tiistai 24. elokuuta 2010

Edestakaisin halki Suomen

Menomatkalla taivaalla purjehtivat pehmeät puotapilvet. Emme lentäneet pilvien päällä, vaikka kaksikaistainen tie siellä olisi ollut vapaa ja avoin. Maantie on tuttu ja turvallinen. Poliisi valvoo luki niin monessa kamerakyltissä. Kuvatuiksi tulimme monta kertaa. Jokaisen pikkuristeyksenkin kohdalla nopeus oli pudotettava 200 metrin matkalla  ja taas polkaistava 100 km/h-kiitoon. Oli muuten aikamoista poukkoilua. Onkohan valvontakameroiden tiheys vain suomalainen tapa. Lieneekö tämmöistä kameraviidakkoa muualla.
Aukea, tasainen peltomaisema oli kaunista katseltavaa. Tuleentuneet viljapellot lainehtivat kuin järven selkä. Osa viljoista oli jo puitu, jäljellä vain keltainen sänki. Sähkö se kulkee lankoja pitkin ilmojen halki. Tällä lakeudella ei myrskyn jälkiä näkynyt, tolpat olivat pystyssä ja paikkakunnan sähkönsaanti turvattu.
Paluumatkalla vaihdoimme hieman reittiä. Kuljimme kauniin Teerijärven kirkonkylän läpi. Ennen itsenäinen Teerijärven kunta kuuluu nyt Kruunupyyhyn. Kirkonkylän keskiössä on Hemsjö-järvi. Sen ympärille on keskittynyt taajaman asutus. Kuva on otettu ydinkeskustasta järven yli.  Teerijärviläiset ovat hoitaneet talojensa, kuntansa ja liikekiinteistönsä pihapiirit ja ympäristöt  niin loistavalla tavalla, että uskallan väittää kunnan olevan Suomen kaunein ja parhaiten hoidetun.  Jo ensimmäisestä pihapiiristä lähtien koko kunnan alueella jatkuu sama kauneus ja siisteys. Jopa järven rannatkin ovat hoidetut. Roskaa ei näy missään eikä repsottavia pusikkoja. Luulen, että hoidontason tae on ruotsalaisuus. Kunta on pääosin ruotsinkielistä. Kun jatkamme Evijärvelle eron huomaa, samoin jos kääntyy Kaustiselle. Vaikka näidenkään kuntien miljööt eivät ole hoitamattomia.
Tämä puisto sijaitsi Teerijärven keskustassa. Siistiä on ja ruoho just sopivanmittaista. Jos liikutte tuolla päin Suomea, kannattaa ajaa Teerijärven läpi. Vaikka koukata Kaustiselta ja pujahtaa opasteen mukaan Viiperille niin pääsee takaisin Jyväskyläntielle. Me jatkoimme Evijärvelle ja edelleen Kauhavalle ja Turkua kohti.
Näitä maalaiskylien läpi meneviä hiljaisia kyläteitä on mukava kulkea ja nauttia kesän kauneudesta.  Tie on vapaa nyt eikä kameroitakaan tällä osuudella ole valvomassa liikkeitämme.
Ennen Seinäjokea sataa tihuutteli ja sankkoja pilviä kerääntyi taivaalle. Ihailin taivasta ja peltoaukeita latoineen.
Jalasjärvellä oli kääritty oljet rullille ja heinät muovipaketteihin. Tämä on tätäpäivää, kun pelloilla pyörii vain yksi mies traktorinsa ja leikkuupuimurinsa kanssa. Tehokasta ja nopeaa. Juustoportissa pysähdyimme juustokeitolle.
Vammalan kirkko näytti vastavalossa tummanpuhuvalta kirkastuvaa taivasta vasten. Komea punatiilinen kirkko
Huittisissa puitiin viljaa. Vihnepöly pölisi ilmassa, kun jyvät ropisivat puimurin säiliöihin.  Yhden miehen hommaa koko kymmenien hehtaarien viljapeltoalue. On rentouttavaa katsella ympäröiviä maisemia, viljapeltoja ja  ihmisiä työssään. Ja sitten olimmekin jo takaisin kotona.

 

13 kommenttia:

  1. Terijärvellä on melkein kuin Ruotsissa :D

    VastaaPoista
  2. Kas vain, tuttuja paikkoja olette kulkeneet. En asu tuollapäin, mutta olen liikkunut siellä aika paljonkin taannoisina aikoina. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus!
    Onpahan kaunistaa katseltavaa! Olemme kulkeneet kesälomamatkallamme samoja reittejä. Harmi vain Teerijärvi jäi näkemättä, mutta ehkä ensi kesänä.

    VastaaPoista
  4. Mielikseen nuissa maisemissa ajelee.

    VastaaPoista
  5. Kauniita maisemia.Kyllä Suomessa on vaan niin kaunista kesäisin...

    VastaaPoista
  6. Ari,
    Niin on minunkin mielestäni.

    Zilga,
    Samoilla seuduilla siis olemme ajelleet.

    Kaanon,
    Seuraavalla kerralla koukatkaa Teerijärven kautta.

    Rita,
    Kyllä, kesällä ja talvella taas on erilainen tunnelma.

    Yaelian,
    Tämä on kaunis maa, vehreä ja taivas niin sininen.

    VastaaPoista
  7. No jopas kerkesit!
    Mukava tarina.

    VastaaPoista
  8. Mukavasti olet tekstittänyt hienot kuvasi. Hienoa oli matkata kanssasi halki Suomen.

    VastaaPoista
  9. Hieno kavalkadi suomalaista maisemaa. Etenkin Jalasjärven kuvissa upeat taivaat.
    Terveisin akvaariosta ylös kömpinyt Uuna

    VastaaPoista
  10. lepis,
    Autolla pääsee ja tiet ovat hyviä. Mikäs siinä on ajellessa.

    Unelma,
    Pala Suomea, tätä päivää on mukava käydä katastamassa täältä kaupungin sykkeestä.

    Uuna,
    Tervetuloa, kalat jaksanevat hyvin.
    Taivas vähän vaihteli, välillä satoi ja taas oli valoisampaa. Suomi on pitkä maa ja sen huomaa säiden vaihtumisesta. Mutta Turussa paistoi aurinko.

    VastaaPoista
  11. Pitääpä painaa Teerijärvi mieleen, jos vaikka joskus pääsisi sinnepäin kesäretkelle.

    VastaaPoista
  12. Tutunoloiset maisemat vaikka en ole niissä ajellut. Suomalaista, kotoista, mieluisaa.

    VastaaPoista
  13. Famu falsetissa,
    Tosiaan kannattaa kiertää Teerijärven kautta ainakin kesällä.

    Rita,
    Suomalainen maisema on tuttu meille kaikille, sen katselemiseen ei kyllästy.

    VastaaPoista