sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Pakinassa voi kertoa mitä mielessä on

Mari oikaisi rantatietä. Marraskuun alkuilta oli jo pilkkopimeä. Rantatien lyhdyt valaisivat aavemaisesti tien sorapintaa. Mari ei uskaltanut katsoa taakseen. Takaa kuului lehtien kahinaa kuin joku hiippailisi pusikossa. Mielikuvitus laukkasi jo askelten edelle. Mieleen nousivat lehtien uutiset naisten ahdistelijoista ja raiskaajista.

Rantatie oli hiljainen. Mari toivoi näkevänsä muita kulkijoita, koirien ulkoiluttajia. Ei ketään, sydän hakkasi ja henkeä salpasi. Mielessä välkkyi selvä suunnitelma. Riuhdon, puren, potkin ja huudan. Kahinaa.

Puut korottelivat aavemaisina oksiaan sysimustaa taivasta vasten. Hiljaisuudessa kuului tuulen heiluttamien oksien rapsahtelua. Puhuivatko puut keskenään. Rapiseva ääni kuului sanovan. Älä levittele niitä oksiasi reviirilleni. Moitittu puu sivalsi takaisin. Pysy vain paikoillasi, äläkä kaarra runkoasi tänne.

Siitä se syöksyi. Lehdet vain pelmahtivat ja Mari tunsi jaloissaan pienen tönäisyn. Citykanin himmeän harmaa turkki vilahti. Suippokorvat olivat tuimasti luimussa. Tämäkö se minua kahisten seurasi. Maria hymyilytti. No tulipa kerrattua itsepuolustuksen vaiheet.

Ensimmäinen koiranulkoiluttaja tuli vastaan. Innokkaana koira nuuski tien vartta. Nuuski ja harasi vastaan. Koiran emäntä sai tiukasti vetää hihnasta saadakseen koiraa eteenpäin.
Iloisena Mari oli jo tervehtimässä. Hän aikoi sanoa muutaman sanan citykanista. Hän ei ehtinyt.
Koiranulkoiluttaja katsahti häneen tuimalla katseellaan. Kurtisti kulmiaan ja jatkoi matkaansa tuhahdellen koiralleen.

Pehmeiden ja pulleiden citykanien lisäksi meillä näyttää olevan cityihmisetkin. Äreät ja ihmisiä karttavat. Epäkorrektia olisi ollut tervehtiä, saati sanoa jotain, Mari ajatteli. Hänelle tuli syyllinen olo, ikäänkuin olisi jo häirinnyt tuntematonta ihmistä.

************
Pakinaperjantai 155. haaste - Pakinaperjantai
Olen sitä mieltä, että
Pakinaperjantai on tarpeellinen muiden haasteiden joukossa.
Saapahan pakinoida ne ajatukset, joita ei vastaantulijoille uskalla sanoa.
Haasteista jokainen voi valita itselleen sopivan. Valinnanvaraa on.

17 kommenttia:

  1. Ihan voin aistia tuon pelon ja jännityksen tunnelman. Samanlaisia ajatuksia ja mielikuvituksen laukkaa olen itsekin joskus kokenut pimeällä polulla.

    Ja miten helpottavalta tuntuukaan, kun kohtaa ei-pelottavan oloisen ihmisen. Ja mikä pettymys on nnähdä sitruunanniellyt naama.

    Tämä oli tempaava tarina ja kuvitus juuri nappiin!

    VastaaPoista
  2. Hyvä tarina ja perusteltu syy pakinointiin. Syksyllä kuljin sysimustaa metsäpolkua (ilman lamppua) koiran kanssa, polku oli tuttu ja ajattelin ettei kukaan hullu nyt pimeässä metsässä liiku. Vastaan tuli toinen pimeä koiranulkoiluttaja ihan samoin miettein, hiukan taisimme säikähtää kumpikin.

    VastaaPoista
  3. Tarinasi on kuin kukkaruukku, jossa jokin kasvaa ja kasvaa, kunnesse nuupahtaa jäniksenkorviksi ja leikataan sitruunanaamalla. Hyvä kun kirjoitat sellaisia :)

    VastaaPoista
  4. Elegia,
    Kiitos. Olipa mukava kuulla, että pidit.

    Demetrius,
    Luulen, että pimeässä kulkevat, kaikki, ovat hieman varuillaan. Pimeässä ei näe kaus, on tuntematonta edessä.

    isopeikko,
    Niin, en ole koskaan miettinyt, minkälainen sen pakinan oikeaoppisesti tulisi olla. Ajattelen, pitääkö kaikki, mikä mielestä ryöppyää kirjoitettuun muotoon, olla jossain määrämuotissa, kahliutua johonkin sääntöihin.

    Luin Wikipedian määrittelyn pakinasta. Jos minun pitäisi kirjoittaessani miettiä, mikä tämä on pakina, tarina, novelli jne... taitaisi kirjoittaminen typistyä tähän analysointiin. Eivätkä kirjaimet muotoutuisi sanoiksi.

    Mutta te muut, jotka olette opiskelleet kirjallisuutta ja kirjoittamista, osaatte pakinankin kirjoittamisen taidon.

    VastaaPoista
  5. Tämä pakinointisi oli ensin mennä kauhun puolelle, mutta saitpa jutun kääntymään hymyksi, siitä hapankaalista huolimatta.
    Totta vieköön, pakinaperjantaissa on valinnan varaa, herkullisia otsikoita on mulla rästissä vaik hyrmykket! Enää tarttis pikkasen rauhaa ja aikaa, niin johan syntyisi pakinapullaa :)

    VastaaPoista
  6. Minä en nykyisin edes uskaltaisi lähteä kaupungissa pimeään puistoon tai sen laidalle. Siksi rinnassa jyskytti ja henkeä ahdisti jo lukiessa ja kulkijan puolesta.
    Mukaansatempaavasti kirjoitettu, onneksi vastaantulijoita oli vain kani ja äreä ihminen. Pienempi paha kuin joku häiriintynyt tai rosvo, mutta voisi silti päivänsä iloisemminkin aloittaa, eikä pilata toisenkin päivää.

    VastaaPoista
  7. Missä on pimeyden ja valon raja, missä ilon ja kauhun, missä pelon ja luottamuksen.

    Varmaan 98 prosenttia peloista on "turhia". Harmi että monta ja yllättävää kohtaamista menee hukkaan epäluuloisuuden ja ylivarovaisuuden vuoksi.

    Olisi mukavaa kun voisi sanoa: "Päivää, tuntematon, rupatellaanko vähän", mutta kun ei voi niin ei voi. Semmoista on cityelämä citykanien ja cityihmisten kaupungissa.

    Kuva ja tarina ottivat lukijan omakseen.

    VastaaPoista
  8. Kutuharju,
    Kyllä pakinaperjantai aiheineen on ok olla olemassa, sieltä saa ammentaa aiheita ja antaa näppäimistön laulaa.

    uuna,
    Kiitos. Jännitystä vain sopivassa määrin, mielellään luettuna ei itse kokien.
    Pimeässä pelkää, kun ei voi nähdä selvästi.

    Lastu,
    Luulen myös, että pelot ovat mielikuvituksen suurentamia harhoja. Kun pimeässä ei näe, mieli kuvittelee sinne sen kamalimman mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  9. Hyvin perustelit pakinoinnin merkityksen.
    Eiköhän ole vain pakinaperjantain rikkaus ja viehätys että jokainen kirjoittaa tyylillään ja taidoillaan.
    Eikä sen aiheen käsittelyä ole onneksi muutenkaan rajattu vain pelkkään "oikeaoppiseen pakinaan".

    VastaaPoista
  10. HUI! Mikä tunnelma, jota kuvat vielä tehostivat.

    VastaaPoista
  11. Mk,
    Tuli vain mieleeni tuo rajaus pakinaksi. En pahemmin mieti, kun kirjoitan, onkohan tämä nyt puhdasoppinen pakina vaiko joku kirjoitelma.
    Luulen myös, että meillä on kirjoittajan vapaus toteuttaa haastetta.

    tuike,
    Kuvat inspiroivat myös tähän toteutukseen.

    VastaaPoista
  12. Pimeältä rantatieltä tarttui pimeän pelko alkuriveiltä. Tuttuja mietteitä yksin pimeällä liikkuessa.
    Sitten yllättäviä käänteitä, jotka nielaisivat pelontunteen.
    Just noin - pakinassa voi kertoa mielensä liikkeitä.
    Ajattelen kuten sinä, ei määrämuottia.

    VastaaPoista
  13. Hyvin kuvasit pimeää iltaa. Ja että luontokin, nuo puut voivat olla toisilleen töykeitä, reviiriään puolustaen. Tarttuikohan tuolta metsästä sama nurja henki ja pelko myös ihmiseen? Luonnolla ja ympäristöllähän kun on meihin ihmisiin oma vaikutuksensa

    VastaaPoista
  14. aimarii,
    Mittanauhat kaventavat luovaa kirjoittamiseniloa.

    Rita,
    Ympäröivä luonto vaikuttaa, joitakin latistaa pimeys. Tekee töykeäksi ja araksi.
    Citykani pelasti pelon vallasta.
    Niin pieni asia voi laukaista tilanteen.

    VastaaPoista
  15. Olipas tuttu tunne, hyvin elävästi kuvattu, sydän sykki mukana, jännitys kohosi ja hups helpotuksen huokaus jäniksen muodossa. Ja kops, realistinen isku päähän.
    Jokainen pakinoi miten haluaa,käsite on laaja, eikä kai pakinaperjantaissa kukaan pidä tiukkaa oikeaoppista suodatinta, mikä se sitten lienisikin.

    VastaaPoista
  16. Sirokko,
    Näitä on nyt täällä citykaneja ja cityihmisiä. Onneksi osa cityihmisistä hymyileekin.

    Juu ei se muoto vaikuta. Määritelmät ovat määritelmiä. KIrjoittaja kirjoittaa.

    VastaaPoista