sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Prinssit ja ritarit ratsastivat....

Hevonen, joka on uljaana ja lempeänä jäänyt mieleeni, on Prinsessa Ruusunen-satukirjan valkoinen ratsukko. Kuva, jossa Prinssi Uljas ratsastaa valkoisella hevosellaan miekka vyöllä piikikkäiden ruusupensaiden läpi, on lähtemätön. Vaaleanpunaiset ruusut, valkoinen satuloitu ratsuhevonen häntä hieman koholla,  selässä Prinssi yllään valkoinen viitta, punaiset ratsastushousut, mustat kiiltävät saappaat ja päässä kultainen kruunu.
Satu ohjaa rakastamaan apua tuovaa hevosta.

Myöhemmin seuraavat ratsukot edelleen. Ritarit haarniskoissaan ja kypärissään puollustivat reviireitään ja naisiaan vihollisia vastaan. He olivat aikakautensa pelastajia. Nyt nämä pelastajat kiitävät ulisevilla punaisilla paloautoillaan. Turvallisuutta tuovat pelastavat ritarit ratsuineen eivät aiheuta hevospelkoa.

Romantiikkaa ja riuduttavaa rakkautta ammensin Kotiopettajattaren romaanista. Ratsukoilla kiidettiin pitkin nummia salaisille kohtaamispaikoille. Kun rakkaus ei kulje suoraviivaisten nuottien mukaan, karautetaan ratsukolla nummien humiseville harjuille. Kysellään tuulelta vastauksia ja tuulet kuiskaavat. Lopulta rakkaus voittaa monien vaikeuksien jälkeen. Ratsukoilla on tässä oma osansa ja kunnioitus valtaa mielen parisuhteiden  onnellisista lopuista.

Lapsuuskodistani muistan kolme hevosta.
Harmi oli ruskea ori, jonka temperamenttinen luonne aiheutti päänvaivaa ja harmeja muille paitsi isännälleen. Se totteli isäntää eikä vikuroinnut, mutta muiden suitsissa se oikkuili.
Liisa oli musta tamma. Se oli lempeä ja tottelevainen, uurasti nurkumatta omat tehtävänsä ja  osasi kotiin ilman ohjastusta.
Hurma oli ruskea ori, korskea ja komea. Sillä oli villihevosen luonne, jota se ei aina voinut hillitä. Kun tilanne ja viettien voimakas vetovoima yllätti, se kirmasi läpi aitojen ja esteiden. Se eli hetken vapaata villihevosen elämää laukaten ja korskuen. Vapaana juoksevia hevosia  pelkään. Johtuneeko pelko  ilman ratsastajaa  liikkuvista hevosista ?

Hevoset on nyt vangittu. Monikymmenpäinen lauma on ahdettu pienen moottorin sisään. Siellä ne hyrähtävät käyntiin isännän kääntäessä avainta virtalukossa.  Polttoaineen ne imaisevat vatsastaan ja kulkevat ohjaamalla määränpäähän saakka. Näitä en pelkää, mutta enpä rakastakkaan. Auto on hevosen syrjäyttäjä.
******

9 kommenttia:

  1. Noin, mutta ei ihan niin pahaa,asumme Göteborgin hevos-rikkaimmalla saarella, niitä ratsastajia näen joka päivä ja hevosia laitumella parvekkeeltamme, myös pitkäkarvaisia Highland Cattles..

    VastaaPoista
  2. Hannele,
    Juu noita ratsastustalleja on täälläkin. Hevosista kun en piittaa ne jäävät kokematta ja katsomatta.

    VastaaPoista
  3. Prinssien hevoset ovat kyllä unohtumattomia.

    VastaaPoista
  4. (ratsastustallejahan joka paikassa, muttä täällä hevosia eniten Ruattissa :)

    VastaaPoista
  5. SusuPetal,
    Sadut jäävät mieliin ja varsinkin kuvat.

    Hannele,
    Se on sitten oikein hevosten kaupunki. Ilmeisesti harrastajia on paljon.

    VastaaPoista
  6. Voisi olla yhteiskunta erinäköinen ilman hevosen vaikutusta. Hyvät on sanat.

    VastaaPoista
  7. isopeikko,
    Hevosella on ollut suuri merkitys maa- ja metsätaloudessa kuin myös rakennustuotannossa vuosisatojen ajan.
    Nyt hevonen on ns huvikäytössä.

    VastaaPoista
  8. Vapauden tuokionsa tarvitsee hevonenkin, luvan tai luvattomuuden olla pikkuhetken villi mustangi. Kukapa ei.

    VastaaPoista
  9. Demetrius,
    Niin tarvitsee ja varsinkin kesällä luonto kutsuu väkevästi.

    VastaaPoista