keskiviikko 19. elokuuta 2009

Mukuloita maassa

Pohjanmaalla, jossa lapsuuteni vietin, ei lapsia kutsuttu mukuloiksi. Hieman etelämmässä lapset olivat mukuloita. Meidän ja muiden lapsi oli sikiä. Se ei ollut kovinkaan kaunis nimitys, kun sanaa nyt tarkastelee. Silloin se oli sopivan luonnollista.
Olokaa sikiät ny hilijaa ko aikuset puhuu, sanottiin ja toteltava oli.

Mukulat kasvoivat perunamaassa. Silloin ei ollut taloa, jossa ei ollut perunamaata. Nyt ovat asiat toisin. Perunoilla on omat viljelijänsä. Pienten perunamaiden kasvattaminen on työlästä ja kannattamatonta. Sopimusviljely vain kannattaa ja perunamaata on viljelijällä hehtaareittain. Viljely ei ole enää käsityötä, se on täysin koneellistettu istutusta myöden.
Nyt monet maalla asuvat käyvät ostamassa marketeista perunansa kilottain, vaikka ympärillä on muhevaa maata viljeltäväksi omaan tarpeeseen.

Perunanviljely vaati paljon käsityötä ennen tehoviljelyä. Keväällä, kuukausi ennen perunanistutusta, kannettiin siemenperunat kellarista valoon ja sopivaan lämpöön idätettäväksi.
Idätyslaatikot oli rakennettu laudoista. Laatikoiden pohja- ja reunalautojen väliin jätettiin muutaman sentin raot, että ilma pääsi kiertämään. Muutamassa viikossa idut kasvoivat juuri sopivaan mittaansa, ei liian pitkiksi.

Toukokuun lopulla aloitettiin perunanistutus. Se oli käsipeliä. Kynnettyyn vakoon aseteltiin perunanmukulat yksitellen 25 sentin välein. Istutuksen jälkeen kynnettiin vaot umpeen. Perunanmukulat jäivät mullan peittoon.

Ensimmäinen vaihe oli seurata, milloin mulloksen harjanteelta pilkistävät perunanvarret. Mullos pidettiin multaamalla kuohkeana ja puhtaana rikkaruohoista. Alkukesän yöhalloja jännitettiin. Ne vioittaisivat perunan kasvua ja vaikuttaisivat satoon. Hallaöiksi kasteltiin tai suojattiin harsoilla aluillaan olevaa kasvua.
Toinen vaihe oli odottaa ensimmäisiä uusia perunoita. Niiden aika oli Juhannuksena. Uudet perunat olivat perinteinen juhannusruoka. Perunamaalle kuljettiin ämpärin ja kuokan kanssa. Katsottiin sopiva paikka ja maahan sujautettiin varovasti kuokka. Vedettiin koko kasvi ylös. Juuristossa olivat mukulat. Mittailtiin kokoa ja määrää. Ensimmäiset mukulat olivat pieniä, parista sentistä viiteen. Mukulat pestiin käsin hiertäen. Suurin osa kuoresta irtosikin. Missään tapauksessa perunoita ei saanut kuoria. Ne keitettiin kypsiksi ja tarjottiin voisulan kanssa. Silloin perunat maistuivat paremmilta kuin nyt. Olihan ne nostettu suoraan maasta pöytään.

Viimeinen vaihe koitti syyskuulla. Oli perunannoston aika. Perunannostokoneet avasivat mullokset, lennättivät mukulat esiin maanpinnalle. Poimijajoukko kulki perässä keräten joka ikisen perunan tarkasti talteen.

14 kommenttia:

  1. Ja pienet perunat annettiin elikoille :)

    VastaaPoista
  2. Olen aina hiukan kadehtien katsellut maalla kasvaneita ihmisiä, sillä minusta heissä on selvästi enemmän tekemisen meininkiä ja kunnon ihmistä kuin meissä kaupungissa kasvaneissa. Kun työtä on tehty aina kotona ja kodin ympäristössä, on oppinut aivan toisenlaisen mallin kuin minä, jonka vanhemmat tulivat kotiin lepäämään ja muistaakseni lukivat kaikki illat. Tai siltä se lapsesta tuntui.

    VastaaPoista
  3. Tuttua puuhaa :) Isot perunat yhteen kasaan, pienet toiseen, rikkinäisetkin jonnekin.

    VastaaPoista
  4. isopeikko,
    Just niin, poimisen jälkeen tai jo poimiessa heiteltiin pikkuiset erilleen.

    Katriina,
    Nyt vasta aikuisena olen osanut antaa arvon sille mitä maalla asuminen ja työnteko antoi ja opetti.
    Minusta tuli jopa liian ahkera, työnarkomaani olisi oikea nimitys.
    Nyt osaan jo hellittää.
    Isä meillä oli se joka luki kirjoja, enimmäkseen talvisin. Maanviljelijän ammatissa ei kasvukautena joudettu kuin työntekoon, johon lapset opetettiin hyvinkin pieninä.

    jl,
    Rikkinäiset menivät kai pienten kasaan. Muistelen, että niitä rikkinäisiä oli loppujen lopuksi aika vähän. Oliko ne pyötön piikit niin hellävaraisia.

    VastaaPoista
  5. Kiinnostavasti kerrottu raportti perunan viljelystä ennen tehokoneita.
    Suomalaisten peruselintarvike leivän lisäksi.

    VastaaPoista
  6. No nyt sitten tekisi mieli semmoisia pieniä uusiaperunoita, voin kera. Tillinvarsien kanssa merisuolavedessä keitettyä. Huokaus.

    VastaaPoista
  7. Todellinen lähiruoka on nykyään turhan harvinaista herkkua.

    VastaaPoista
  8. Unelma,
    Perunoiden perinteinen pienviljely on todellakin hävinnyt. Syömme nyt "teollisesti" kasvatettua perunaa.

    hoover,
    arvaa vain alkoiko tekemään mieli niitä "juhannusperunoita"

    Demetrius,
    Sitä kyllä on, mutta ostajilla ei ole aikaa eikä tahtoa nähdä vaivaa saadakseen sitä.
    Tehokkampaa markkinointia toivoisin.

    VastaaPoista
  9. Kiitti tästä! Olen ajatellut ensi keväänä kokeilla perunankasvatusta vaikka miten pienimuotoisesti, luultavasti yhdessä ämpärissä alkajaisiksi.

    VastaaPoista
  10. Ehkäpä ennen vanhaan ei käytetty lainkaan tai jos käytettiin niin kohtuullisesti väkilannotteita ja perunat olivat maultaan toista kuin väkisin lihotetut "varhaisperunat". Vai kultaako aika makumuistot?

    Meilläkin oli lapsuudessani perunamaa kun isä sivuelinkeinonaan harrasti maanviljelystä. Koulujen perunannostolomat olivat tarpeellisia. Oli hauskaa jos oli kuivaa ja aurinko paistoi, mutta vähemmän mukavaa vetisillä pelloilla jos satoi ja perunat siksi märkiä ja mutaisia. Savisia olivat Savon pellot.

    Mukavaa oli maistaa tarinasi uutispottuja.

    Perunasta tulee mieleeni Keijo Tahkokallion kirja Peruna kerrallaan, jonka käsikirjoituksen sain ottaa vastaan ja lukea. Tahkokallio kiitteli esipuheessaan äitiään joka kuori 'perunan kerrallaan' ja samalla opetti elämänviisauttaan pojilleen. Hiljaa hyvä tulee, yksi kerrallaan. Sopii perunankuorimiseen. Sopii elämään.

    VastaaPoista
  11. Kyllä mäkin olen ollut perunamaalla, ja laitettiin myös isot perunat, ja pienet perunat omiin säkkeihinsä.
    Rikkoutuneet eri paikkaan myös.
    Nyt mulla on sellanen pikku, pikku perunamaa, mutta ensi viikolla vasta saan sieltä , tai otan sieltä ekat perunat. Sitä odotan.
    Mutta kivasti kerrottu perunan viljelystä, hieno tarina.

    VastaaPoista
  12. Rita,
    Minäkin olen ajatellut noita ämpäriperunoita laittaa, pitää ensi keväänä toteuttaa.

    Lastu,
    Kauan kauan sitten, luulisin, että perunapellolle ajettiin lantaa navetan tunkiosta. Väkilannoitteet tulivat pikkuhiljaa 1960-luvulla. Ja nyt on kaikki toisin, perunasatoa on voitu lisätä väkilannoitteilla.

    Jos kuorittavaa, siis vanhoja perunoita, on paljon siinä peruna kerrallaan kertoo monenlaiset elämänohjeet jälkikasvulleen.

    Harakka,
    Omat kasvattamat perunat maistuvat varmasti hyviltä.

    VastaaPoista
  13. Tuttuja muistoja lapsuuden mummolakesistä -- tai siis lomista: syysmyöhällähän ne perunannostotalkoot olivat :) Hienosti ja tarkasti kuvaat tämänkin työperinteen. Tuota en tiennyt että perunat tuotiin valoon itämään, sillä valohan tekee ne vihreiksi ja myrkynkitkeriksi.. vaan eipä se kai itämistä estä.

    VastaaPoista
  14. Kutuharju,
    Pois pimeästä kellarista valoon, muuten ei itujen kasvu lähde käyntiin. Ja siemenperunoitahan ei syödä ne mätänevät maassa.
    Idut nopeuttavat perunoiden kasvuunlähtöä.

    VastaaPoista