sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Nojatuolin tarinaa


Jouluksi sain vanhan nojatuolin kotiin ompelijalta. Nojatuoli on kuin uusi, vaikka siinä uutta on ruudullinen irtohuppu. Entinen verhoilu oli kissan kymsissä saanut kokea kovia. Kun valitsin joitakin vuosia sitten kangasta kuvittelin, että siihen eivät kissa kynnet iske. Erehdys, kynnet olivat tarrautuneet poissaollessamme kankaan tiiviiseen kudontaan.


Tämä kangas on täysin sileää markiisimaista puuvillaa. Eikä tähän ota kissan kynnet.
Tässä se tuholainen nyt makoilee lempipaikallaan. Miuku sopii muuten väritykseltään hyvin sisustukseen.

Kissalle on tyypillistä oksentelu, varsinkin sisäkissalla. Kissa on siisti eläin ja pesee nuolemalla itsensä. Tämä on luonnollista, mutta tapa synnyttää karvapalloja, jotka taas aiheuttavat oksentamispakkoa silloin tällöin. Oksennus purkautuu paikasta huolimatta mihin tahansa.
Näin kävi meillä taas. Kuten arvata saattaa nyt vahinko löytyi uuden nojatuolin istuintyynyltä.
Harmittihan se, mutta onneksi kangas on pesunkestävää ja oksennus tuoretta. Fairyliuoksella sain jäljet pois, eikä vahinkoa huomaa enää. Varotoimiin on jo ryhdytty jatkoa ajatellen.


Nojatuolin rahin huppu valmistuu pyhien päätyttyä. Kylläpä pienet sisustusuudistuksetkin osaavat piristää. Kohta uutta vuotta otetaan vastaan liljoin ja kynttilöin.

Menestyksellistä ja onnellista Uutta Vuotta 2008 kaikille. Kohta vihertää kevät jo.

8 kommenttia:

  1. Mukavaa uudenvuodeviettoa Sinulle! Kaunis kangas nojatuolissasi. Itse teimme viimeisimmän nojatuolimme itse, projekti oli aikamoinen, mutta ei mahdoton (tosin tuoli on aika kantikas ja siten helppo).

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kyllä onkin kaunis tuoli - sekä malliltaan että myös hupun kuosi!

    Oikein mukavaa ja antoisaa vuotta 2008 sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kaunista tulevaa vuotta myös Sinulle

    VastaaPoista
  5. Oikein onnellista uutta vuotta ja hyviä ideoita kotiin sekä elämään, Arleena.

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kaikille kuluneesta blogikaudesta kansanne.

    Ei ihan aivan vielä viherrä, valkoiselta näyttää nyt maisema ulkona.

    VastaaPoista
  7. Hyvää uutta vuotta, Arleena! Hauskan värinen kissa tuossa uudella tuolilla istumassa.

    VastaaPoista
  8. Juu kissan väritys ei ole ihan tavanomainen. Mutta harvinaisen viisas se on, puhuisi jos osaisi.

    VastaaPoista