Hurma

Hurma oli kylmäverinen suomenhevonen, korskea raudikko-ori.
Kesäisin työpäivän jälkeen se asui vapaana aidatulla laitumella. Se nautti vapaudesta. Siellä se tunsi kesän tuoksut ja kuuli lintujen laulut, mutta aina tämä ei riittänyt.

Talvisin kotina oli hämärä talli. Sinne tuotiin ruoka, heinät, kaura ja vesi. Kohokohtia olivat isännän käynnit. Hurma tunnisti askeleet jo kaukaa. Se hirnahti iloisesti, se rakasti keskusteluhetkiä isännän kanssa. Hurman turkki pidettiin kiiltävänä ja puhtaana. Kuinka se nauttikaan harjan kosketuksesta, jokaisesta vedosta sen uljasta selkää pitkin.

Joskus Hurman ajatukset liitelivät kauas metsiin, jokirantaan viileään veteen, vainioille ja kaurapeltoon. Se kuvitteli vetävänsä suuhunsa mehukkaita ja tuoreita kaurantähkiä. Se tunsi vapauden hurman kohisevan suonissaan. Kukaan ei valjastaisi sitä eikä käskyttäisi työtehtäviin. Tallin seinät eivät ahdistaisi.

Hurman luonteessa oli villihevosen vimmaa ja tulista korsketta. Vapaus oli sille täydellistä onnen hurmaa. Silloin se ei kuullut eikä nähnyt muita. Se ei tuntenut olevansa renki vaan kuningas, jota varten koko maailma oli.

Kun vapauden kaipuu kävi täysin voittamattomaksi, Hurma korskui ja kuopi. Se pinkaisi vauhtiin, ylitti aidat ja portit. Se kirmasi hullaantuneena häntä koholla, kaviot kapsaten vapauteen. Kylätien hiekka narskui ja pölysi kiitävän hevosen alla. Yli viljapeltojen kohti metsää vapauteen korskuen ja hirnahdellen. Kesäisin tämä oli mahdollista ja siitä oli nautittava.

Vapautta ei kestänyt pitkään. Isäntä huomasi tyhjän laitumen. Riimut käteen ja etsintä käyntiin.
Huhuilua Hurma ei ollut kuulenivaankaan. Se piiloutui naapurin kaurapeltoon. Se oli huono valinta, naapurin isäntä huomasi sen pään nousevan kaurapellosta. Kiireesti juostiin kertomaan, teidän Hurma on meidän pellossa. Näistä jo nitisi naapurisopukin, mutta siitä Hurma ei välittänyt.

Isäntä kulki hitaasti maanitellen hevosta kohti. Se pinkaisi hurjaan raviin. Halusiko se leikkiä. Maanittelukaan ei aina auttanut, ei leipä eivätkä muut herkut. Vapaus oli suurinta herkkua. Hurma ravasi, piehtaroi ja hirnui. Väsymys oli kuitenkin paras taltuttaja. Hurma talutettiin takaisin omalle reviirille. Kuninkaan aika oli päättynyt, kuuliaisena alkoi rengin arki.
Hurman suonissa virtasi aina, loppuun saakka, vapauden kaipuu.

Pakinaperjantai 135. aihe - Hevonen

PS. Nyt tämä bloggaaja kirmaa blogistaniasta muutamaksi päiväksi vapauteen. Mukavaa viikkoa teille kaikille.