keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Tapanina


Joulukinkkua ja perinteisiä laatikoita on nautittu tuhdilla tavalla. Tapanina on paikallaan nauttia jo kevyemmin ja valmistaa ruokaa helpolla tavalla. Alle 400-neliön ruokakaupat olivat tänään auki ja yhden K:n ruokakaupasta kävin hakemassa kalkkunarullan ja kasviksia. Juhlava kattaus kuuluu edelleen joulupyhiin, vaikka pöytä ei enää notkuisikaan monenlaista herkkua.


Kalkkunan fileerulla

1 kg Kariniemen paistovalmista fileerullaa, ohjeen mukaan otetaan 30 minuutiksi huoneen lämpöön. Uuni asetetaan 150-asteeseen ja rulla paistetaan uunivuossa noin 80 minuuttia eli kunnes fileen paistovahti on pompahtanut ylös.
Irroitetaan fileestä verkko ja viipaloidaan. Yksinkertaisen helppoa ja hyvää.

Paahdetut kasvikset

Munakoiso viipaloidaan
Bataatti kuoritaan ja viipaloidaan
Paprikat lohkotaan
Kasviksien päälle sivellään oliiviöljyä ja balsamicosiirappia ja ripotellaan mustapippuria.
Vuoka työnnetään uuniin kalkkunan seuraksi noin 50-minuutiksi.

Filee tarjoillaan keitetyn riisin ja paahdettujen kasvisten kera. Luumusose käy kalkkunan kastikkeena.

Alkuruokana kalkkunaa odotellessa nautitaan luumuista jäävuori-tomaattisalaattia savulohiruisleipien kera.


Jälkiruoka on yksinkertaisen hyvää, vaniljaista kermajäätelöä ja lakkoja.

2 kommenttia:

  1. Hyvän oloinen menu sinulla.... Itse juuri mietin tuota ruokapuolta tässä joulussa - jotenkin haluan yksinkertaistaa jatkossa asioita ja toisaalta "vähemmän on enemmän" ajatuksella.... mieluummin laatua kuin määrää... Se on vain asia, jota pitää tosissaan varoen muuttaa silloin, kun perheeseen kuuluu jo paljon väkeä - on vähän kuin pyhään asiaan koskisi kun alkaa tehdä jouluruokavalikoimaan pieniä muutoksi.... =))

    VastaaPoista
  2. Halusin tehdä hiukan kevyempää, osasyynä oli myös tuo Täällä Pohjantähden alla-elokuva, jonka halusin katsoa. Oli helppoa, kun ruoka kypsyi uunissa elokuvan aikana.

    Ja kinkkuhan on meillä porukalla jo oikeastaan syöty, laatikoista on enää rippeet jäljellä.

    VastaaPoista