perjantai 23. maaliskuuta 2012

Jalat, jalat..

Jalkani ovat kokeneet kovia, mutta ovat edelleen kunnossa ja kävelen niillä rivakasti eteenpäin. En ole aivan varma, onko askeleeni lyhentynyt muutamalla sentillä. Itse en sitä huomaa. Koettelemuksista askeleeni ovat  vahvistuneet.

Silloin olin kolmetoista, kun jalkaani kohtasi ensimmäinen onnettomuus. Lähdimme porukalla mustikoita poimimaan järven rantaan. Siellä jyrkässä rinteessä oli joka kesäinen mustikkapaikkamme. Päivä oli lämmin ja hiostava, taisi olla ukkosta ilmassa. Ilman kumisaappaita ei kukaan marjastaja lähde metsään, en minäkään. Marjoja tuli mukavasti ja astiat täyttyivät. Mättäältä mättäälle rämpiessä tunsin, että kenkä hiersi jalan nilkkaa inhottavasti. En siitä välittänyt, kuljin muiden mukana.
Kotona minulle nousi kova kuume ja hiertyneeseen nilkkaan nousi iso paise. Kuume jatkoi nousuaan ja olin kai jo hämärän rajamailla. Äiti teki päätöksen lääkäriin lähdöstä. Välittömästi lähdettiin matkaan. Siihen aikaan kunnanlääkäri oli aina valmiina palvelemaan vastaanotolle tulevia, jonottamista ja ajanvarausta ei tarvittu. Onneksi, sillä aikaa ei ollut enää hukattavissa. Nähtyään jalan, lääkäri totesi, että nyt ei ole enää kyse tunneista, vaan on toimittava heti. Sain pistoksen, joka pysäytti yleisen verenmyrkytyksen etenemisen. Paise hoidettiin ja pian olin kunnossa. 

Silloin, kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin,oli uudenvuodenaaton myöhäinen ajankohta. Olimme tulossa ystävien luota. Ilta oli vaihtunut jo yöksi ja pakkanen narskui jalan alla.  Kävelimme reipasta vauhtia kotia kohti. Kävelytie laski alas alikulkuväyläksi  sillan alle. Sinne en kuitenkaan ehtinyt. Alamäessä jalkani lipesivät jäisellä tiellä ja kaaduin selälleni. Oikealla jalallani en enää voinut astua. Pysäytimme ohi ajavan auton. Asuimme silloin  pikkukaupungissa, jossa lähimmäinen rohkenee auttaa hädässä olevaa lähimmäistään. Ahtauduimme auton takapenkille ja ajoimme suoraan sairaalaan.  Samana yönä aloitettiin jalan leikkauksen valmistelut. Kirurgi saatiin aamulla paikalle. Oikean jalkani molemmat sääriluut olivat murtuneet. Jalka leikattiin ja sääriluut tuettiin teräskiskolla. Vuoden kuluttua sääri avattiin uudelleen ja teräskiskot poistettiin. Muistona tästä kaikesta on sääressä kahden leikkauksen viiltojäljet. Kaikki meni melkein hyvin. Ainoa asia, joka ei onnistunut oli ompelu. Haavat kursittiin liian harvoilla pistoilla. Se oli osasyynä näkyviin leikkausarpiin. No tämä on vain estetiikkaa. En ole aikonut osallistua säärikilpailuihin. Tosin joskus aikoinaan sitäkin minulle ehdotettiin, mutta Suomessahan ei järjestetä vieläkään näitä kisoja.

Eipä kulunut kuin muutama vuosi edellisestä, kun kävelin pahaa aavistamatta Mannerheimintien yli Helsingissä. Ennalta arvaamatta oikean jalan kengän korko juuttui ratikkakiskon uraan ja rojahdin kaiken kansan nähden päistikkaa keskelle ajoväylää. Ensin kiskoin kenkää ratakiskon urasta. Nousin ylös, katsoin näkikö kukaan. Arvatenkin aika moni näki. Huomasin, että silmälasini olivat lentäneet ajoväylälle. Koppasin ne käteeni ja kompuroin Stockmanin seinustalle tutkailemaan vaurioita.
Oikaisin silmälasit, kaivoin peilin laukusta ja totesin, että minulla oli mustasilmä. Olin lyönyt ohimoni ratakiskoon. Hetken suunnittelin, miten peitän paisuvan mustan silmän.  Tästä onnettomuudesta selviydyin pelkällä meikillä. 

Taas kului muutamia vuosia. Olimme kierroksella eräässä kerrostalossa miesryhmässä, minä ainoana naisena. Koska olen luonteeltani hätäilevä ja kärsimätön, luulin jo ehtineeni portailta tasanteelle ja astuin pahaa aavistamatta alas. En ollut yhden askelman päässä tasannetta, vaan kahden. Siinä ei tasapaino enää pitänyt, rojahdin alas ja oikea jalka vääntyi pahasti.  Diagnoosi nivelsiteiden venähdys. Koska varpaat liikkuivat, se oli merkki etteivät nivelsiteet olleet poikki.  Jääpussihauteita nilkkaan  ja side. Linkkausta ja kävelukeppi, jalka parantui muutamassa viikossa.

Viime vuoden lokakuussa olimme järjestelemässä muuttoa Turusta. Päätimme tehdä pihatöitä ja olimme karsimassa kirsikkapuuta. Mietimme jo, että kaadamme koko puun. Taas tämä nopeuteni koitui kohtalokseni. Kompastuin  törröttäviin paksuihin juurivesakantoihin, vasen jalkani vääntyi hyvin pahasti. Tiesin jo kokemuksesta, että nivelsiteet olivat venähtäneet. Varpaat liikkuivat. Kirsikkapuu jäi pystyyn ja toivottavasti kasvaa edelleen ja kohtahan se kukkii.
Hoidin jälkiseuraukset omatoimisesti, jalkani parantui kuukaudessa.

Ei tästä tullut jalkakirjaa, tuli vain jalkapakina. Mutta onhan teillä tässäkin lukemista, jalkakirjaa tuskin olisitte jaksaneet lukea. Jalkani ovat minulle Akilleen kantapää eli heikko kohtani.   

**************************
Pakinaperjantai 278. haaste = Jalkakirja


31 kommenttia:

  1. Huh, ikävä jalkatarina ja tuttu noiden nivelsiteiden menemisen osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkeenpäin ajateltuna eräänlainen slvitymistarina jaloista huolimatta.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen pakina, vaikkakin sinulle kivulias aikanaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaksepäin on helppo katsoa ja vähän nauraa haavereille. Tosin silloin ei naurattanut.

      Poista
  3. No, on sulle sattunut sitten jos jonkinmoista jalkajuttua, mutta älä välitä, on mullekkin, hi!
    Mutta, tosi hieno pakina löytyi kuitenkin täältä, vaikka olikin jalkapakina, mutta eikö pitänytkin olla pakina, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakinahan tästä tuli, ei ollut jaloista enempää tarinoitavaa.

      Poista
  4. Onpa sinulla ollut paljon haavereita jalkojen suhteen;toivottavasti nyt ovat kunnossa.Nivelsiteet ovat minultakin menneet muutaman kerran ja nyt pitäisi mennä jossain vaiheessa pieneen jalkaleikkaukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnossa ovat. Pitäisi vain mennä jalkahoitajalle rapsutettavaksi.

      Poista
  5. Niin niin, ikävästäkin aiheesta voi saada aikaan mukavan tarinan... :) Terveitä keväisiä jalkapäiviä!

    VastaaPoista
  6. Jaloista riippuu ihmisen elämä ja hyvinvointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Kun katselen vanhoja ihmisiä, huomaan heti kuka kärsii polvi- tai lantiovaivoista, kulkeminen on vaivalloista.

      Poista
  7. No, voit kuitenkin lohduttautua ajatuksella, että kysymyksessä olivat jalat - jotkut lyövät jatkuavsti päätään seinään!

    Kevätterveisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olivat jalat, nyrjähtäneen pään kuntoa tuskin olisi saatu ennalleen.

      Poista
  8. Kaikesta huolimatta olet noista hyvin selvinnyt.
    Kyllä toimivat ja kivuttomat jalat ovat suuren kiitollisuuden väärti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nautin siitä, että voin kivutta kulkea ja ryhdikkäänä.

      Poista
  9. Jopa on ollut huonoa tuuria jaloillasi!

    VastaaPoista
  10. Ajattelepas jos olisit kulkenut pää kolmantena jalkana, olisi voinut olla päässäkin enempi kuhmuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisi tiennyt mitä sille päälle olisi pitänyt tehdä.
      Maltoin kuitenkin enkä ottanut päätä jalkojen seuraksi.

      Poista
  11. Sulla on sitten sattunut vaikka mitä jalkojen kanssa, ymmärrän jos kävelet varovasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä kohellan edelleenkin, vaan jäisillä kaduilla varon.

      Poista
  12. Kovia ovat jalkasi saaneet koke, mutta aina tervehtyneet ja se on pääasia, vaikka jaloista puhutaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein listata pakinoinnissa nämä jalkojen kohokohdat. Hyvin on selvitty.

      Poista
  13. Koettelemuksia kerrakseen, ja kaikesta päättäen ne ovat vain vahvistaneet. Ratikkakiskot nostivat mieleen oman vastaavan kokemuksen. "Ensin kiskoin kenkää ratakiskon urasta. Nousin ylös, katsoin näkikö kukaan." —Ei se kippee vaan se häppee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemusta ainakin on tullut.
      Kyllähän se nolo tilanne on kompuroida oikein kunnolla ja keskellä pääkaupunkia. Silloin ei naurattanut, mutta nyt kyllä jo nauran.
      Osaan myös nauraa itselleni, se on hyvä asia sekin.

      Poista
  14. Kivuliasta, mutta arvet tekevät meistä sen, mitä olemme tänä päivänä.;)

    Itselläni on krooninen jännetulehdus nilkoissa, alkaen teini-iästä. Pahimmillaan olivat silloin, kun n. 10km kumisaappaissa kevättalvisessa hangessa tarvottuani hädin tuskin pääsin linja-autoasemalta kotiin vievään bussiin pöllöretken jälkeen.

    Hieman myöhemmin ratsut karkasivat kiitolaukkaan, jotenkin huomasin olevani hevosen kaulalla ja kohta maassa. Olin jo oppinut putoamaan, mutta vasen nilkka taittui. Seurasi runsas kuukausi kipsissä.

    Nilkat ovat tosiaan se heikko kohta, joita on jouduttu paikkailemaan monta kertaa. Varpaani satutan silloin tällöin muuten, mutta jos ovat kovin kipeät, laitan (lääkinnällistä)teippiä. Nilkkoihin täytyy käydä hakemassa liimaside, jos menevät pahemmin. Lievät vammat hoituu idealsiteellä. Ja tuethan on käytössä joka tapauksessa, jos kolotuksia ilmenee.;)

    Sen kerran, kun taitoin nilkkani juostessa rappusia alas, olin kiirehtimässä luennolle ja kivirappuun oli tullut halkeama, johon jalka jäi kiinni.

    Helsingin keskustassa olen kaatunut kompastuessani kynnykseen Lasipalatsissa, mutta onneksi mitään ei sattunut. Se vain on jäänyt yhdeksi varoittavaksi esimerkiksi siitä, että pitäisi joskus katsoa jalkoihinsa, kun kiiruhtaa eteenpäin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan identtinen kohtalotoveri jalkojesi kanssa. Just tuollaista se on minullakin. Jaloissa on ollut jos jonkinmoista teippiä, rasvaa, sidettä yms. Vahvistaahan tämä koettelemus.
      Jalkoihin pitäisi katsoa, sen olen kantapään kautta oppinut. Kun kadut ovat jäiset tuijotan katse maahan luotuna ja katson mihin astun. Siinä jäävät tuttavat huomaamatta, mutta kesällä kuljen vapaasti ja rennosti.

      Poista
  15. Onni onnettomuuksissasi, että kaikista karmivista kokemuksistasi huolimatta (sopii myös Elinaan tuossa edellä) tänään kävelet reippaasti ja - voiko sanoa - se mikä ei tapa, vahvistaa.

    Totta: rapatessa roiskuu ja kävellessä voi sattua ties mitä. Joskus on hyvä tosiaan keskittyä pelkästään kävelemiseen.

    Itse kaaduin pahasti kantoon saaressa, kun yritin kuvata loikkivaa jänistä ja samalla kävelin eteenpäin... ja hups, siinä sitä oltiin: huuli halki ja sairaalaan tikattavaksi. Ensin soudettiin mantereelle, sieltä autolla kaupunkiin jne.

    Turvallista kevättä toivokaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja just pääsin sanomasta, että kesällä kuljen rennosti ja vapaasti. Niin sattuuhan sitä kesälläkin haavereita.

      Otetaan jalat huomioon kesälläkin.

      Poista
  16. Oikeastaan ihan hyvä ettei sinulta koko kirjallista löydy noin jalkatarinoita, ainakaan noin kivuliaita. Noissa on ollut ihan tarpeeksi kokemista.

    VastaaPoista