Se oli helmikuun kymmenes päivä, kun meille haettiin mustanruskeankirjava kissa. Hän sai nimekseen Miuku. Perheenjäsenenä Miuku on nyt meille hän eikä se.Aluksi Miukun ulkonäkö ei ollut kovinkaan kissamaisen suloinen. Värityksestä johtuen enemmänkin harvinaisen poikkeuksellinen. Totutteluajan jälkeen Miuku näytti maailman kauneimmalta kissalta.
Hän oli lempeän ystävällinen ja oppi nopeasti ymmärtämään puheen lyhyitä lauseita. Jos kissat osaisivat puhua, niin Miuku puhuisi, sanoin aina. Miuku puhui elekieltä. Ruokaa halutessaan hän hypähti syliin, nosti etutassut rinnalle ja katsoi vetoavasti suoraan silmiin. Haluatko syömistä, siihen Miuku vastasi hypähtäen iloisesti. Nosti hännän pystyyn ja kipitti keittiöön. Se oli kissan puhetta.
Miuku rakasti pihatöitä. Kun aloitin pihatyöt, Miuku juoksi iloisena mukaan. Kirmasi pihalla, kiipesi puihin ja tarkkaili olivatko kukkapenkit möyheät ja taimirivit suorat.
Talvisin, kun ulkolämpötila ylti pakkasasteisiin, Miukusta tuli sisäkissa. Ulkoelämää tarkkailtiin vain ikkunasta.
Illat vietettiin tiivisti yhdessä. Miuku makasi nojatuolissaan katsellen teeveetä. Varsinkin luonto-ohjelmat, jos niissä oli lintuja, olivat lempiohjelmia. Joskus piti sipaista tassulla televisioruudun lintua. Nuorempana hän pyydysti muutaman linnun, mutta vahemmiten vain pihapensaiden varjossa makoillen tarkkaili perhosten ja lintujen liitelyä.Aluksi Miuku halusi nukkua yksin omassa huoneessaan, mutta vanhemmaksi tultuaan meidän keskellä sängyssä oli paras paikka yöunille. Iltaisin kuullessaan kysymyksen lähdetäänkö nukkumaan, hän hypähti iloisesti ja juoksi makuuhuoneeseen.
Eräänä syyskesän päivänä Miuku oli tapansa mukaan pihatöissä. Kun hän ponnisti puuhun, takajalat lipesivät. Lääkärissä todettiin nivelpussien venähtäneen. Silloin selvittiin pistoksilla.
Ikä painoi jo Miukua, eivätkä jalkojen nivelet olleet enää entisensä. Ontumista ja aristusta alkoi ilmetä entistä enemmän. Jalkoja särki ja niitä lievitettiin särkylääkkeillä. Lääkäri ei ollut enää toiveikas Miukun elämän suhteen.
Toukokuussa tilanne paheni yllättäen. Miuku raahasi jalkojaan, aina ei päässyt edes ylös. Kunnes kesäkuun alkupäivinä oli se päivä, kun Miuku lähti lääkärin arvioitavaksi. Kuusitoista vuotta oli takana iloista kissan elämää. Lääkärin mielestä mitään ei ollut enää tehtävissä. Miukun elämä ei jatkuisi enää iloisesti kirmaten, jalat eivät kantaneet. Ratkaisu oli Miukulle helpotus, mutta meille surullisen raskas. Niin Miuku muutti kissojen taivaaseen.
Vieläkin kuulen tassujen sipsutuksen ja kaulakellon kilinän, kun tulen kotiin.
Vieläkin kuulen kevyen kehräyksen ennen nukahtamistani.
Vieläkin näen tutun hahmon nojatuolissa televisiota katselemassa.
Vieläkin kuulen kuivamuonan narskutuksen, kun Miuku on välipalalla.
Vieläkin kuulen rapinaa puunrungolta, kun puuhastelen pihalla.
Vain vuosi on kulunut Miukun lähdöstä, mutta hän on edelleen aina läsnä ja mielessä.
Miuku maailman rakkain lemmikki.
Olipa kauniisti kirjoitettu, liikutuin.
VastaaPoistaKissat ovat lumoavia...
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu ja ihanalta näyttää Miuku kuvissa. Söpösti erilainen.
VastaaPoistaAihe on pakinaperjantaista, mutta nyt on pakko kysyä, että perustuuko tämä tositapahtumiin? Liikutuin.
Minäkin liikutuin. Ihan kerroit kuin meidän kissasta. Nuo inhimilliset piirteet ovat tuttuja. Olen myös varma, että kissat ymmärtävät sanoja ja lauseita, sillä ne omaan tyyliin vastaavat ihmiselle.
VastaaPoistaKauniin värinen, erikoinen kissa oli Miuku. Meille tulee muutaman viikon kuluttua vähän samanlainen.
Tule blogiini aina vierailulle katsomaan söpöläisiäni, 8-vuotiastamme ja sitten sitä pentua kunhan se tulee meille..
Oletteko harkinneet uutta kissaa?
Hyvä kirjoitus. Miuku pieni...
VastaaPoistaKaunis ja sydämellinen kertomus rakkaasta perheenjäsenestä.
VastaaPoistaSoikka,
VastaaPoistaKissojen iloinen ja ihana elämä liikuttaa luopumisen hetkellä.
Una Reinman,
Oikein, niin ovatkin.
Elegia,
Miuku olikin persoonallisen erilainen.
Pakinaperjantain pakinani ovat faktuaalisfiktiivisiä usein, usein kuitenkin faktuaalisia.
Tämä pakina oli täyttä faktaa.
Miuku on faktaa ja näin surraan edelleenkin.
Sooloilija,
VastaaPoistaYmmärrät kissaihmisenä täysin myös meidän kissamme tarinan ja kohtalon.
Tulen ilman muuta ihailemaan kissaasi ja sen kaveria, kun se saapuu. Aivan kuin tähänkin asti olen käynyt.
Taitaa olla, että emme ota Miukun tilalle enää uutta kissaa.
suvi m,
VastaaPoistaKiitos osanotosta. Vien Miukulle terveisiä sinne kissojen taivaaseen.
Unelma,
Kiitos. Miuku putkahti taas niin elävästi mieleeni, kun kirjoitin itkeä turautin muutaman kerran.
Kissaihminen liikuttui lukemastaan. Meidän kolme kissaa ovat ihanan terveenä vielä pysyneet. Saima Harmaja kissamme jouduimme muutama vuosi sitten päivystysleikkakseen kiidättämään. Heti toipui ja on ilonamme tänäänkin. Aikuiset lapset muistavat kaikkien edellisten kissojemme nimet - ovat myös kuvanneet ja pitäneet sukutauluja.
VastaaPoistaKirjoitit liikuttavasti Miukusta. Niin kauniisti.
VastaaPoistaEnpä ihmettele lainkaan, jos Miukua on ikävä. Hän oli todellinen kissapersoona.
Olen kissaihminen ja koiraihminen. Viimeisimpiä kaipaan vieläkin haikeasti.
Miukun läsnäolo tuntui täällä asti. Oi miten ihana hän olikaan.
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu rakkaasta lemmikistäsi. Oletteko harkinneet ehkä uuden kissan hankkimista?
VastaaPoistaMinulla tai oikeastaan pojallani on 15v kissa ja sen verran ikää on Otollakin, että häntä tarkkaillaan ahkerasti,että kaikki on kunnossa.Poikani hankki vuosi sitten kaveriksi nuoren kissan, ihan sen takia kun pelkää joutuvansa luopumaan Otosta sairauden ja vanhuuden vuoksi. Toistaiseksi on Otto vielä hyvässä kunnossa ja kohta minäkin sen näen,kun menen taas Suomeen.Kissat ovat kyllä ihania!
Kaunis kirjoitus, niin lemmikeistä tulee perheenjäseniä ja ystäviä ja ikävä tosiasia on että niistä on jossain vaiheessa aina luovuttava (ellei nyt satu kilpikonnaa omistamaan) Minäkin saattelin tammikuussa rakkaan koirani Morrisonin 16vee koirien taivaaseen. On se kova paikka...
VastaaPoistaKoskettavasti kerrottu.
VastaaPoistaVoi kuinka jännittävä väritys Miukulla, onko tuossa yläkuvassa kieli esillä vai kuuluuko karvan kuvioon?
Ainoita ikäviä puolia lemmikeissä on se, että ne elävät vain aikansa. Kissa onneksi on aika pitkäikäinen, mutta joku hiirulainen saattaa jättää 'perheensä' suruun jo vuodessa. Sillä kyllä sitä pikku hiirtäkin ikävöi, saati kissa.
Voi, olen ihan kyyneleet silmissa. Kaunis kirjoitus Arleena. Ihana Miuku.
VastaaPoistaNiin kauniisti kerroit Miukusta, tuli sen myötä ikävä meidän Pöreä joka on myös kissojen taivaassa.
VastaaPoistaRita,
VastaaPoistaKissaan kiintyy niin kovasti. Melkein joka päivä Miuku on mielessä Oli se niin mukava ystävä, aina hyvällä päällä.
aimarii,
Ikävähän lemmikeistä jää, mukava on muistella.
Kaanon,
Hän oli niin viisas ja aina oli iloisena vastassa.
Hieno ja arvostava kertomus rakkaasta Miukusta! Minulle tuli niin Hille-kissamme mieleen. Sekin eli tosi vanhaksi, mutta sitten oli tehtävä sama ratkaisu kuin teillä. Se on vaikea päätös.
VastaaPoistaMutta kuten kirjoitat, vieläkin Miuku seuraa perheen elämää ja kulkee mukana. Hieno kirjoitus.
Yaelian,
VastaaPoistaIlmeisesti emme ota enää uutta kissaa. Pidetään Miukun muistot.
Tuo on mukava, kun poikasi on jo hankkinut Oton tilalle uuden, kun Oton on aika lähteä.
Tervetuloa Suomeen kesän kauneimpaan aikaan.
SuviAnniina,
Se on kuin ystävä poistuisi, kun lemmikki lähtee.
Kutuharju,
Niin Miukusta olisi ollut kerrottavana vielä ikäväkin tarina, jossa Miuku joutui tuntemattoman hyökkääjän kohtelemaksi ja kieltä ja suunseutua jouduttiin tikkaamaan. Mutta kuvassa ei näy kieltä, vaan se on epäsymmetrisesti kuvioina olevaa karvoitusta.
Susa,
Kiitos sanoistasi.
tia,
On ne kissat ihania ja muistot kauniita. Samassa paikassa kuin Miuku on Pöresi.
Uuna,
VastaaPoistaJuu tämä oli in memoriam Miukusta.
Muistot seuraavat mukana.
Kiitos kauniista sanoistasi.
Kaunis kirjoitus todella Miukun muistolle, liikuttavasti tarinoitu. Lemmikeistä luopuminen on aina raskasta.
VastaaPoistaKauniisti kirjoitit. Tämä kosketti minua erityisesti, sillä vastikään Fanny-kissamme lopetettiin suurin piirtein Miukun ikäisenä. Yllättävän pahalle tuntui, vaikka oli oikein kissan kannalta ajateltuna.
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu rakkaasta lemmikistä. Nuo nelijalkaiset onnistuvat aina viemään palan sydämestä mukanaan.
VastaaPoistaSirokko,
VastaaPoistaKiitos sanoistasi.
Allyalias,
Näistä lemmikeistä tulee perheenjäseniä. Ne omaksuvat perheen tavat ja rytmin. Poismeno koskettaa ja muistot jäävät.
Bullukat,
Niin on, ne ovat niin pyyteettömiä, tyytyväisiä ja sopeutuvia. Sekö se on johon kiintyy.
Silmäni kyyneltyivät luettuani Miukun tarinan. Se muistuttaa minua omista surullisista menetyksistä.
VastaaPoistaKissa on kissaihmiselle aina rakas ja arvokas kaveri.
Laitan tähän samaan ihailuni pinkin kollaasin pirteistä sävyistä, molemmat ovat hyvin onnistuneita teoksia :)
Zilga,
VastaaPoistaKiitos kommenteistasi.
Kissat ovat perheenjäseniä ja niiden poismeno surettaa, mutta muistot säilyvät.
Voi, minullakin oli nuorena kissa joka eli 15v.
VastaaPoistaSen loppuhetket olivat lähes vstaavia, joten murheeseen on helppo samaistua.
Silloin päätin ettei enää ikinä kissaa, vaan tulihan niitä sitten lapsien myötä useampikin.
Jos Miuku kirjoittaisi tarinan sinusta ja perheestänne, siitä tulisi myös kaunis ja tunteita koskettava. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Kunnioitus ja lämpö eläintä kohtaan tuntuu lukijalle asti. Kiitos tästä. Hänestä ;).
VastaaPoistaMiuku on kaunis. Muisto on arvokas. Ilo siitä, että hän on elänyt, kuultaa kaipauksen läpi. Hän elää.
Kiitos kirjoituksestasi.
MK,
VastaaPoistaKissamuistot säilyvät onneksi.
Täälläkin ihaillaan nyt muiden kissoja.
Lastu,
Näin olisi, Miuku muistaisi meitä samoin sanoin.
Kiitos ihanasta kommentista.