torstai 5. maaliskuuta 2009

Peilipallo

Valokuvatorstai ja Runotorstai 122. haaste- piposta vedetty


Peilipallo, hei

Pitääpä pysähtyä tähän
katsella vähän

Ihmettely on suuri
sekö se on juuri

Peilipallo putken päässä
kiiltävänä jäässä
talvisäässä

Maasta palloon putken tie
valoako vie

Jäätävästi kiiltää
silmiä viiltää

Peilipalloko tarpeeton
keskellä lumen ja jään on

Harkittu mielijohde
onko tämä kohde

Vaiko
piposta vedetty

38 kommenttia:

  1. Pipo päähän pakkasella peilipallollekin:)

    VastaaPoista
  2. Jummi! Ensimmäinen tuollainen, jonka näen jonkun muun blogissa, kuin omissani. Minulla onkin tuollainen pipo päässä, mutta kun osallistuin sillä jo aiemmin, niin en viitsinyt uusintakierrosta tehdä.

    VastaaPoista
  3. helanes,
    ei ollut peilipallo nyt Nuutajärvellä, mutta saattaahan se sielläkin olla

    SusuPetal
    Just kun sanoit niin huomasin, että pipo oli unohtunut kotiin.
    Ei olisi pää ollut niin jäässä ja päässä olisivat ajatuksetkin juosseet ketterämmin. Valaisten.

    Inkataika,
    Ettei vain ole käynyt niin, että käytämme samaa pipoa, mutta eri aikaan ja eri paikoissa ja eri kameralla.

    VastaaPoista
  4. Onpa hauska, nupilla on oma piponsa. Kivasti heijastaa.

    VastaaPoista
  5. Tämä on kaunis pipo päässä tai ilman, runostakin tykkäsin !

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen olio lumessa ;)

    VastaaPoista
  7. Kiva runo, kiva ajatus! "Gazing Ball", Victorian aikainen gadget, jolla voi vähän nähdä nurkan taakse. Kovasti keräilytavaraa täällä Usassakin. Minulla on punainen, turkoosi, sininen ja hopea, kaikki hatutta ja pipotta, voi . . .

    VastaaPoista
  8. Hauska piporunosen vetäisit päästäsi ja peilipallo pipo on tosi makee, talon kuvajainen näkyy selvästi:)

    VastaaPoista
  9. Kuvaaja nätisti hymyilee pelipallossa.. ;-)

    VastaaPoista
  10. Pipopallo, pallopipo?? Kyllä tuo kuva on selvästi piposta vedetty ;)

    VastaaPoista
  11. No, ryökäle, jäi nimi pois :(

    VastaaPoista
  12. Niitä tehtiin muinoin Nuutajärvellä ja uudelleen muutama vuosi sitten, mutta ei kai enää. Meillä oli aikoinaan sitä vanhaa tekoa ja nyt minulla on tätä myöhäisempää tekoa. Mutta pipo päähän kuten Susu sanoi, vesi voi turmella hopeoinnin.

    VastaaPoista
  13. Elegia,
    Juu silmät katsovat tulijoihin päin.
    Tuuli on kai pipon vienyt.

    Marjut,
    eem,
    Kiitoksia. Pipo puuttuu ainakin vielä.

    Nukke,
    Yllättävä tosiaan tämä olio.

    Utukka,
    Ovat siis kaljuja jo syntyissään,
    Mukava seurata lähitienoon elämää peilipallosta.

    Marja-Leena,
    Totta ilman pioahan se on komeampi.

    VastaaPoista
  14. Inkivääri,
    Kiitoksia vaan. Kaiken se peilipallo näyttääkin.

    Olli,
    Mitä näkyykö kuvaajakin.

    Zilga, piposta on.

    helanes,
    Ahaa, hopeoitujako on ollut, tämä on kromattua terästä. Joten saa olla pipottakin.

    Harakka,
    kiitos sanoistasi.

    VastaaPoista
  15. hei,
    minä törmäsin tuollaisiin eka kerran Turussa. ja kun en tiennyt, mitä ne on, niin niitä piti kuvata, kunhan sitten aloin eppäileen, voiko niitä kuvata. ja laitoinpa sitten tarinan kotisivuilleni:

    http://shiphotos.kapsi.fi/valvojat.php

    Seppo

    VastaaPoista
  16. Tämä on hyvä! Sekä kuva että runo. Runossa sekä ajatusta että riimit napakasti. Hyvä rytmi.

    VastaaPoista
  17. Hieno runo ja kiva peilipallo. Ei tämä pipoa tarvitsekaan kun on niin kaunis heijastuksissaan.

    VastaaPoista
  18. Seppo,
    Suomessa ei ole kuvauskieltoja yleisillä paikoilla. Esimerkiksi patsaita ja puita saa kuvata.
    Jos ei saisi olisi kameran kieltokyltit puistossa.

    VastaaPoista
  19. Uuna,
    Kiitos sanoistasi.

    savisuti,
    Juu eipä kuulu pipo tälle peilipallolle

    Kiitos sanoistasi.

    VastaaPoista
  20. Pallolla on ihan selvästi sininen maisemapipo päässä! Eikä ole mikään mielikuvitusjohde.

    VastaaPoista
  21. Peilipallosta tuli niiiin kaihoisat tunnelmat, todella huikea vetäisy.

    VastaaPoista
  22. raija,
    ainakin talvisäässä tarttis pipon

    sirokko,
    ai sinä huomasit, että pipo onkin päässä, eivät jäädy aivot.
    Ajatusta on.

    Hallatar,
    Juu peilipallo osaa ajatella.

    Kaanon,
    Peilipallo tuo muistumia pieleen tai paremminkin peilauksia

    VastaaPoista
  23. Ei noin liukkaassa päässä taida pipo pysyä!

    VastaaPoista
  24. Runo on niin hauska, että jos säveltäjä oisin, sen musiikiksi loisin :)

    Peilipallolla ovat hyvät tuntosarvet. Näyttävät heijastuksissaan sään ja ympäristön; mikään ei jää piiloon. Pyöreässä taivaankaarikin kertautuu.

    VastaaPoista
  25. Marjukka,
    Luisuu alas.

    Lastu,
    Pallossa on todella se hyvä puoli, että se saa kaiken näyttämään pehmeän avaralta

    Rallatushan olisi kunniateko peilipallolle.

    VastaaPoista
  26. Enpä moista ole ennen nähnyt. Teknisesti kiinnostavan oloinen, en kyllä pihaani laittaisi. Runon pipoudesta hmmm... tykkään siitä enempi noin.

    VastaaPoista
  27. Hauskan pipopallon vetäsit omasta pipostasi. Täytyyhän kaikilla olla pipo päässä pakkasellakin. :))

    VastaaPoista
  28. Hauska runo peilipallolle. Palloparka näyttää vaan niin jäiseltä, että sille pitäisi laittaa pipon päähän.

    VastaaPoista
  29. Jerry Lee,
    Luulisin, että eipä ole pihaan tarvettakaan tallaisella.

    Kun liikuskelin kaupungilla tänään, huomasin, että kaupungille näitä oli ripoteltu sinne tänne. Oliskohan yksinoikeudella tai ainakin tarpeen.

    Tarjuska,
    Luulen, että Trun kaupungilla rahat ovat aika vähissä, eivät riitä enää pipoihin.

    Täti-ihminen,
    Pitäisikö perustaa kudontaliike pipojen kutomiseksi. Samaa kokoa saavat olla kaikki.

    VastaaPoista