perjantai 13. maaliskuuta 2009

Auta ajoissa

Liisillä ovat suomut silmillä. Avaisi silmänsä ja lähtisi ajoissa. Ei tuosta avioliitosta mitään tule, pelkkää kärsimystä. Näin pohti Liisin lähipiiri.

Hääpäivä oli aurinkoinen ja seesteinen. Se lupasi hyvää tulevalle avioliitolle.
Manu oli rakastava ja huomaavainen. Liisi onnellinen yhdessä rakastamansa miehen kanssa.
Elämä hymyili aluksi, myöhemmin useimmiten.

Manulla oli tapana rentoutua alkoholin avulla. Aluksi se onnistui. Manu hallitsi alkoholia, mutta ajan kuluessa alkoholi alkoi hallita Manua. Kaikki pahaolo lapsuudesta saakka purkautui alkoholin avulla koko voimallaan rakkaimpaan, omaan vaimoon. Nyrkiniskut kovenivat kerta kerralta.

Vuosien vieriessä eivät lasten syntymätkään hillinneet Manua. Juomisesta tuli raskas osa elämää kaikille. Liisi sai kokea entistä rajummin nyrkkien kieltä. Kaikki peitettiin ystäviltä ja lähipiiriltä. Luultiin, että onnellisuuden kulissin taakse voi kätkeä tämän ongelman ja murhenäytelmän.
Muut huomasivat miten asianlaita on. Selän takana surkuteltiin ja päiviteltiin. Miten Liisi kestää. Lähtisi jo.

Kukaan ei säälinyt Manua, ei surkutellut, ei auttanut. Manu oli hukkumassa viinaan. Kukaan ei heittänyt pelastusrengasta. Liisi rakasti edelleen kaikesta huolimatta. Manu rakasti ja katui, rakasti ja katui.

Tuli viimeinen pisara. Liisi lähti vieden lapset ja puolet kodista. Manu jäi yksin.
Suomut silmillä lähipiiri päivitteli Liisin pärjäämistä ja sadatteli Manun maanrakoon.
Manu vajosi yhä syvemmälle. Meni työpaikka, lapset etääntyivät, meni asunto. Jäi viina ja sydämmeen Liisi.

Manu olisi tarvinnut apua jo vuosia sitten, kukaan ei nähnyt.
Manulle Liisi on edelleen se suuri rakkaus.

Pakinaperjantai 120. haaste - Suomusilmä

20 kommenttia:

  1. Niin, tätä puolta tarinasta ei yleensä muisteta huomioida! Hyvä pakinan pointti!

    VastaaPoista
  2. Harvemmin tätä puolta otetaan esille, on niin paljon helpompi tuomita. Ja niin tosi vaikea auttaa ihmistä joka ei tiedosta avun tarvetta. Tällaisia luurankoja on varmaan jokaisen suomalaisen kaapissa.

    VastaaPoista
  3. Jaa'a, täytyy sanoa, että yllättävä näkökulma tosiaan ja hyvä tarina.

    Kuitenkin - se mitä minä olen oppinut alkoholistin auttamisesta, suomujen tosiaan olisi pitänyt pudota jo paljon aiemmin ja Liisin lähteä.

    Rakkaus alkoholistiin ei saisi olla loputonta sietämistä vaan rohkeutta antaa juojan pudota mahdollisimman varhain mahdollisimman pohjalle... Ja rakkauden riittää siinä vaiheessa kun alkoholisti omalle pohjalleen joutuu ja pyrkii siitä ylös.

    VastaaPoista
  4. lepis,
    Otin sen esille juuri sen takia. Avioliitto voidaan pelastaa oikein kohdennetulla avulla ja ajoissa.

    Sirokko,
    Sympatiat ja apu kohdistuu yleensä siihen, joka kärsii "näkyvästi" ja saa osakseen fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
    Syy, miksi, jää selvittämättä.

    Inkivääri,
    Alkoholistin auttaminen on vaikeata, usein siihen ei paneuduta, apu jää tulematta ja lopputulos on tämä.

    Kun suhteessa on rakkautta ja vastuu muista osapuolista, apu ei ole turhaa. Mutta se edellyttää, että alkoholisti myöntää oman tilansa ja on valmis ottamaan avun vastaan.
    Manu olisi ollut avulle suopea, jos sitä olisi tarjottu.

    VastaaPoista
  5. Usein on niinkin, että apua tarvitseva ei kykene sitä itselleen myöntämään, saati vastaanottamaan, koksa omaan sisimpään on liian vaikeaa ja raskasta kääntyä ja tonkia omia tunkioita....
    Hurjan hyvä pakina. Näit molemmat puolet, et vain tuominnut toista ja säälinyt toista, niinkuin helposti tehdään!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Crane,
    Juuri niin, alkoholistin on vaikea myöntää ongelmaansa ja avun saaminen on myös vaikeaa.
    Molempien kohdalla ei elämä kulkenut oikeudenmukaisesti.
    Apu ei kohdistunut autettavaan. Ja elämät ja unelmat pirstoutuivat.

    VastaaPoista
  7. Hyvin toit esille uutta näkökulmaa tuohonn tavalliseen avioliittotragedian. Vihaa ja lokaa on helppo syylliseksi todetun päälle heittää.

    Ihmisenä kehittyminen ei ole niin yksinkertaista miltä saattaa näyttää. Farisealaisuus meissä herkästi herää, kun kuulemme lähipiirissä vastaavanlaisista tapahtumista. Ei pitäisi sitä toista, "pahaa" osapuolta hylätä vaan auttaa.

    VastaaPoista
  8. Rita,
    Niin uskon minäkin. Alkoholiongelma ei synny ihan vain sormia napsauttamalla, siihen löytyvät syyt hyvinkin kaukaa ihmismielen syövereistä ja luonteesta jopa geeneistäkin.

    VastaaPoista
  9. Pakinasi kosketti kovasti. Asia on hirvittävän vaikea, mutta kirjoitit kauniisti ja ajatuksia herättävästi.
    Hyvä luoja, miten usein olen miettinyt, miksi saman isän ja äidin lapsista osa sairastuu alkoholismiin, osa ei. Itse en ole osannut auttaa tai apuani ei ole edes huolittu, kun on kyseessä omat omat alkoholistiläheiseni.

    VastaaPoista
  10. "...eikä lasiin hukkunutta kaivata..." lauletaan laulussa, joka on surua täysi.

    VastaaPoista
  11. aimarii,
    Uskon, että alkoholistia on todella vaikeaa auttaa ellei apua tiedosteta tai ongelmaa.
    Usein tilanne johtaa vain syyttelyyn ja tuomitsemiseen ja se vie entistä kauemmas avusta.
    Nämä tragediat kärsitään lähipiirissä hiljaa ja kestetään voimattomina ja nöyrinä läpi elämän.

    Isopeikko,
    Surullista, ihminen unohdetaan hädän keskelle.

    VastaaPoista
  12. Hieno ja ajatuksia herättävä tarina.

    Mutta totta myös että sivusta on aina paljon helpompi neuvoa miten pitäisi tehdä ja elää.
    Rakkaus ei tosiaan ole loputonta kestämistä ja minkä vain sietämistä, itseäänkin kun pitäisi muistaa rakastaa.

    VastaaPoista
  13. Joskus ne suomut niiden Manujen silmistä eivät koskaan irtoa.

    VastaaPoista
  14. Ensimmäisen avioliittoni muistot eivät haalistu koskaan. Ehkä niiden tulee kuulua osaksi elämäni karttaa niin kauan kuin elän.

    Kiitos tästä pakinasta. Se on tärkeä.

    VastaaPoista
  15. Biologinen isäni kuoli putkassa 4 promillia veressä. Ongelma on todella suuri, sillä useinkaan alkoholisoitunut ihminen ei edes halua ottaa vastaan apua. Ja pakkohoitokaan ei aina auta.
    Mielestäni tarinan nainen toimi oikein yhteisten lasten kannalta. Miten usein alkoholistien lapsista tuleekaan itse alkoholisteja.
    Isälläni oli ollut rankka nuoruus,
    hyvin nuorena joutui sotatantereelle, ja tuskin sota oli loppunut, kun äitini kuoli keuhkotautiin. Sen jälkeen en isääni enää nähnyt. Hän pakeni suruunsa ja minut adoptoitiin Helsinkiin.
    Olin aikuisena yhteydessä häneen, mutta kun hän alkoi soitella jatkuvasti juovupäissään,otin etäisyyttä ennen kaikkea lasteni vuoksi.
    Mielestäni molemmat tarinan osapuolet ovat alkoholin uhreja. Avun on tultava perheen ulkopuolelta.

    VastaaPoista
  16. MK,
    Sivusta neovominen on aina helppoa, mutta tosi ystävät osaavat sen tehdä tavalla joka saa suomut silmiltä.
    Syyttelyt eivät auta vaan apu.

    Avun jälkeen on taas rakkaudelle sijaa.

    Hallatar,
    Ei niin, mutta apua siihen tarvitaan sitä oikeaa.
    Jos on rakkaus jäljellä avulla saa ihmeitä aikaan.

    Lastu,
    Ihmissuhteet säilyvät mukna aina, taka-alalla ja haalistuneina. Ne parhaat ja tärkeät haalistavat. Onneksi.

    VastaaPoista
  17. Ritviecav,
    Olen läheltä seurannut täysin raittiin miehen alkoholisuitumista avioliitons aikana.
    Lopulta hän kohtasi alkoholistin kuoleman maksakirroosin.

    Manun tavoin häneltä meni kaikki asunto, yksiö ostettiin, entisen vaimon nimiin. Joten asunto säilyi pään päällä.

    En huomannut, että kukaan olisi todella auttanut ajoissa, sympatiat olivat enemmän vaimon puolella.

    Hoidon pitäisi alkaa yhdessä molempien aviopuolisoiden kesken.

    Ei mikään helppo tie. Joskus tuntuu, että ei yritetä tarpeeksi
    siis hoidoissa.

    VastaaPoista
  18. Tämä kirjoitus on herättänyt paljon keskustelua, eikä ihme. Näkökulma oli minusta hieno. Siitä tuli ristiriitainen olo. Olisi tehnyt mieli kirjoittaa, ettei tuo oikeasti noin mene, paljolti varmaan siksi, että se niin usein menee juuri noin kuin tarinassasi. Jotenkin sitä on vain hankala myöntää.

    Meillä ihmisillä on taipumus olla hirvittävän mustavalkoisia.

    Tämä herätti paljon ajatuksia. Kiitos!

    VastaaPoista
  19. Allyalias,
    Totta, näemme usein vain sen toisen puolen ja se on mielestämme aina se oikea näkökulma.

    Kuitenkin asiassa on kaksi ihmistä, kuten tässä, ja ongelma joka murheen aiheuttaa olisi ratkaistava.

    Helpoin tie on lähteä ja jättää toinen ongelman kanssa ja vielä kun saa sympatiat puolelleen.
    Lasten osuus on tässä tapauksessa myös oleellinen.

    VastaaPoista