perjantai 28. elokuuta 2009

Helsingissä koettua

Torstaina piipahdin Helsingissä. Päivä oli harmaa ja sataa tihuutti, mutta muutoin oli taas kiva reissu. Ajoimme Meilahden kautta keskustaan ja ihailimme kaunista puutarhakaupunginosaa.
Pysähdyin ottamaan Tamminiemen pihasta muutaman kuvan. Otsikkokuvassa on palanen puiston hiekkakäytävää. Aikoinaan presidentti Urho Kekkonen, vanhana ja sairaana, käveli noilla käytävillä viimeisinä vuosinaan.

Kun ajoimme Elielin parkkihallista kotimatkalle, halusin katsella Finlandia-taloa takapuolelta. Harvemmin sitä siitä näkövinkkelistä tulee ihailtua. Kaunista, ajatonta ja virtaviivaista Alvar Aallon arkkitehtuuria ihailee mielellään.

Kun pysähdyimme parkkipaikalle huomasin ison lintuparven ruokailemassa Töölönlahden vehreässä puistossa aivan Finlandia-taloa vastapäätä. Linnut olivat hanhia. Kotona varmistin ne valkoposkihanhiksi. Sopuisasti iso parvi näytti löytävän ruokaa vihreästä ruohikosta.

Helsingin ytimessä on luonto lähellä. Valkoposkihanhet saavat ruokailla rauhassa kivenheiton päässä rautatieasemalta. Hanhet eivät vähääkään hätkähtäneet, vaikka liikuin niiden joukossa.
Ne oikein ylpeilivät poseeraustaidoillaan edestä, takaa ja sivulta. Näin komeita me olemme, kuulin niiden supattavan.

11 kommenttia:

  1. Hanhet taitavat jo kerääntyä isoihin parviin yhteistä muuttomatkaa varten.

    VastaaPoista
  2. Erinäisiä vuosia sitten ulkoilutin pikkuista, nyt jo edesmnnyttä, koiraa Finlandiatalon maisemissa. Silloin ei vielä valkoposkihanhia näkynyt.

    VastaaPoista
  3. Kiva retki sinulle Hesassa!!!
    Taidetta, arkkitertuuria, luontoa...

    VastaaPoista
  4. Noissa Tamminiemen lähimaisemissa kävin kesällä Yaelianin kanssa. Ihanaa seutua.

    Tuo on hyvä lause a oivallus sinulta: "Helsingin ytimessä on luonto lähellä." Noinhan se on, ja kun pidät luonnosta ja kauneudesta sitä sitten blogiisikin kuvaat.

    Kivat on valkoposkihanhet ja niiden supattavat posket:)

    VastaaPoista
  5. Tulikin vähän ikävä Helsinkiä noita kuvia katsellessa.Helsingissä on tosiaankin paljon luontoa kaupungin ytimessä.Tamminimen alue on kovin tuttua;sen lähistöllä olen asunut suurimman osan elämääni.

    VastaaPoista
  6. Unelma,
    Tankkaavat ruoho kuin evästä matkan varrelle.

    Famu falsetissa,
    Ovatkin aika tuoreita maahanmuuttajia.
    Niin ne reviirit suurenevat hanhillakin.

    hanne,
    Helsinki näytti taas kauniilta harmaasta säästä huolimatta.

    Rita,
    Yllätys minulle olivat todella tuo monikymmenpäinen valkoposkihanhi- seurue

    Yaelian,
    Olet saanut asua todella kauniissa puistomaisessa kaupunkimaisemassa, jossa meri on katseen etäisyydellä.

    VastaaPoista
  7. Hanhet kierrättävät ruohoa tehokaasti. Ne ovat siinä hyviä. Niitä taidetaan pitää siellä Helssingissä jonkinlaisena maanvaivana.

    VastaaPoista
  8. Hassua että reilu kymmenen vuotta sitten valkoposkia pidettiin kovasti uhanalaisina eikä niiden suuremmista serkuista kanadanhanhista tiedetty täällä mitään. Nyt molempia on vähintäänkin tarpeeksi. Komeita lintuja kuitenkin.

    VastaaPoista
  9. Minäkin näin hanhia Helsingissä ja Suomenlinnassa. Tosi kesyjä! Suomenlinnassa kuulin niiden kyllä supattavan vähän ihmeissään minulle ja tyttärelleni, että me häiritsemme heidän merinäköaloista nauttimistaan.

    VastaaPoista
  10. isopeikko,
    Näytti tosiaan ruoho maistuvan.
    Maanvaivaa niistä on varsinkin, jos pyrkivät sisälle Finlandia-taloon.

    Demetrius,
    Minäkin katselin, että eivät ole majailleet Suomessa kovinkaan pitkään.
    Urbaanin ihmisen on vaikea sulattaa, jos reviirille pukkaa liikaa eläimiä.

    Katilein,
    Totta on, että ruokarauhaa min äkin häiritsin, mutta suvaitsivat kuitenkin.

    VastaaPoista
  11. Hanhet vaan kakkivat tosi paljon, ja sotkevat sen vuoksi oleskelupaikkansa tosi pahasti.

    VastaaPoista