tiistai 17. marraskuuta 2009

Vähän ennen pakkasia

Muistin, että tulppaanisipulit ovat vielä istuttamatta. Eihän istuttamisella mitään kiirettä ole ollut. Maa ei ole jäätynyt vielä kertaakaan. Yöllä on käyty joitakin asteita pakkasen puolella, mutta se ei ole jaksanut jäädyttää maata. Kun istuttelin sipuleita, perkkasin samalla kukkamaata rikkaruohoista Maasta nousi voikukkaa, keltamoa, juolavehnää, kaikki terveitä ja vihreitä.
Poimin myös viimeiset ruusut. Elinvoimaiset ja kukkivat pääsivät olohuoneen maljakkoon.

Viimeiset pihan ruusut olohuoneen pöydällä näyttävät hyvin romanttisilta.

Katkoin törröttävät punahatut, maata lamoavat päivänliljat ja kurjenmiekat roskiin. Leikkasin ruusujen kuivanneet, kuolleet kukkavarret. Heitin nekin jo roskakasaan. Kun katselin niitä tarkemmin, otin ne pois. Asettelin koriin terassin pöydälle. Siihen ne jäävät talveksi muistuttamaan kesästä.

Ruusupensaissa ei ole kovinkaan monta kiulukkaa somistamassa pensaita. Oranssinpunaiset kiulukat ovat lintujen ruokaa. Ne ovat jo napsineet suurimman osan suihinsa.

Koristeomenapuut ovat pudottaneet muutaman omenan maahan. Joku varomaton omenapuun alla kulkenut on tönäissyt ja omenat ovat irronneet ja maahan pudoten.

Nurmikolle jäivät muistot ruusuista. Sain tulppaanit istutettua, kaikki valkoisia. Kerrottua valkoista, yksinkertaista valkoista ja hieman erikoisempaa valkoista terästettynä kevään heleällä vihreällä. Keväällä katsotaan mitä ylös nousee.

24 kommenttia:

  1. Valkoiset tulppaanit ovat ihania. Odotellaan kevättä.

    VastaaPoista
  2. Voi että ilahduin näistä ruusukuvistasi!

    VastaaPoista
  3. kauniita vaaleanpunaisia ruusuja sinulla, ne näyttää pieniltä pioneilta.
    Valkoiset tulppaanit on ihania kevään raikkaassa vihreydessä! Alan jo pikkuhiljaa haaveilemaan keväästä...

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia!
    Syksyssä ja alkavassa talvessa on jotain niin melankolista kun kaikki kukat lakastuu ja kuolee.

    VastaaPoista
  5. Saattoivat sipulit säikähtää kun ne piilotettiin pimeään ja kylmään :)

    VastaaPoista
  6. Unelma,
    Toivotaan, että maasta nousevat.

    Sooloilija,
    Minäkin ihailen niitä täällä, näyttävät aika suloisilta.

    Lotta,
    Eivät ole jaksaneet enää aueta kokonaan, vaikuttavat pioninnupuilta.
    Joulun jälkeen helmikuun hankien mentyä kevät onkin jo ovella.

    Kaisa,
    Melankolisen romanttista, ehkä se on se kesän hyvästijättö.

    isopeikko,
    Varovasti laskin multaa päälle ja taputtelin oikein hellästi. Nyt ei muutakuin kehittelemään kukka-aihioita ylöspäin.

    VastaaPoista
  7. Tulpaanit ovat niin kauniita. Kuvistasi tuli kaipuu kevääseen.

    VastaaPoista
  8. Nythän on juuri sopiva aika istuttaa tulppaaneja. Sinulla on kovin samannköisiä ruusuja kuin minulla. En ole vielä leikannut niitä, kun kukkivat niin kovin. Pakko se kyllä on josskin vaiheessa tehdä.

    VastaaPoista
  9. Valkoiset tulppaanit ovat sitten kauniita kun ne nostavat päitään.Hienosti olet järjestänyt nuo kukat!

    VastaaPoista
  10. Elämänkaari kukkaiskielellä! Kauniita ovat ruususi vielä ja toivottavasti talvi kohtelee uusia tulppaaninsipuleita hellästi :-)

    VastaaPoista
  11. Jännää odottaa, millasia tulppaanisi sitten onkaan, kun maasta nousee keväällä.
    Ruususi ovat kauniita, niin hyvät kuin jo kuihtuneetkin.
    Sä kekseit hienon idean, että laittaa joukkoon kuihtuneita kukkia, nehän on muuten kauniita!

    VastaaPoista
  12. Kesän lapsi,
    Muistelua vielä vain kesä on.

    Famu falsetissa,
    Niin onkin, aikaisemmin olisi ollut liian aikaista. Toivottavasti ilmat eivät lämpene liiaksi enää, vaan etenevät talveen.

    Yaelian,
    Minulla ei ollut puhtaan valkoisia, pikkutulppaanit olivat kermanvalkoisia. Saa nähdä mitä keväällä on.

    Uuna,
    Pitää nauttia viimeisistä ruusuista loppuun saakka.

    Harakka,
    Terassin kuihtuneiden ruusujen kori saa kuivua talven mittaan. Onhan se jo aika kuiva nytkin.

    VastaaPoista
  13. Hennonkauniita ruusuja eri vaiheissaan, kivoja kuvia. Ihmeellistä, miten siellä ei ole ollut vielä lunta ja ruusut kukkivat vielä marraskuun puolivälissä!

    VastaaPoista
  14. Valkoiset tulppaanit kevään vihreää vasten nostattavat kevään odotuksen potenssiin ILO.

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka kauniin kimpun sait ruusuistasi.
    Odotan jo kuvia valkoisista tulppaaneistasi:)

    VastaaPoista
  16. Kaunista romantiikkaa ruusista, näyttävät hyviltä kuivattuinakin, ilo niitä on katsella talven keskellä.

    VastaaPoista
  17. Ai että, miten kauniin ruusukimpun sait vielä pihalta ! Meillä ruusut ovat lopettaneet kukinnan jo aikoja sitten. Tuo viimeinen kuva on jotenkin niin ihana : )

    VastaaPoista
  18. Katriina,
    Tämä on Suomen Aurinkorannikko, kesä pitkä ja talvi olematon.
    Tosin toivon kyllä pakkasta, huurretta ja lunta.

    Lastu,
    En tullut ajatelleeksi myyriä, jos ne keksivät syödä sipulini. Ainakin ennen on pintaan tulppaanit nousseet.

    pioni,
    Minäkin haluan nähdä tuon kevään vihreällä terästetyt valkoiset tulppaanit.

    Sirokko,
    Jotain romantiikkaa tässäkin vaiheessa.

    sariw,
    Nämä ruusut kukkivat myöhään, mutta nämä viimeiset kukat olivat tosi pieniä ja vain puoliksi auenneita.

    VastaaPoista
  19. Kylläpä tuntuu kesäsi pidentyneen noilla ihanilla ruusuilla!

    VastaaPoista
  20. Rita,
    Susa,

    Kiitoksia kommentoinnista.

    VastaaPoista
  21. Eihän voi olla tottakaan, että siellä vielä kerätään ruusuja! Kunpa itsekin voisin. Kauniisti olet sommitellut viimeiset esille.
    Olen vaivihkaa etsiskellyt valkoisia tulppaaneja kaupoista, mutta ei vain ole osunut kohdalle. Helsingissä on lumet sulaneet ja voisi aivan hyvin vielä lähteä sipuliostoksille. Pitäisiköhän?

    VastaaPoista
  22. Kuusirannan emäntä,
    Maa on aivan sulaa, ehtii vielä sipulien istutukseen.

    Tämä on sitä Suomen Aurinkorannikon
    hyviä puolia, ruusut kukkivat marraskuulla.

    VastaaPoista
  23. Hyvä aika kukkasipulien istutukselle! Meillä kun tapana istuttaa ne liian aikaisin ja tälläisilla keleillä ne vain mätänevät maahan. Upeita ruusuja!

    VastaaPoista