tiistai 10. maaliskuuta 2009

Aavan meren tuolla puolen

Suomea rajaa kaksi merta. Ne myös erottavat meidät rajanaapureistamme. Pohjanlahti rajaa lännessä. Se alkaa Ahvenan- ja Saaristomereltä ja päättyy Perämereen. Väliin jää meren kapein kohta Merenkurkku vain 70 kilometriä leveänä. Meren takana on naapurimme Ruotsi.
Etelässä lainehtii rehevöitynyt Suomenlahti, Itämeren itäisin lahti. Se erottaa meidät Virosta.
Olemme merellistä kansaa, mutta merellä seilaamme enimmäkseen isoilla laivoilla. Veneily ja purjehdus ovat pienen kansanosamme huvi ja harrastus. Me massoina olemme seilanneet 1960-luvulta lähtien isoilla valtamerilaivoilla nauttien ja hyödyntäen naapurimaidemme edullista tarjontaa. Sillä me suomalaiset osaamme nauttia ja säästää samalla kertaa.

Vaasasta seilasi 1960-luvulla Botnia-laiva Uumajaan. Lähes kaikki pohjanmaalaiset tekivät rasvamatkoja Ruotsiin, jossa VOI oli paljon halvempaa kuin Suomessa. Merimatkalle kannatti lähteä näin ainakin perusteltiin. Voita kannettiin jopa naapureillekin.
Mitä enemmän voita osti sitä enemmän säästi ja matkarahat tulivat samalla tienattua.
Tuohon aikaan näissä laivoissa ei ollut vakaajia ja myrskyissä laiva keinui reippaasti.

Ystävykset Taina ja Liisi olivat eräänä kesäisenä perjantaipäivänä lähteneet Uumajaan ostamaan voita. Menomatka sujui rattoisasti. Lähtiessä kotona oli syöty, laivalla nautittiin kahvia ja muita virvokkeita. Matka kesti vain muutamia tunteja. Ostoksien tekemiseen oli aikaa Uumajassa parisen tuntia. Tuossa ajassa ehdittiin hyvin ostaa viisi kiloa voita.

Laivan lähtöä odoteltiin puiston penkillä. Yllätti siinä nälkä ystävykset. Pikkupurtavaa löytyi läheisestä kaupasta. Makkara maistuisi puiston penkillä. Mutta ei ollut ruotsalainen makkara suomalaisen veroista. Taina ja Liisi eivät voineet sitä syödä. Makkarat sujautettiin kassiin voipalojen joukkoon. Naapurilla oli koira, jolle Ruotsin tuliaiset kelpaisivat.

Menomatkalla puhkesi pieni myrsky. Se keinutti laivaa ilkeästi. Ystävykset olivat päättäneet illastaa laivalla, olihan nälkä melkomoinen. Ruokasalissa lopetteli syömistään muutama seurue, joten tilaa näytti olevan ruhtinaallisesti. Hovimestari riensi kertomaan ystävyksille, että kannattaa syödä nopeasti, sillä myrsky on etenemässä kovaa vauhtia ja silloin lentelevät astiatkin pöydistä. Ystävykset söivät kiireellä. Astiat tärisivät ja seilasivat jo pitkin pöydän pintaa. Myrsky viuhui ulkona.

Noustiin kannelle ihailemaan aaltoilevaa merta. Matkustajat olivat sulloutuneet tiiviisti kannelle, oli vaikea löytää istuinpaikkaa. Myrsky yltyi ja laiva keinui. Taina ja Liisi puristivat ostoskassejaan ja toivoivat olevansa jo satamassa. Matkustajat olivat kalmankalpeita, yksi toisensa jälkeen kiirehti alas vessoja kohti. Osa ei ehtinyt ja suusta syöksyi kannelle kaikki mitä päivän aikana oli nautittu. Porukka oli hiljaista, ei kuulunut naurunpyrähdyksiä, ei iloista puheensorinaa. Vain kiireisiä askeleita ja vatsankouristuksien tuottamia voimakkaita äännähdyksiä.

Taina muisti lukeneensa, että merisairauden välttämiseksi on kiinnitettävä katse kiinteästi sopivaan kiintopisteeseen eikä saa liikkua eikä kääntyillä. Hän istui jäykkänä, otti kiintopisteekseen seinällä olevan hyllyn. Voikassia puristaen hän istui hievahtamatta kalmankalpeana ja tuijotti hyllyä. Liisi yritti tehdä samoin, mutta ei onnistunut pitämään vatsakouristuksia hallinnassa. Oksennuksen imelä haju leijui hiljaisten matkustajien yllä.

Satamassa laivasta purkautui hiljaista ja voipunutta väkeä. Kangaskassien sisällöt näkyivät isoina rasvaläiskinä kassien kyljissä, voi oli alkanut jo hieman sulaa. Taina ja Liisi saapuivat helpottuneina kotiin. Matka oli tehty ja voita riittäisi taas pitkäksi aikaa.. Koiralle säästetyt makkarat toisivat huomenna Murrelle herkkupäivän.

Lauantaina Taina pistäytyi naapurissa kertomassa meri-voimatkastaan, samalla Murre sai tuliaiset. Tuliaiset kaivettiin esiin ja Murre tuli häntä heiluen nauttimaan niistä.
Mitä ihmettä, Murre nuuhkaisi makkaroita näytti kuin olisi nyrpistänyt nenäänsä ja käveli tiehensä. Naapurin koiralle eivät kelvanneet ruotsalaiset makkarat.

Matkat jatkuvat taas Ruotsiin. Ostoksien kohde ei ole VOI. Nyt eletään 2000-lukua. Ruotsin kruunu on ällistyttävän edullinen euroon nähden. Laivat täyttyvät. Nyt niissä ovat vakaajat.

Tarinamaanantai 60. aihe - Meri

15 kommenttia:

  1. Kerroitkin minun eka laivaristeilyni Vaasasta Uumajaan, tosin paatti oli Bore :D Ei todellakaan ollut vakaajia, myrsky oli tosi kova paluumatkalla ja laiva keikkui kahta puolta. Se oli alkuunsa hauskaa discopuolella kun porukat valui kasaksi seinästä seinään. Syödäkin yritettiin, mutta ei siitä mitään tullut. Piti tuijottaa horisonttia ettei olisi oksentanut, mutta ei sekään pysynyt paikallaan. Aika vihreitä oltiin kun päästiin kotiin.
    Voita ja makkaroita ei kyllä ollut tarkoituskaan ostaa.
    Kiva hetki tarinasi kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva tarina taas, niin eläväinen! Ja hauskin oli tuo juttu, kun Murrelle eivät ruotsalaiset makkarat kelvanneet...

    VastaaPoista
  3. Tuo voinhaku Ruotsista kuulostaa jotenkin hämärästi tutulta, sen täytyy olla totta..?
    Minuun ei edes mitkään vakaajat auta, jos keinuu niin, huh kauhistus! Pitäisi olla vähän isompi syy Lahden yli siirtymiseen kuin voi..
    Kivasti kerrottu, tässä oli todentuntuinen tunnelma!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa nostalgiaa oksennuksineen kaikkineen - varsinkin kun itse en jostain kumman syystä voinut pahoin noilla reissuilla. Muut antoivat ylen mutta minä vaan luin hytin yläritsillä romaaneja ja söin suklaatia. Oli niin mukavaa.

    Kirjoitat niin eloisasti, että jokaisen tuokion ahmaisen matkalaukkuuni ja avaan. Kertomuksessasi on aimo annos ajan historiaa. Kannattaa pistää talteen.

    Voilla minut kasvatettiin - ja nyt sen käyttö on osin "syntiä", mutta minusta se on yhä, ah, niin hyvää. Usein paras vaihtoehto leivän päällä tai kalaa paistettaessa. Voi on aina voita, sitä ei mikään voita :)

    VastaaPoista
  5. Sirokko,
    Näitä matkakertomuksia kuulee nyt kerrottavan, näinhän ne menivätkin.

    Luulen, että voita hakivat ne, jotka eivät discoissa viihtyneet.


    Yaelian,
    Onkohan se ruotsalainen makkara edelleenkin sopimattoman makuista suomalaiseen suuhun. Pitäisi maistaa.
    Koiraa voisi pitää makutuomarina.

    Kutuharju,
    Kyllä voimatkoja tai rasvamatkoja tehtiin todellakin, tämä tarina on totta.
    Tosin ostettiin sieltä muutakin, Ruotsissa taisi olla kaikki hieman halvempaa.
    Ja niitä tositarinoita löytyy kyllä joka mereltä, Suomenlahdelta, Saaristo- ja Ahvenanmereltä. Valitsin nyt tämän vanhimman.

    Lastu,
    Ei tainnut olla kunnon myrskyä silloin, kun matkustit laivalla, on se sen verran kovaa heilutusta.
    Samaa mieltä olen, että pitäisi tallentaa näitä viime vuosituhannen viimeisten vuosikymmenien ruohonjuuritason talous- ym historiaa.

    VastaaPoista
  6. Täältä Pohjanlahden rannalta oli (vuosia sitten) tapana muutaman kerran kesässä käydä vastarannan puolella Skellefteåssa tai Uumajassa. Nyt ei laivat ikävä kyllä ennää kulje.

    Hieman viiveellä aloin miettiä postaustani ja ajattelin laittaneeni sen väärään kohtaan. Nyt on oikeassa paikassa.:)

    VastaaPoista
  7. Rita,
    Juu huomasin kommenttisi alempana. Ei se haittaa.

    Nyt ovat tosiaan Merenkurkun laivaristelilyt jo historiaa. Ei riittänyt enää tarpeeksi matkustajia, jotta olisi ollut kannattavaa.

    VastaaPoista
  8. Voi VOI, miten elävästi kerrotkaan. Eipä ollut vakaajia täällä etelässäkään. Turusta lähti Nordia ja Skandia ja niillä matka sujui aika hyvin, mutta voi meitä onnettomia, kun päätimme mennä vappuristeilylle Paraisilta Kapelskäriin. Ensiksikin laiva oli myyty tuplasti loppuun, eikä edes ruokaa riittänyt kaikille. Mekin jäimme ilman, kun myrsky alkoi, onneksi. Kaikki syöneet ja juoneet oksensivat kaikkialle, kun olivat kännissä ja vessat oli tukossa. Huhuhuhuhuh oli ikimuistoinen matka, etenkin kun sillä matkalla sovittiin, että juhannuksena mennään kihloihin:-)

    VastaaPoista
  9. Hieno tarinasi toi mieleen elävästi sen, kun matkustin Kaskisista Gävleen 13-vuotiaana. Emme hakeneet voita, vaan menimme leirille.Se taisikin muuten olla tulomatkalla, kun pieni purtilo keinui ihan kauheasti. Ihmiset näyttivät ihan oikeasti vihreiltä, muovituolit lentelivät kannella ja viinakaupan pullot putoilivat lattialle. Laiva haisi oksennukselta ja viinalta. Oli se melkomoista!!

    Kiitos tästä kiinnostavasta tarinasta!

    VastaaPoista
  10. Kyllä noista rasvamatkoista paljon puhuttiin ja paljon niitä tehtiin. Oli sekin aikaa.
    Kerroit hersyvästi rasvareissusta.
    Vaikutti tutulta. Sen verran olen ollut merenkäynnin aikana laivamatkalla.

    VastaaPoista
  11. Uuna,
    Kuulostaa siltä, että ennen vakaajia monet ovat kokeneet myrskyävän meren taudin.

    Nyt on toisin, ei keinu enää laivat, mutta edelleen tehdään ostosmatkoja toiveissa säästöt. Kuinkahan se lopputlos lienee.
    Käydään Tallinnassa ja Tukholmassa.

    Katilein,
    Niin näistä vastoinkäymisistä huolimatta matkat jatkuivat ja edelleenkin. Tosin nyt ei tarvitse kärsiä merisairaudesta enää.

    aimarii,
    Silloin tehtiin rasvamatkoja, hieman myöhemmin viinamatkoja ja nyt taidetaan tehdä vain ostosmatkoja.

    VastaaPoista
  12. Eläväisesti kerroit niin, että oksennuksen lemu oli melkoinen. Huh, onneksi en itse ole koskaan noissa rasvamatkailuissa ollut, eip ole hajuista tarvinnut kärsiä.
    Meritaudista en kylläkään kärsi yhtään. Oikeastaan on hauskaakin kun laiva keinuu.
    Elma http://totta.vuodatus.net

    VastaaPoista
  13. Elma,
    Kovassa merenkäynnissä on tottumattoman todella vaikea selvityä ilman meripahoinvointia.

    Kiitos sanoistasi ja käynnistä.
    Piipahdin blogissasi myös.

    VastaaPoista
  14. Hm! öööööö... tuosta oksennuksesta... eikö kukaan kertonut laivassa että keinuessa oksentaa vain jos maha on täynnä oksennusta?

    VastaaPoista
  15. Oh-show-hoi,
    Ehkä silloin ei tiedetty varoittaa - nyt tiedetään, mutta laivoissa ovat jo vakaajat

    VastaaPoista