Kotikylän päätieltä käännytään hiekkatielle, joka myötäilee aivan joen rantaa. Rantatie haarautuu ylös mäkeen. Ennen mäki oli jyrkkä ja korkea. Nyt se näyttää loivalta ja matalalta. Mäen päällä oli valkoiseksi maalattu pohjalaistalo, kotini. Länsipääty katsoi suoraan yli joen ja peltojen kylää kohti.Mäkeen noustaan savusaunan ja viljakuivaamon välistä, rantatie jatkuu eteenpäin viljelystienä.
Tässä risteyksessä on joessa matala suvanto, jossa lapsina olemme opetelleet uimaan. Se oli meidän uimaranta. Ranta oli suvannossa matalaa kahlattavaksi. Suvannon jälkeen rantatörmä jyrkkeni ja sen kohdalla vesi syveni metriseksi heti rannasta. Korkea joentörmä oli kuin uimalaituri. Törmältä oli helppo hypätä veteen, siitä hyppäsivät vain uimataitoiset.
Törmällä kasvavat lepät kaartuivat veteen saakka. Niiden alla veden pintaan nousivat ulpukat ja lumpeet, näkinkengiksi me niitä kutsuttiin. Ne kukkivat keltaisin ja valkoisin kukin. Lapsina teimme näkinkenkien varsista helminauhoja. Mutta ei vielä kolmivuotiaina.
Kukaan ei huomannut, kun juoksin mäkeä alas joen rantaan. Olin silloin 3-vuotias. Tämä tapahtuma on kerrottu minulle monta kertaa. Itse en tapahtumaa muista.
Kurkotin korkealta joentörmältä alas kohti keltakukkaisia ulpukoita. Halusin poimia näkinkenkiä itselleni. Vesi oli liian alhaalla, en yltänyt näkinkenkiin. Kurotin enemmän ja enemmän, kunnes putosin päistikkaa veteen. Pulahdin kokonaan veden alle. Elämääni ei ollut vielä määrätty päättymään. Kohtalo oli kirjoittanut kirjaansa toisin.
Rantatie on hiljainen. Lapsuuskotini naapuritaloineen on tien viimeinen. Tästä tie jatkuu viljelystienä. Sitä käytetään myös oikotienä valtatien varteen linja-autolle kuljettaessa. Kohtalo oli sovittanut onnettomuuteni linja-auton aikataulun mukaan.
Sillä hetkellä, kun putosin veden alle, kulki linja-autolta rantatietä kotiinsa Heidi. Hän näki muutaman kymmenen metrin päästä putoamiseni. Kiirehti paikalle, kahlasi syvään veteen, sai kiinni selästäni, nosti syliinsä ja kantoi kotiin. Olin pelastunut.
Laituria ei uimarantaan rakennettu. Ennen koskien valjastamista ja vesien säännöstelyä tulva olisi vienyt sen joka kevät. Enää sitä ei tarvita. Vesiheinät ovat rehevöittäneet uimarannan umpeen. Lepät ovat kasvanaeet joentörmälle tiheiköksi. Vain joki virtaa samoin kuin ennen.
Tarinamaanantai 66. aihe Laituri
Niin se elämämme on Korkeimman kädessä. Suojelusenkelit kulkevat mukanamme, näin on ihana uskoa. Lähdemme täältä vasta, kun aikamme on täynnä.
VastaaPoistaNo jopa melkoinen tarina!
VastaaPoistaKiitos elämästä. Kiitos arleenasta. Kiitos kertomuksesta.
VastaaPoistaMaalasit hienosti kotimaisemasi, tien ja suvannon, rantatörmän.
VastaaPoistaJa suojelusenkelin, joka käveli oikopolkua linja-autolta samaan aikaan, nähden,kun molskahdit jokeen.
Kiitollisuutta tunnettiin teidän pohjalaiskodissa varmaan voimakkaasti.
Onneksi linja-auto kulkee ajallaan ja polku polkee paikallaan.
VastaaPoistaMiten elävästi kuvailitkaan tuon tapahtuman! Onneksi tuli Heidi paikalle juuri oikealla hetkellä!
VastaaPoistaKauniisti kuvailit muistojen rannat ja polut, kunnes tunnelma tiivistyi ja lukijakin säikähti. Onneksi pelastus oli lähellä.
VastaaPoistaJännittäväksi osasit tarinan rakentaa!
Unelma,
VastaaPoistaNiin kyllä uskottava on suojelukseen. Niin monta sattumaa elämän varrella on ollut suojeluksen varassa.
Harmaasusi,
Ja tämä tarina on tosi, tapsan sanoilla sanottuna.
Lastu,
Kiitos Lastu sanoistasi.
aimarii,
Luulisin niin ja tätä on kerrottu kaikille nuorimmille sisaruksilleni.
Kukaan muu ei ole ollut veden varassa, onko sitten tapahtumani ollut opiksi.
hejoko,
VastaaPoistaJust näin. Kaikki on suunniteltua ja täsmällistä.
Yaelian,
Jälkeenpäin ajateltuna kaikella oli oma oikea ajoitus tässä tapahtumassa.
Uuna,
Ne ovat rakkaammiksi muuttuneet ne rannat sitä mukaa kun kauemmaksi ajassa on kuljettu.
Ihmeellinen tarina. Onneksi oli Heidi. Onko hän vielä olemassa (elämässäsi)? Oletko tavannut häntä sen jälkeen? Ajatella, ilman Heidiä ja ilman linjuria..
VastaaPoistaEHkä sellaiseen ihmiseen joka pelastaa jonkun hengen, muodostuu ihan ainutlaatuinen suhde. Vai ajatteleeko sitä noin, sitten kun se on jo ohi. JA jos on ihan pieni, ei voi edes muistaa...
Onneksi oli Heidi, kiirehti, sai kiinni, nosti ja kantoi kotiin.
VastaaPoistaOnneksi!
Sanasi piirsivät piirturin tarkan kuvan tapahtumista. Hämmentävää.
VastaaPoistaOlet todella taitava kuvailemaan sanoin, ei tarvitse edes valokuvaa tueksi niin hyvin lukiessa rakentuu maisema silmissä ja itsekin kuljeksii samoja polkuja. Onnea ja suojelusta on ollut matkassasi, siitä saamme mekin nyt nauttia.
VastaaPoistaHellyttävää tuo miten nyt lapsuuden ennen niin suuret mäet ja jyrkänteet näyttävät pieniltä. Joskus kun katselen niitä, tuntuu suorastaan surkuhupaisalta, mutta silloinhan sitä katseli itsekin melkein ruohonjuuritasolta.
Kutuharju,
VastaaPoistaValitettavasti en ole Heidiä tavannut sitten lapsuuden. En edes tiedä missäpäin hän on.
Tätä tapausta muistellessa nousee pelastaja mieleen.
Kaanon,
Onne oli myös matkassa silloin.
isopeikko,
Muistot ovat jääneet mieliin niin tarkasti. Maisemat ja leikkipaikat.
Sirokko,
Tilanteeseen uppoutuu, kun siitä kirjoittaa. Niin tuttu paikka ei enää entisensä.
Totta ennen sitä katseli metrin kokeudelta nyt tuplaa korkeammalta, niin ilmankos kaikki on kutistunut pienemmäksi.
Niin, se on, että kaikille meillä täällä, on oma aikansa olla täällä, se aika kun on määrätty.
VastaaPoistaJa sun aikasi ei ollut vielä lähteä.
Se on kohtalo.
Ja sulle se oli ihana kohtalo, että sulla oli suojelusenkeleitä matkasi varrella paljon!
Ja sulla se oli se tyttö,Heidi, ketä sut sieltä vedestä poimi ja kotiin kantoi.
Hän oli sun enekelisi silloin.
Ihanaa, että on niitä suojelusenkeleitä!
Harakka,
VastaaPoistaSuojelus on ihmeellisellä tavalla elämässä mukana. Sitä ei tule aina huomanneeksi. Kun sattuu jotain vakavaa ja siitä selviytyy kokee ja huomaa suojeluksen.