lauantai 2. heinäkuuta 2011

Helteitä riittää

Tämä ruusu jaksaa ilahduttaa. Vähän aikaa sitten se kukki vihreävalkoisin ja vaaleanpunertavin kukin. Kun kukat kuihtuivat, se pudotti ne  itse maahan. Kohta sen jälkeen ilmeistyivät uudet nuput. Muutamia kukkia on auennut jo. Yllätys, yllätys ne ovat oransseja. Nuput näyttävät, että oranssia on tulossa jatkossakin.  Huomasin myös, että kaksi vaaleanpunaista on joukossa.  Mukaviahan nämä yllätykset ovat.
Kesäkurpitsakin yllättää. Kun entiset kukat ovat lakastuneet, pukkaa uutta kukkaa heti tilalle. Mutta milloin ne kurpitsat ilmestyvät ?  Ei silti mielelläni  tuota kukintaa katselen. Olisiko pitänyt ostaa kaksi tainta kumpaakin sukupuolta ?
Palava rakkaus hehkuu vielä ja ruoho vihertää siitä ilosta, että helteiden välissä on satanut. Toivomusteni mukaan kaksi yötä  satoi ja päivällä oli taas poutaa. Kyllä joku ottaa toivomuksiakin vastaan.

Olen pienessä puutarhassani suurten linjojen puutarhuri. Annan kasvien rehottaa. Harmi vain, että tuulet ovat  notkauttaneet ison akileijan vähän kumolleen. Onneksi palava rakkaus nousi ihan itsekseen takaisin pystyyn.
Vaalean keltainen akileija sopii yllättävän hyvin tasaamaan tulipunaisen värin.
Tänään en mennyt Keskiajanmarkkinoille. Innostuin taas sohvatyynyistä. Ostin kaksi valkoista pellavatyynyä sohville ja vaihdoin  mustavalkoiset takaisin. Missonit ja kumppanit pääsivät kesätelakalle.
Muistutan vielä Substralin Rakas kasvitarinani- kirjoituskilpailusta. Se päättyy bloggaajille 15.7.2011, joten  antakaa kasvien inspiroida ja kirjoittakaa se tarinaksi.

9 kommenttia:

  1. HIENOJA kuvia olet ottanut viime aikoina. Kyllä isommat kuvat on aika hienoja...

    Minä siirsin keltaisen akileijan paikkaa viime vuonna (ei kai akileijoja suositella siirtämään, tein kumminkin) ja kas kummaa: tänä vuonna se kukki vaaleanpuna-valkoisin kukin. En uskonut silmiäni, luulin, että siihen on siemenestä kasvaut uusi, kunnes ystäväni kertoi, että hänenkin akileijansa vaihtoi väriä, kun hän siirsi sen. Sellaisia yllätyksiä. En ymmärrä!

    oikein kivaa viikonloppua! Tuike

    VastaaPoista
  2. Vettä taasen kaivattaisiin. Meidän nurtsi on aivan palanut. En ymmärrä miksi ne sitä edes helteillä leikkaa.

    Suuret linjat ovat hyviä! Puutarhan hoidossakin.

    VastaaPoista
  3. Kaunis erikoisen värinen ruusu.
    Meillä on tänä vuonna kaksi kesäkurpitsan tainta, istutettu lähekkäin. Toivottavasti pörriäiset ne löytävät.
    Palavarakkaus on minulle hyvin mieluisa kukka,niihin tutustuin jo taaperona mammani pihamaalla.

    VastaaPoista
  4. Tuike,
    Samalla kameralla niin pienet kuin isotkin on otettu. Isot kuvat vain tuovat kaiken paremmin esille. Olen huomannut, että monikaan ei klikkaa kuvia suuremmaksi, silloin niitä voisi katsella isompana.

    Minulla on mielikuva, että ostin sinisiä ja sinikeltaisia akileijoja, mutta vaalean keltaisia ne ovat. Pitäisi hieman siirtää, jos väri muuttuisi.

    Lepis,
    Minä ihmetteln myös, että onko olemassa joku sääntö kiinteistönhoitajille, että nurmikko pitää leikata joka viikko, vaikka se olisi jo kellastumassa.

    Unelma,
    Minun olisi kai pitänyt ostaa kaksi kurpitsan tainta. No iloa tuosta nyt kuitenkin on.

    Palava rakkaus on perinnekukka ja hyvin vanha. Minäkin muistan sen lapsuudesta. Minulla on osa kukista valittu juuri noiden muistojen takia. En ole tietoinen mistään kukkatrendeistä.

    VastaaPoista
  5. Ymmärtääkseni kurpitsalla on erikseen tyttö- ja poikakukat. Jos kumpiakin on samaa aikaa kukassa ja pölyttäviä pörriäisiä, kurpitsoja alkaa keihittyä ; )
    Pörriäisten puuttuessa, voi vähän avittaa ja tupsutella siitepölyä emikukkiin.
    Palavaarakkautta on meidänkin kukkapenkissä... rennosti muiden kasvien seassa : )

    VastaaPoista
  6. Upean värinen ruusu, vettä kaipaa kaikki kasvit. Nyt hyrisee jossakin kaukana, toivotaan sadetta mutta ei ukkosta!

    VastaaPoista
  7. sariw,
    Kiitos ohjeista. Nyt on ilmeisesti ollut kumpaakin kukkalajia, mutta en ole itse pölytellyt ja voi olla, että mehiläiset tai kimalaiset ovat saattaneet käydä.

    marjamatilda,
    Helteitä pukkaa ja sitten taas jyrisee. Sitä se taitaa olla.

    VastaaPoista
  8. Ihania puutarhakuvia! Tuo ruusu on todella kauniin värinen, kutsuva ja hehkuva. En tiennytkään, että sama varsi voi tuotaa erivärisiä kukkia. Kesäkurpitsa näyttää myös kivalta ihan kasvinakin.

    VastaaPoista
  9. Katriina,
    Ruusu on runkoruusu, jonka ostin kun viimeisiä vietiin puutarhamyymälästä.
    En tiedä miten se nuo värit valmistelee, mutta pidän tuollaisesta vaihtelusta.

    Kesäkurpitsasta minä tykkään vaikka ei niitä kurpitsoita tulisikaan. Ensi kesänä laitan kaksi.

    VastaaPoista