tiistai 3. marraskuuta 2009

Mitä en omista

Tänä marraskuisena aamuna taivas oli erikoisen kaunis. Taivaansinisen kannen täyttivät pumpulipilvet. Valoa kajasti jostain kaukaa. Ihastelin taivasta ja tätä marraskuuta. Paljaiden puiden latvat piirtyivät taivasta vasten.

Otsikon kysymys on hyvin laaja. On todella paljon asioita joita en omista. Joitakin haluaisin omistaa ja toisia taas en mistään hinnasta.
Yaelian antoi minulle haasteen. Kerro 3-6 asiaa, mitä et omista. Heti haasteen jälkeen pohdiskelin ja mietin omaisuuteni ja ominaisuuksieni määrää ja puutteita. Olisi helppo vastata, mitä heittäisin pois. Vai olenko hamstraaja, joka ei luovu mistään. Ehkä olen siltä väliltä.

Näitä en omista.Kuva Honkatalot Oy
1.
Kesämökki
ä, sitä meillä ei ole koskaan ollut. Joskus olemme siitä haaveilleet. Jopa niin että olemme käyneet katsomassa myytäviä mökkejä. Hyvä, että emme ole hankkineet. Olemme urbaaneja ihmisiä, mutta rakastamme luontoa. Luonnosta nauttimiseen ei tarvita mökkiä. Olemme siis sen suhteen myös ekologisia. Kulutamme energiaa vain yhdessä asumuksessa.

2.
Purjevenettä tai muuta venettä emme omista. Perustelu on täysin selvä. En nauti veneilystä, oikeastaan pelkään sitä. En voisi kuvitella seilaavani avomerellä tai -järvellä, jossa rannat pilkottavat kaukana horisontissa. Pelkäisin ja odottaisin pahinta.

3.
Mehulinko puuttuu keittiöstä. Olen haaveillut, että voisin puristaa tuoretta mehua hedelmistä aamuin illoin. Kun haaveeni ei ole tähän päivään mennessä toteutunut, minusta tuntuu etten enää tarvitsekkaan koko linkoa. En ehkä enää oppisi juomaan vastapuristettua mehua.

4.
Leipäkone sitäkään ei ole. Leipäkoneen valtavan ostobuumin aikana en edes harkinnut sen ostamista. Hyvin on toimeen tultu ja leipää syöty.

5.
Pesusieni ei asusta kylpyhuoneessamme. Ihailen muiden kylppäreissä hienoja ja ihanan pehmeitä luonnon pesusieniä. Kuvittelen sienen pehmeää liukua vartalollani. Suloista tuoksuvaa saippuavaahtoa, jota sienellä on helppo levittää. Tulisiko käytettyä ?

Kuva Galleria AMA, jossa on Nanna Suden näyttely juuri nyt 15.11.2009 saakka
6.
Nanna Susi on taiteilija, jonka tauluja ei meillä ole. Haluaisin yhden taulun. Saa nähdä tulenko koskaan sitä saamaan.

Tätä haastetta saa vapaasti jatkaa. Nimittäin paineita ei annettu haastamiseen. Tämä ei ollut kuitenkaan mikään helppo juttu, piti oikein miettiä mitä puuttuu. Samalla tuli aloitettua inventaario, mitä tavaraa annan pois. Sekin olisi haasteen arvoinen.

Päivä kääntyi tänään iltaan kuutamossa. Täysikuu kumotti puiden lomasta matkatessani kotia kohti. Taas yksi päivä vähemmän.

20 kommenttia:

  1. Marraskuussa valo on kortilla. Kai siksi taivaan ja luonnon hienommatkin sävyt nousevat kauniisti esiin, harmauden keskeltä erottuukin värejä.

    Haaste oli mielenkiintoinen, sitä jäi pohtimaan.

    VastaaPoista
  2. Juurikin tuon viimeisen kuvan mollukan vuoksi olen valvonut nyt parin yön verran *huokaus* Hus, mene pois täysikuu, vaikka tosi kaunis oletkin! :D

    VastaaPoista
  3. Kaunis taivaskuva. Kuu on nyt kuvastanut hopeaansa joka ilta meren pintaan.

    VastaaPoista
  4. Tulee heti vertailtua - käytössä oleva pesusieni löytyy, löytyy myös käyttämätön mehulinko:) Ihan hyvä pohtia mitä ei omista ja miksi - onko elämänlaatu jotenkin huonompi näiden omistamattomuuksien vuoksi. Ja olisiko se huonompi, jos luopuisi jostain mitä on...

    VastaaPoista
  5. Demetrius,
    Ja tänä aamunakin taivas on taas kaunis. Olisiko marraskuun kauneus taivaassa.
    Anna kuulua mitä et omista.

    Tanja,
    Kuu ei minulle aiheuta unettomuutta, mutta tiedän kyllä monia joille se sen tekee.

    Famu falsetissa,
    Minä uskon, että sinulla on kaunis kuutamo veteen heijastuvana.

    Inkivääri,
    Minä luulen, että elämänlaatu paranee mitä vähemmän "tarpeetonta" omistaa.
    Tarpeettomasta pitää hankkiutua eroon, ei se yhtään tahtia haittaa.

    VastaaPoista
  6. Taivasta, pilviä ja aurinkoa ei kukaan omista, mutta niistä on iloa kaikille. Onko jonkin asian omistaminen lopulta niin tärkeää. Monesti se tärkeys ja onni häviää niin pian kuin himoitun asian on saanut itselleen. Haaveet totetutuvat usein liian myöhään.

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat alussa ja lopussa, ne jäivät erityisesti mieleen. Sitten jäi mieleen, ettei minullakaan ole mitään noista, enkä muita haluakaan kuin Nanna Suden taulun, kuten sinäkin.

    VastaaPoista
  8. Kuin ekologityttäreni suusta on perustelusi, miksi et omista kesämökkiä. Hän ei omista autoakaan, ekologisista syistä, vaan suosii julkisia liikennevälineitä. Pakko kuitenkin astua lentokoneeseen, työ kutsuu.

    Kaikki vastauksesi olet perustellut vakuuttavasti. On asioita, joita ei haluakaan omistaa ja on toisia, joita ei omista mutta joista haaveilee...

    Kuu on minulle "vaikea pala". Se on niin kaunis mutta tekee levottomaksi mielen.

    VastaaPoista
  9. Hyvin perustellut vastaukset ainakin oli sulla.
    Ja ei ole mullakaan kesämökkiä, eikä purjevenettä, ainoastaan on soutuvene kyllä ja moottorinkin voi perään laittaa. Mutta me tykätään soutaa hiljaisuudessa mieluummin, ja kuunnella luonnon ääniä.
    Sitten on mulla leipäkonekkin, mutta käyttämätön on, muutaman leivän tein ja siihen jäi.
    Meinaan myydä sen kirpparilla, jos löydän sen ohjekirjan jostain, he, en enää osaisi sillä itekkään tehä leipää, jos en löydä sitä.
    Hieno kuu taivaalla olikin eilen, ja sä olet kauniin kuvankin napannut, mäkin nappasin muutaman siittä.
    Sitä me ei ketään voida omistaa, eikä taivasta.
    Hieno postaus!

    VastaaPoista
  10. Minullakaan ei ole mitään edellämainituista.

    Kuu-kuva on kiehtovan salaperäinen ja kaunis!

    VastaaPoista
  11. Olen ihaillut lokakuun hienostuneita värejä nyt, kun saatiin aurinkoinen lokakuu. Ja aurinko paistoi vielä marraskuun ensimmäisinä päivinäkin. nyt järvet ovat jäässä, kauniit heijastukset jään pinnasssa, kun lunta ei vielä ole. Niin kaunista! Olit vanginnut taivaan sävyt todella kauniisti.

    Niinpä, kaikkea ei tarvitse omistaa ja silti voi olla onnellinen ja tyytyvainen. Nykyään ajattelen usein, että mitä vähemmän omistan, sen vähemmän huolta. Mutta vaikea on silti luopuakaan...

    VastaaPoista
  12. Tuo autuaalisen kaunis aamuinen taivas...sitä ei voi kukaan omistaa ja silti se on kaikkia meitä varten...
    Ihana kuva!!!

    tykkäsin tosi paljon siitä nanna suden työstä...oiks kiva mennä hänen näyttelyynsä mutta en taida ehtiä....

    VastaaPoista
  13. Tässä olikin hyvät vastaukset. Leipäkoneen omistin aiemmin,mutta jätin sen Suomeen.Alussa harmitti,mutta en tosiaankaan tarvitse sitä.Ja hyvän pointin annoit tuolle kesämökittömyydelle:luonnosta voi ilman mökkiäkin nauttia!

    VastaaPoista
  14. Hyvin perustelit sen mitä et omista, joskus tekee hyvää näidenkin asioiden pohtiminen.
    Elämä kun on niin paljon muuta kuin omistamista. Vaikka pieneksi osaksi sitäkin.

    Kuukuva on lumoava, tosin kuulun niihin joita kuu lumovoimallaan pitää otteessaan.

    VastaaPoista
  15. Ina,
    Taivas on meidän, mutta emme sitä omista. Lohdullista ajatella juuri näin.

    Unna,
    Pitää käydä näyttelyssä nyt ja vain ihailla niitä tauluja.

    Lastu,
    Minuun kuu ei vaikuta kuin lumoavalla kauneudellaan.

    Harakka,
    Pitääkin tulla katsomaan sinun ihania kuukuviasi.
    Taivas kaikkineen on meidän, emme omista ja olemmekohan edes pitäneet siitä huolta.

    Katilein,
    Puiden takaa kuvattu kuu.

    tuike,
    Tänäänkin taivas oli kaunis, minusta marraskuussa on myös jotain salaperäistä.

    Vastoinkäymiset kasvattavat onnellisuuden määrää, ajattelen juuri nyt kun olen painiskellut erään ongelman kanssa.

    hanne,
    Aikaa on vielä ensiviikko Nanna Suden näyttelyyn.

    Yaelian,
    Tarpeettomat tavarat jäävät aina tarpeettpmiksi ts niitä ei vain tule käytettyä.

    Kaanon,
    Kiitos ja erikoisesti kuukuvan takia. Minähän olen vain pahainen amatööri digikamerani kanssa.

    VastaaPoista
  16. Minäkään en ole koskaan ymmärtänyt purjehtimisen riemua, mutta onneksi ei tarvitse kaikkea ymmärtää.

    Leipäkone ja mehulinko ovat jääneet hankkimatta. Eikä ole pesusientäkään.

    Suden taulun voisin kyllä kotiin ottaa.

    Täysikuusi on kaunis.

    Tänään ei näy kuuta, Hgissä sataa räntää/lunta.

    VastaaPoista
  17. Kuvassasi taivas näyttää todella korkealta, valo tulee kaukaa. Sen alla onkin hyvä miettiä tavaran tarvetta ja turhuutta, kuutamolla voi miettiä sitä mistä luopuisi.
    Kivat vastaukset, ei ole mitään noista minullakaan.

    VastaaPoista
  18. SusuPetal,
    Isossa laivassa tyynellä ilmalla voin vesillä liikkua, mutta en millään pienemmällä.

    Täällä vihmoi tänään hieman vettä.

    Sirokko,
    Joskus on ihan paikallaan tuo miettiminen, mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä ei.

    Oli pilvinen alkuilta kun kuvasin ja se näkyy kuvassa ns sininen iltahetki.

    VastaaPoista
  19. Meillä on mehulinko kaapissa käyttämättömänä. Alkuun sillä tehtiin mehua, mutta sitten huomasimme, että mitä järkeä on heittää tärkeät kuidut kompostiin. Nyt syömme appelsiinit ja greipit kuituineen päivineen.

    VastaaPoista
  20. Unelma,
    Tuo olikin hyvä pointti. Onneksi en hankkinut mehulinkoa.

    VastaaPoista