maanantai 17. elokuuta 2009

Muistan kesää

Toukokuussa, kymmenes päivä, vaahterassa oli jo isot lehdet.
Omenapuu kehitteli kukkia tummanpunaisin nupuin.
Pinkkeinä kukat aukesivat.

Kesäkuussa, seitsemäs päivä, syreeni kantoi valkoisia kukkia.
Odotettiin Juhannusta. Silloin oli viimeisten syreenikukkien aika.

Heinäkuussa helisivät siniset karpaattienkellot.
Katselin niitä äsken, vieläkin kukkivat.

Elokuussa siirryttiin terassille.
Sateelta suojaan.
Puolivarjossa miljoonakellot näyttävät reheviltä.
Eivät olleet kuivuneet kesän paahteessa.

Ulkona tuoksuu kostealta.
Hämärässä illassa tuntuu syksyn sipaisu.
Muistan kesää.

19 kommenttia:

  1. Ilta jo pimenee, valkoiset syysleimut vielä erottuvat hämärässä.
    Muistellaan kesää.

    VastaaPoista
  2. Sinä sen sanoit, kukkasin!

    (opin taas pari uutta yrttiä :) kiitos!)

    VastaaPoista
  3. Unelma,
    Meillä hehkuu pimeässä keltaiset syyshohdekukat.

    kati,
    Kesää muistellessa laitoin kuvat.

    Kutuharju,
    Joskus jotain niukoin sanoin.

    VastaaPoista
  4. Hei, tulin vain kertomaan, että minäkin näin kukkapellot, Kustavintien varrella. En tiedä olivatko samat. Ihan piti hieraista silmiä!

    VastaaPoista
  5. Se oli kaunis kooste kesästä kukkasin kerrottuna. Syksyn sipaisu tuntuu jo ainakin öisin.

    VastaaPoista
  6. Kesä on ihanaa aikaa. Kauniita kukkakuvia. Sinulle on jotakin blogissani.

    VastaaPoista
  7. Mukava kesän kertaus kukkasten kera! Kivaa viikkoa sinne :D

    VastaaPoista
  8. Arleena, tee tällainen samanlainen muistelu myös marraskuussa, silloin sitä tarvitaan kipeästi!

    VastaaPoista
  9. Kyllä kukkiva kesäpiha tarjoaa paljon iloja!

    VastaaPoista
  10. Kyllä alkaa ilmassa olla jo syksyn tuntua ja tuoksua.

    VastaaPoista
  11. Teija,
    Oi onko Kustavintien varrellakin, en huomannut niitä siellä.
    Mutta "minun" kukkapeltoni on Maariassa. Pitää taas mennä puhelemaan sille ennenkuin syksy sen vie.

    Hunajakukkapellot taas olivat Kuusistossa.
    Niin kaunista on ollut kaikkialla.

    Sirokko,
    Kiitos, oli niin sateista, että oli ihan pakko selailla kuvia. Ja nyt oli kova ukkonen juuri äsken.

    Isopeikko,
    Niin onkin.

    VastaaPoista
  12. Famu falsetissa,
    Kiitos ihanasta loistosta, palataan siihen.
    Ihmeellisiä asioita olit löytänyt, pitääpä ruveta katselemaan sillä silmällä.

    satu,
    muistelua vain, kaikki taas muuttuu.

    SusuPetal,
    Arvaa vaan kuinka paljon kesäkuvia on marraskuulle. Pitää muistaa sitten, kun valoa ei näy kuin sähkölampussa.

    Katriina,
    Pienikin piha on yllättävän antoisa.

    pioni,
    Aivan selvästi on.

    VastaaPoista
  13. Oi joi, niin minäkin muistan kesää ja ilokseni sinäkin, vieläpä niin kauniisti, kukkien kielellä.

    VastaaPoista
  14. Kauniit kesämuistot noissa kuvissa.

    Kävin juuri kävelylenkillä pienessä sateessa. Virkistävän nautinnollista. Syksyä odotellessa.

    VastaaPoista
  15. Mukavia kesämuisteloita kuvien kera:)

    VastaaPoista
  16. Kaanon,
    Eikös olekkin paikallaan kuljettaa ajatuksia taaksepäin.

    Rita,
    Täällä oli ukkonen. Ajattelin poimia maljakollisen kukkia pihapenkistä, mutta satoi kaatamalla.

    Aija,
    Muistot muutamalta kuukaudelta.

    VastaaPoista