Kukkii ja tuoksuu

 Orvokkipenkki reunusti viistona kuistin kiviportaiden reunaan päättyvää pihapolkua. Orvokin taimet kasvatettiin aina kevään aikana itse, sinisen eri sävyjä ja valkoista. Jonakin vuonna luumunpunaista ja keltaista, sävyjä vaihdeltiin vuosittain. Orvokit istutettiin ulos ensimmäisinä kesäkukkina. Ne jaksoivat kasvaa ja kukkia aina pakkasiin saakka.
Muistan resedan tuoksun. Ihmettelin, miksi vaatimattoman näköistä resedaa joka vuosi kylvettiin kesäkukkien penkin reunalle. Se näytti ihan rikkaruoholta. Nyt ymmärrän sen tarkoituksen, hienointa oli sen tuoksu.

Pitkän, valkoisen pohjalaistalon graniittikivijalkaa reunusti kukkapenkki. Se päättyi orjantappurapensaaseen. Pensas kasvoi kitumalla ja tuotti niukasti vaaleanpunaisia yksinkertaisia kukkia. Jostain syystä sitä vain sanottiin orjantappuraruusuksi, piikkien takia kai. Kuvittelin sen oksat kranssimaiseksi kruunuksi samanlaisena kuin raamatun kuvien Jeesuksella. Tämän kukkapenkin toinen pää päättyi kuistiin. Kuisti varjosti sopivasti etelästä paistavalta auringolta. Paahteelta varjostivat myös talon edessä kasvaneet omenapuut. Kohopenkki sai sopivasti aurinkoa ja varjoa.

Kivijalkapenkissä kukkivat valkoiset, hivenen punertavaan vivahtavat korkeat kukat. Niitä kutsuttiin ylioppilaiksi. En silloin tiennyt, että se ei ole kukkien oikea nimi. Ylioppilaiden nimen selvitin vasta muutamia vuosia sitten. Nämä suopayrtit levittivät kukkiessaan tuoksua yli koko pihamaan. Kukka on minulle edelleen Ylioppilas.

Kerrotut oranssit unikot olivat saaneet myös oman reviirinsä tässä penkissä. Kukat painoivat sateen piiskatessa unikot kumaraan. Siitä huolimatta ne olivat värikkäässä pääroolissa koko kukinnan ajan.
Iiriksille oli varjoisassa kuistin kulmauksessa oma paikkansa. Niiden syvä tummansininen kukinta ihastutti keväällä, ne olivat penkin ensimmäiset kukkijat. Iirikset ovat seuranneet minua kolmeen pihaani, vain rivitalopihasta ne puuttuivat.

Iirikset ovat jo kukkineet. Uskollisesti ne nostavat kukkavanat joka vuosi. Keväällä katselen mullasta pursuavia paljaita juurakoita ja ihmettelen niiden selviytymistä paljaina pakkasesta. Juurakot ovat kuitenkin vuodesta toiseen kantaneet kesän kestävän elämän sisällään. Leikkaan kuihtuneet kukat ja levitän juurakoille muhevaa multaa. Tanakat terveen vihreät lehdet kaunistavat kukkapenkkiä, kunnes pakkanen ja lumi kietoo ne talviunille.

Orvokit, nuo jokavuotiset seuralaiseni minne ikinä muutinkaan, kukkivat terassilaatikoissa. Tummaa sinistä, lilaa ja valkoista. Aikaisempina vuosina olen vaihtanut ne kesäkuulla valkoisiin pelargonioihin. Nyt en ole sitä tehnyt, ainakaan vielä. Vuosi vuodelta minulle on syntynyt voimakas tunneside orvokkeihin. Iltaisin vähän ennen auringonlaskua kerään orvokeiden kuihtuneet kukat. Kukkien ihastuttava tuoksu täyttää terassin.
Ensi kesänä kylvän tuoksuvaa resedaa.

Kirjoitin tämän tarinan Substralin Rakas kasvitarinani kirjoituskilpailuun bloggaajien sarjaan. Sama tarina on mukana myös ns pääsarjassa. Mikäli olet unohtanut tarinasi lähettämisen se onnistuu vielä huomenna, kilpailu päättyy 15.7.  Substralin sivut aukeavat tämän kappaleen ensimmäisen lauseen linkistä.