tiistai 3. maaliskuuta 2009

Kesään istutuksia

Tapanani on lukea maailman metropolien sisustuslehtiä netissä. Kauniit sisustukset inspiroivat kaikin tavoin. Kuin vahingossa löysin Elle Decorin kellojutusta tieni nettikauppa fitzsun sivuille.
Juuri nyt räntäsade ropisee ikkunoiden vesipelleille ja on utuinen maaliskuun päivä. On siis aikaa suunnitella, unelmoida ja toteuttaa pieniä puutarhaunelmia kesäpihalle, terassille tai parvekkeelle.
Tämä modernilta talolta näyttävä ruukku voidaan rakentaa vaikka vesivanerista, leikata ikkuna- ja oviaukot ja lopuksi rapata muurilaastilla.
Sen jälkeen alkavat istutukset. Istutuksina sopivat erilaiset kivikkokasvit. Ne voisivat rönsyillä alas laastiseinää pitkin ja aivan pienet mehikasvit saisivat kodin parvekkeilla.
Tässä ruukussa rehottaisi keittiöyrttejä tai minitomaatteja. Miksei mansikoitakin voisi kokeilla.


Pieni puu tai havukasvi näyttää talokuutiossa olevan kuin kotonaan.
Yhden jalan puuttumista en ymmärrä, ehkäpä se herättää vain huomiota.



17 kommenttia:

  1. Tuossa alimmassa kuvassa varsinkin se näyttää ihan hyvältä, sopisi hyvin välimeriläiseen puutarhaan, ottaisin sen kyllä mieluummin neljällä jalalla, rajansa huomionhaullakin. Kaikkea kivaa kyllä keksitään, viitseliäs jos olisi niin inspiroituisi.

    VastaaPoista
  2. Sirokko,
    Minusta nämä olivat niin persoonallisia kukkaruukkuja, että oli pakko ottaa mukaan.
    Kyllä minäkin neljä jalkaa tekisin.

    Sopivat suomalaiseen selkeään rakennusmassaan pihoille ja terasseille mielestäni.

    VastaaPoista
  3. Noihan on mahtavan kivoja kukkaruukkuja, ottaisin heti tuon ylimmäisen! Mutta mikä on vesivaneri?

    VastaaPoista
  4. Mainion Ihana ruukku! Lapsi minussa herää - halu rustella.

    Myös edellisen sivun postauksen krysanteemikimppu teki vaikutuksen.

    Olen kiinnostuneena seuraillut blogiasi ja vähitellen uskallan kommentoidakin. :)

    VastaaPoista
  5. Yaelian,
    Vesivaneri on pinnoitettua vaneria, siis koivusta tehtyä, pinnoitteen ansiosta kestää hyvin vettä.
    Voihan tuon ruukun tehdä vaikka laudoista. Tuli vain vesivaneri mieleen.

    VastaaPoista
  6. Rita,
    Rustelemista tuo ruukun tekeminen on ja se mitä sinne laitetaan se onkin mukavaa rustelua.
    Olen kotoisin samalta alueelta kuin sinäkin, joten rustelua sana on lapsuudesta hyvin tuttu.
    Rusteltiin nukeilla.

    Tervetuloa vain blogiini ja on tosi mukava, kun kommentoit.

    Kommentteja on mukava vastaanottaa ja lukea.

    VastaaPoista
  7. Hauska, luulin ensin että eka kuva oli kuvamanipulaatio ;). Mä luulen, että alimman jalattoman talon idea on se, että sen rakentaminen on jäänyt kesken (esim. laman vuoksi) ja se on sitten autioitunut ja kulunut. Sehän on muutenkin niin riisuttu eli keskeneräinen.

    VastaaPoista
  8. Minäkin katsoin ensin, että erikoinen kattopuutarha jossainpäin maailmaa..
    Tuollaisiahan voisi itsekin valeskella betonista. Kai.

    VastaaPoista
  9. Pellon pientareella,
    Voihan sen jalan puuttuminen olla lamankin syytä. Mutta japanilainen designeri on luultavasti halunut kuitenkin tulla huomatuksi, luulisin.

    Helin ä,
    Totta mielikuvitus liikkeelle, niin syntyy ihania minipuutarhoja.

    Hallatar,
    Parvekkeellekin sopivia.

    VastaaPoista
  10. Hauska idea! Ja monenlaista voi tosiaan tehdä itsekin, ei kaikkea tarvitse ostaa.

    VastaaPoista
  11. Uuna,
    On ilo tehdä omin käsin jotain, saa ainakin yksilöllistä.

    VastaaPoista
  12. Minusta tuo ylin kerrostaloruukku on ihanin! Sellainen olisi kiva mökillä tai miksei täällä kotonakin, mutta kun ei ole kukkasia.

    VastaaPoista
  13. elegia,
    ei niihin kukkasia tarvitse laittaa.
    Käpykatto esim on oikein hyvä ja kestävä.

    VastaaPoista
  14. Intuitio maun suhteen on salamannopea. Tietää heti, tykkääkö vai ei. Ja minähän ihastuin alta aikayksikön. Hetkessä.

    Mies on näppärä käsistään, oikea taikuri. Jospa tekisi meille "minikerrostalon", malli on täällä. Vesivaneri on uutta tietoa minulle. Kaikkea kivaa (kauneuden lisäksi) oppii täällä. Kivaa, kiitos.

    VastaaPoista
  15. Lastu,
    Minikerrostalo, jonka ikkunoista ja parvekkeilta pursuavat kukat ja yrtit (mahdollisesti). Se kuulostaa mukavalta.

    VastaaPoista
  16. Nuohan ovat hauskoja. Tuollaisia olisi itsekkin helppo värkätä. Jos olisi sopiva tila. Pistän korvan taakse... ja linkin talteen.

    VastaaPoista