torstai 10. kesäkuuta 2010

Muistoja

Tuomi kukki maakellarin vieressä.
Mustien marjojen nahkea tuomipuun maku
viipyi kauan suussa.
Kivet sylkäistiin maahan
ja kasvoivat tuomen taimiksi.
Viikatteen sivalluksilla ne katosivat.

Pihlaja kurkisti tuvan ikkunasta.
Kurottamalla avoimesta ikkunasta joelle
näkyivät kaikki mäen pihlajat.
Samettimattona ne kukkivat
ja mäki tuoksui hunajalle.
Koiranputkenvarsi tykkinä
puhallettiin punaisia marjoja kauas.

Pihlaja kasvaa ikkunan alla.
Sen latva kurkistaa jo sisälle.
Pitkän matkan kulki lapsuudesta
muistot mukanaan,
tuomen seuraksi halusi
yhdessä muistot kertomaan.

*******
Valokuvatorstai-Runotorstai- 170. haaste - Memories

28 kommenttia:

  1. Minullekin kukkiva tuomi on yksi elävimmistä lapsuudenmuistoista, pystyn tuntemaan nenässäni sen kukkien ja marjojen tuoksun kun runoasi luen. Mutta en tiennytkään, että tuomenmarjoja voi syödä!

    VastaaPoista
  2. Muistojen puut, alkukesän kaunottaret suloisesti runossasi tuovat lapsuuden kesät mieleen.

    VastaaPoista
  3. Unelma,
    Kiitoksia.

    Careliana,
    Nämä ovat lapsuuteni rakkaat pihapuut ja vielä koivu mukaan.
    Tuomenmarjoja voi syödä, tosin maku viipyy nahkeana kauan suussa. Onhan siitä joskus valmistettu likööriäkin.
    Voi kun tehtäisiin vieläkin.

    lepis,
    Kukkivat puut ja niiden marjat ovat lapsuudesta muistiin piirtyneet asiat

    mm,
    Oli mukava muistella, kun aihe sattui sopivasti taas.
    Ja se pihlaja, joka kasvaa olohuoneemme ikkunan alla, on ihmeellisellä tavalla ilmestynyt siihen. Lähimaillakaan ei ole pihlajia.
    Pari vuotta sitten huomasin parikymmentä senttiä korkean alun ja siitä se on venähtänyt jo metriseksi.

    VastaaPoista
  4. Runosi on muistojen makuja ja tuoksuja täynnä.

    VastaaPoista
  5. kauniisti kuljetat ajan kaarta muistoja tähän aikaan...

    VastaaPoista
  6. Kauniita muistoja menneestä..
    kaunis kollaasi..

    VastaaPoista
  7. Tuoksussa tuomien, valkoiset kukkaset jne. Kun tuomi kukkii niin lahna kutee, sanovat vanhat miehet, en tiiä mutta on se jo kesän merkki kun tuomi kukkii:)

    VastaaPoista
  8. Kauniita muistoja tuoksussa tuomien ja pihlajien kukkiessa !

    VastaaPoista
  9. Musiikki on herkistänyt sinut :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis puukollaasi ja kauniit ovat myös muistosi niistä;-)

    VastaaPoista
  11. SusuPetal,
    Kiitoksia, muistoille on aina sijaa.

    Crane,
    Musiikki laukaisi muistot pintaan.

    hanne,
    Ja tässä päivässä edelleen pihassa on tuomi ja sattumaako, myös pihlaja.

    isopeikko,
    Juu ei niitä silloin ollut.

    Tapsu,
    Tuomi tuoksuu paremmalta kuin sen marjat maistuu.

    Kahvikissa,
    Kiitos.

    Nukke,
    Puista pidän ja nyt niitä on yllinkyllin lähellä pihassa.

    Korppi,
    Oikein arvattu.

    Yaelian,
    Kiitoksia.

    VastaaPoista
  12. Tämä on mielenkiintoinen haaste, kun on monta tartuntapintaa. Sinä olet tarttunut muistoihin kuten minäkin.

    VastaaPoista
  13. Minulla oli vähän samanlaiset muistot. Kukat ja tuoksut vievät lapsuuteen.

    VastaaPoista
  14. Ihania lapsuusmuistoja. Puut ne kertovat paljon. Kauniina kukkivat lapsuusmaisemissa. :)

    VastaaPoista
  15. Osasitpa maalata kauniit muistot niin että pystyn ne mielessäni näkemään :)

    VastaaPoista
  16. Puilla on suuri rooli minunkin muistoissani, eri puilla eri kodeissa, tuomet ovat yksi niistä joiden oksilla opin kiipeämään, marjoja ei kylläkään syöty mutta leikkisoppaa niistä keitettiin.
    Kauniisti kirjoitit.

    VastaaPoista
  17. Kasvit kuljettavat muistojamme mukanaan. Onneksi voimme saada kasvitkin mukaan, silloin musitot säilyvät parhaiten.
    Kauniisti sanoin kuljetettu :-)

    VastaaPoista
  18. Valkeaa unelmaa ja muistoja. Kaunista.

    VastaaPoista
  19. Kauniita kesämuistoja niin kuvissa kuin sanoissakin!

    VastaaPoista
  20. Siinä on nätisti kerrottuna monen ihmisen muistot kotipihan puista. Lapsuudessani en tainnut edes tuntea tuomea... eihän se mitenkään harvinainen varmaan ollut.
    Pihlaja oli ennen monen kodin pihapiirin lemmikkipuu, hyvän onnen tuoja.

    VastaaPoista
  21. tanssiva harmaa pantteri,
    tuulento,
    Tarjuska,
    Rita,
    Sirokko,
    Uuna,
    Liisa,
    Savisuti,
    Kutuharju,

    Meillä kaikilla lienee lapsuuden puut, joiden muistot seuraavat elämän eri vaiheissa mukana. Puun symboliikka on syvemmällä kuin arvaammekaan. Pidetään muistoista kiinni.

    Kiitos kommenteistanne.

    VastaaPoista
  22. kahil77,
    kasselin kyyhky,

    Kiitokset kommenteistanne

    VastaaPoista