyttää pallukoilta, se on kudottu räsymaton tavoin. Kude on huovutettua villaa ja kudontavaiheessa kude on kai nostettu pallukoille. Näin tulkitsin asian, kun katsoin kääntöpuolelle..
Tänään meille asennettiin makuu- ja työhuoneisiin valkoiset rullakaihtimet. Makuuhuoneessa on pimentävät, joten enää eivät katuvalot häikäise.

35 kommenttia:

  1. Kylläpäs sopiikin kaikki hyvin yhteen, entistä kauniimpi olohuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on just sopiva. Huomenna pitää tutkailla onnistuuko tuollaisen maton (pienempänä) toteuttaminen täällä kangaspuissa.

      Poista
  2. Niin kaunista, avaraa, valoisaa ja hyvällä maulla sisustettua!! Tuolla viihtyy kuka tahansa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pienellä odotuksella uusi ilme olkkarissa.

      Poista
  3. Yhdyn edellisiin, tyylikkään näköinen kokonaisuus.

    VastaaPoista
  4. Hei! Kaunis matto, olen itsekkin miettinyt Hayn mattoa. Mistä tilasit sen?

    Terveisin Paula

    VastaaPoista
  5. Ihme, miten joku keksiikin näin kivoja mattouutuuksia! Sopii teille hyvin, harmoninen kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään meillä pidetyillä "pääsiäsikurssilla sain mattoja kutoneelta tietää, että onnistuu hänen kangaspuissaan tuon maton hieman ohuempi versio. Kudetta saa ostaa Suomesta. Nyt on hallin matto tilattu kutojalta, vielä pitää valita kuteet.

      Poista
  6. Kaunista! Keinutuoli mustana antaa kivasti ryhtiä!

    VastaaPoista
  7. Kivan näköinen matto. Sopii Sinun selkeisiin linjoihin - siis kotisi selkeisiin.. :D Ja ei tuo keinutuoli olekaan hullumpi mustana, vaikka olin aiemman kuvasi perusteella valkoisen kannalla. Olet Sinä vaan aika energinen, kun olet sen jo maalannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen todella selkeiden linjojen ihminen. Vuosien saatossa maku on entisestään minimalistunut. Musta sopii.

      Poista
  8. Kaunista on ja upea kokonaisuus, tykkään. Meilläkin on musta keinutuoli, jota olin jo heittämässä varastoon, mutta taidan antaa sille vielä armoa. Se tuo ryhdikkyyttä vaaleaan sisustukseen. Pidän kuvien perusteella uudesta matosta. Se näyttää pehmeälle ja olettaisin sen tuntuvan myös jalkojen alla mukavalta. Värinsä puolesta sopii hyvin kokonaisuuteen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on paksu ja mukava jalan alla. Nyt vain toinen hieman ohuempi halliin.

      Poista
  9. Aivan ihana matto! Täytyypä tutustua tarkemmin. Ja upea tuo olohuoneen kokonaisuus kaikkineen; taulua ja tyynyjä myöten. Musta keinutuoli sopii hienosti muuten vaaleaan sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on mukava ja värit nappaa meille hyvin. Musta on minustakin hyvä ryhdittäjä

      Poista
  10. Mukava matto ja varmasti pehmeäkin varpaille. Eiköhän kudonta kangaspuissakin onnistu, voisin ajatella että nostaa kuteen puikolle, jotta jää sitten silmuksi pintaan, kenties, no en tiedä.
    Rauhallinen kokonaisuus kaikenkaikkiaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kudonta onnistuu kangaspuissa, se selvisi tänään matonkujan kanssa jutellessani. Niinpä uusi tilaus on vireillä ja kuteet vain on valittava.
      Sinulle sopisi myös mallistoosi tämän tyyppinen.

      Poista
  11. Verhoton koti on selkeä. Tykkään pelkistetyistä kodeista, itse en löydä sinne tietä näiltä sekalaisilta teiltäni. Keinutuoli on se piste iin ppäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän loft-tilaan en voisi laittaa verhoja, se veisi koko tyylin hakoteille. Ikkunay ovat niin kauniit, että niille ei voi laittaa reunoille verhoja.

      Poista
  12. En voi kuin ihastella siisteyttä. Voi, kun joku siivoaisi täällä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin repsottaa silloin tällöin. Nyt oli taas kuvaussiistiä.

      Poista
  13. Aivan kuin jostain muotilehden sivuilta. Tyylikästä, selkeää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ari, sinulla näyttää olevan silmää sisustukselle.

      Poista
    2. Olen joskus ihan oikeasti haaveillut sisustussuunnittelijan ammatista

      Poista
    3. Eihän se vielä ole myöhäistä. Lähelläsi on esim Halikon AMK, jossa voi valita sisustussuunnittelulinjan. Ja muitakin löytyy.

      Poista
  14. Kaunista, selkeää, valoisaa, suomalaista. Yleensä verhottomuus tekee kolkoksi, mutta tuonne sopii mainiosti, ikkunat on niin kauniit. Viherkasveillekin on hyvin tilaa. Matosta tykkään myös, nappi ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunoiden ja loft-tyyppisen tilan takia ikkunoiden reunoille verhot pilaisi koko tunnelman.
      Matto on tosiaan just tänne sopiva.

      Poista
  15. Jännä pinta matossa! Ja todella paksu. Ja villakangasmatto on helppo pitää puhtaana. Tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  16. Avaraa ja valoisaa. Tyylikästä!

    VastaaPoista
  17. Heippa! Ystävä osti juuri samanlaisen keinutuolin tänään, onko sinulla tietoa, mistä nämä ovat kotoisin ja miltä vuosikymmeneltä?

    VastaaPoista