sunnuntai 8. elokuuta 2010

Rumat näkymät

Heinäkuun alussa matkustin junalla Helsinkiin. Ihailin kauniita kesämaisemia, joita Suomi on pullollaan. Sinistä järvenselkää, valkokylkisiä koivuja, vihreitä niittyjä ja kukoistavaa metsää soljui junaikkunasta tasaiseen tahtiin. Kauneus katkesi joka kerta, kun saavuimme asemalle. Ratapihan hoitamaton pusikko, lojuvat tavarakasat, puupinot, ränstynyt rauta-aita ja liikerakennusten hoitamattomat takapihat. Tuntui kuin olisin tullut toiseen maailmaan.

Kuvassa juna on pysähtynyt Kirkkonummen asemalle. Istun ja katselen tätä ankeaa näkymää. Joka päivä tätä näkymää katselevat satojen jopa tuhansien ihmisten silmäparit. Minkälaisen käsityksen ohikulkijat saavatkaan kyseisestä paikkakunnasta, ei kovin mairittelevaa.
Onko ratapihojen hoitaminen ja siivous liian iso kustannuserä  VR:lle ja kyseiselle kunnalle. Mielestäni se ei saisi sitä olla.
******

22 kommenttia:

  1. Tämä onkin mielenkiintoinen haaste, sillä näkemykset voivat erota toisistaan paljonkin.

    Minua ei tuollaiset näy haittaa, en ole juurikaan ajatellut niitä rumina. Sn sijaan katson mielelläni, mitä rojua näkyy ja voisiko jotain hyödyntää uusiokäyttöön, joko taiteeksi tai ihan käyttötavaraksi. Ja mielenkiintoisia kuvia noista aina saa.

    Rumuuden estetiikka on jännä asia.

    VastaaPoista
  2. Juu oon sammaa mieltä ! Hoitamattomat takapihat ja villit pusikot rumentaa maisemaa. Aivan kuin ei välitettäisi toisista ihmisistä. Tai sitte vain ei oo aikaa ja voimavaroja pistää paikkoja kuntoon. Mutta kyllä se katsojaa masentaa (tekis mieli mennä raivaamaan pusikkoa pois :)

    VastaaPoista
  3. Ruma on näkymä, samaa mieltä.

    Vanhat asemarakennukset ovat niin somia, että ne kelpaavat nykyään asunnoiksikin. Tarkoitan maaseudun pikkuisia asemia. Nykyäänhän junat eivät niillä enää pysähdykään.

    VastaaPoista
  4. Kadonneet ovat ajat, jolloin VR:llä oli omat puutarhurit. He hoitivat asemien ympäristöt viimeisen päälle kuntoon. Jalostipa Hyvinkään puutarhuri Rautatieomenapuunkin (se riippuva) ja joka paikassa oli niin nättiä.

    Toisinaan totaalinen ankeus on myös kaunista, tai ainakin kiehtovaa.

    VastaaPoista
  5. Ratapihoilla vallitsee surumielinen tunnelma, ja kuitenkin, tosi pienellä vaivalla voisi ympäristöä fiksata.

    VastaaPoista
  6. SusuPetal,
    Rikkaruohoja, pajukkoa, pujoa ja ties mitä risukkoa, ne eivät ole silmiini kaunistuksia eikä epäsiisteys ja epäjärjestys.
    Sen sijaan romun jatkokäyttö on ihan paikallaan.
    Ja jalostettuna jatkokäytössä romukin on kaunista.

    VastaaPoista
  7. Nukke,
    Samat tunteet tulevat minullekin.

    Unelma,
    Minäkin tykkään vanhoista asemista, ne ovat kauniita. Mutta kaunista ei ole enää asemarakennuksen ratapihalla.
    Tietysti ne autiot asemarakennukset, jotka on otettu asuinkäyttöön saavat uuden elämän.

    Lepis,
    Minäkin muistelin, että puutarhurit kiertelivät asemapihoilla. Nyt jopa riittäisi siivous ja perkkaus, sen voisivat tehdä huoltomiehetkin.

    Totaalinen ankeus on puhuttelevaa eikä niin kaunista, se sysää toimimaan. Ja se on hyvä asia.

    Kaanon,
    Just näin.

    VastaaPoista
  8. No onhan tämä vähän ankeen näköinen.

    VastaaPoista
  9. Amalia,
    Juu ei siinä silmä lepää.

    Rita,
    Ankeaa on.

    VastaaPoista
  10. Tyypillistä ratapihan rumuutta, jotenkin siihen on tottunut.

    VastaaPoista
  11. pappilan.mummo.vuodatus.net9. elokuuta 2010 klo 10.22

    Hoitamattomat takapihat ovat rumia. Pienellä panostuksella niistä tulisi kauniita.

    VastaaPoista
  12. Rumuus kuten kauneuskin on katsojan silmässä.. junan ikkunasta katsoen näkymä on varmasti ankea ja vaatisi kohennusta, mutta valokuvana näkymä onkin mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  13. Totta! Aika pienelläkin vaivalla varmasti saisi ihan eri ilmettä aikaan asemille. Kai se on viitsimiskysymyskin..?

    VastaaPoista
  14. pappilan mummo,
    Samaa mieltä.

    tanssiva harmaa pantteri,
    Valokuvassa on vastakohtaisuutta, kovat raiteet ja elävää kasvustoa.
    Mutta rakennetussa ympäristössä se ei näytä kauniilta, eriasia, jos ollaan luonnossa, siellä vastakohdat säväyttävät.
    Mutta makuasia.

    satumaailma,
    Ei luulisi olevan suuri vaiba poistaa pajukot, pujot ja lupiinit. Näkymä kohentuisi sopivaksi rakennettuun maisemaan.

    VastaaPoista
  15. Ite oon Kirkkonummelta enkä tunnistanut kuvaa. :) Mutta siinähän ei olekaan asemarakennus vaan jonkin matkan päässä olevaa teollisuusaluetta - jos nyt oikein tuon paikansin. Eli kauppojen rumaa takapihaa...

    VastaaPoista
  16. Nohna,
    Juna on sen verran pitkä, että viimeiset vaunut taitavat jäädä jonkunverran asemarakennuksesta.
    Rata-aluettahan on jonkunverran ennen tarkoittamiasi liike/tehdasrakennusten takapihoja.
    Ei todellakaan kaunista.

    VastaaPoista
  17. Vaikka äkkiseltään onkin vaikeaa keksiä jotain rumaa, niin juu, tämä tuli minullakin sitten ensimmäisenä mieleen!

    Ratapiha-alueet ovat kyllä melko poikkeuksetta aina sitä ruminta Suomea :/ Ankeita teollisuusalueita, terminaaleja, rojua, ruostetta, töherryksiä, risukkoa ja pusikkoa... Usein myös yksinkertaisesti: rumia rakennuksia!

    VastaaPoista
  18. irwikissi,
    Hoitamattomat ns yleiset alueet ovat todella rumia. Oikein sormia syyhytti mennä siivoamaan roskikkoa.

    VastaaPoista
  19. isopeikko,
    Salaperäiseltä näyttää, mutta ei lumoavalta

    VastaaPoista
  20. Juu. Ei turistikohde tämä ihan.

    VastaaPoista