perjantai 6. marraskuuta 2009

Muodin vuoksi

Tuija oli innoissaan. Perhe muuttaa päärakennukseen ja appivanhemmat samassa pihassa olevaan pihataloon. Siinä talossa Tuija miehensä ja lapset ovat asuneet. Tilat ovat jo ahtaat, nyt tehdään vaihdos. Päärakennus on rakennettu 1950-luvulla. Se on puolitoistakerroksinen puutalo. Taloa on ajansaatossa remontoitu ja nyt remontoidaan kaikki uusiksi ja muodin mukaiseksi.

Ala- ja yläkerranlattiat ovat lakattua koivulautaa. Aikoinaan tilan omasta metsästä hakatuista koivuista sahattu ja höylätty. Tuijan mielestä ne ovat vanhanaikaiset ja kolhiintuneet. Lattiat vaatisivat hiontaa ja käsittelyä. Niistä ei enää saa muodikkaita ja uudenveroisia.

Tuija on suunnitellut uudet tummat lattiapinnat. Ne sopivat uuteen värimaailmaan. Tuija tietää, että merbau on muotia juuri nyt. Hän on vertaillut hintoja ja ihastunut merbaulaminaattiin. Se on kestävää ja helppohoitoista, hänelle vakuutetaan. Se ei kolhiinnu ja naarmuunnu, kuten parketit ja koivulauta. Merbaulaminaatti asennetaan vanhojen koivulautojen päälle. Väliin vedetään tarvittavat välipehmusteet ja levyt.
Miten uudet lattiat ovatkaan kauniit, sopivat hyvin keittiön merbausävyisten ruusupuukaapistojen kanssa. Tuija ihastelee ja silittää lattian viileää pintaa.

Tuija kutsuu naapurin Hillevin katsomaan uutta kotiaan. Hillevin perhe on äskettäin muuttanut naapuritaloon. Heilläkin on remontti jo melkein valmiina.
Hillevi katselee Tuijan merbaulattioita ja kertoo, että he vetivät lattioita peittävät muovimatot pois. Niiden alta paljastuivat kauniit lautalattiat. Se oli iloinen yllätys. Lautalattiat hiottiin ja maalattiin 1950-luvun henkeen helmenharmaaksi. Ovat ihanan raikkaat aidot puulattiat.
Tuija on hiljaa ja jättää kertomatta, että he jättivät puulattiat merbaun alle.

Hillevin mentyä Tuija päätteli, että Hillevi oli kateellinen heidän lattioistaan. Ei kiitellyt ja ihastellut, kertoi vain vanhoista lautalattioistaan.

********

13 kommenttia:

  1. =)


    Mikä kullekin on tärkeää?

    Voi kun mielipiteitä on yhtä monia kuin meitä ihmisiäkin, sanoi mummoni aikoinaan. Ja tottahan se on.

    VastaaPoista
  2. Maku muuttuu usein huomaamatta muodin mukana ja joskus sitä jälkikäteen saattaa katuakin. Toisaalta voihan sitä vain kyllästyäkin ja haluta vaihtelua. Kuka mitäkin.

    VastaaPoista
  3. Molemmat taisivat olla omaansa tyytyväisiä. Aika harvinaista, ei ollenkaan kateutta :)

    VastaaPoista
  4. Ennen rakennettiin hienoja kaakeliuuneja, sitten ne purettiin pois ja laitettiin nurkkaan öljykamina. Seuraava sukupolvi etsi taas liiterin nurkasta vanhat kaakelit ja kylästä löytyi yksi vanha mies, joka osasi uunin koota.

    Milloin mikäkin on muotia, ja aina pitää sen perässä yrittää. Toinen rakentaa toinen hävittää. Onneksi hienon uuden laminaatin alle laitettiin pahvit, jotta seuraava sukupolvi voi kaivaa taas aidot lautalattiat esille.

    Hieno tarina muodista ja ikuisesta rakentamisesta ja uudistamisesta!

    VastaaPoista
  5. Mainio tarina! Mikä on kaunista yhden silmissä ei ole ehkä niin toisen silmissä.Tosi paljon tiedät kaikista materiaaleista ja rakentamisesta.

    VastaaPoista
  6. Tuija oli viisas kun jätti vanhan lattian alle, ainahan laminaatin pois saa jos alkaa siltä tuntumaan.

    Nimimerkki vanhat lattialaudat laminaatin alle jättänyt

    VastaaPoista
  7. Una,
    Näinhän se tietysti on, mutta muodin perässä juokseminen saattaa johtaa ojasta allikkoon.
    Tuijalle tuli muovilattiapäällyste, sillä laminaattihan on muovitettua kuitulevyä, muovipintaan on kuvaamalla saatu puunsyyt.

    Joku tykkää muovista ja joku haluaa aitoa puuta tai puuparkettia.

    Sirokko,
    On niitä onnekkaita, jotka löytävät lautalattioita muovin alta.

    isopeikko,
    Molemmat olivat tyytyväisiä.

    Uuna,
    Onneksi ei revitty lautalattioita Tuijalla ja Hillevillä.

    On hienoa, kun vanhaa ja aitoa on taas alettu arvostamaan. Jossain vaiheessa surutta kiikutettiin kaatopaikalle kaikki vanha ja uutta tilalle.

    Yaelian,
    Makuja on tosiaan niin monta kuin ihmisiäkin.
    Sitä minä joskus ihmettelen, kun aitoja materiaaleja ei arvosteta.
    Kunnostamalla ne ovat uudenveroisia.

    Demetrius,
    Taisi olla enemmänkin kustannusten säästöä Tuijalla, ei tarvinnut repiä. Latomaan vain uutta päälle.

    Hyvä, että sinulla on lautalattiat tallella. Jossain vaiheessa laminaatti saattaa tuntua kalsealta ja sitten vaan lautalattiat esille.

    VastaaPoista
  8. Kyllä kotimainen koivu merbaulaminaatin voittaa. Joka suhteessa. Jos minulta kysyttäisiin.

    Mainio pakina. Tuli nurinkurin kautta oikeinpäin -olo :)

    VastaaPoista
  9. Mainio pakina jälleen. Mielipiteitä on just niin monta kuin on sanojaakin, kuinka ennen sanottiinkaan - yks tykkää tyttärestä toinen äidistä.
    Muoti taitaa kaikessa olla kiertävää. Ei sinänsä hassumpaa, vaikkei alvariinsa muodin perässä juokse, niin silti huomaa olevansa joku kerta muodin mukainen!

    VastaaPoista
  10. Lastu,
    Olipas hyvin sanottu - nurinkurin oikeinpäin-olo.

    aimarii,
    Kyllä aidoissa materiaaleissa on aina muodin huipulla, ainakin tässä tapauksessa.

    VastaaPoista
  11. Teemme remonttia ulkorakennukseen ja olisin niin halunnut vanhat lankut säilyttää. Mies ties, ei järkevää. Helposti luovutin. Lankkujäljitelmää laitettiin lattiaan. Tähän nyt tyydyn. Kuitenkin, kokonaisuutena kiva huone saadaan

    VastaaPoista
  12. Rita,
    Laminaatti on mukavasti aidon näköistä. Hyvältä varmasti näyttää ja ajaa asiansa.

    VastaaPoista
  13. Lattioiden muoti vaikuttaa paljon perheen elämään. Kanadassa asuessani tuskastuin kokolattiamattoihin, joita oli joka paikassa, jopa lääkärin vastaanottohuoneessa. Pahaa hajua yritettiin sitten peittää parfyymeillä.

    Koska ei ole omaa asuntoa, joutuu aina tyytymään muiden valintoihin. Ilahdun aina, kun asunnossa on puulattiat tai jokin muu kaunis päällys.

    Valitettavasti esimerkiksi keittiössä ja käytävissä käytännöllisessä muovilattiassa on joitakin suorastaan kuvottavia värisävyjä. Niiden vuoksi ei voi mennä asumaan johonkin muutoin mukavaan asuntoon. Lattian väri pilaisi koko sisustuksen.

    VastaaPoista