maanantai 2. syyskuuta 2013

Ilotulituksen räiskettä

Täällä ei ole vaihtunut vuosi, vaan ilotulitukset paukkuivat taivaalla kesäkauden viimeisenä viikonloppuna. Nyt alkoi virallisesti syksy. Sitä juhlittiin kolme päivää perinteiseen tapaan Venetsialaisilla. Lyhdyt paloivat ympäri kaupunkia, huviloilla ja omakotialueilla. Lauantaina oli kauppatorilla aamupäivästä iltamyöhään yöhön asti yhtä juhlaa.
Me juhlimme jo perjantai-iltana. Menimme kauppatorille kuuntelemaan Guardia Nuevan konserttia. Se alkoi klo 23 ja päättyi noin klo 24. Solisteina esiintyivät Matti Korkiala, Jonna Poikkijoki hanureineen ja Saara Aalto. Tätä konserttia ennen kuuntelimme loppuosan Anssi Känsälän konsertista orkestereineen.
Lauantaina päivällä olin sienimetsässä, joten juhlinta jäi vähemmälle. Seurasin ikkunasta kaduilla tanssivia sambatanssiryhmiä. Otin kuvia ikkunan läpi, mutta ne olivat huonoja, heitin ne roskiin. Sen sijaan puolen yön aikaan ihailin ilotulitusta ikkunasta ja näppäilin niistä kuvia. Joista parhaimmat näette tässä. Näistä pääsee hieman venetsialaistunnelmaan.
Mainittakoon, että kaiken kustansi kaupunki eli me veronmaksajat. En ole aivan vakuuttunut, kannattiko palkata tulimiehet räiskyttelemään raketteja taivaalle. Soihdut ja muu maan päällä tapahtuva reimukas ilonpito olisi riittänyt. Elämme nyt taloudellisesti tiukkoja aikoja, jolloin kannattaa poimia marjakin maasta.

13 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Itselleni nuo Venetsialaiset ja Muinaistulien yöt ovat jääneet vieraiksi, kun ei sellaisia minun lapsuudessani ja nuoruudessani ole vietetty, ainakaan Varsinais-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä venetsialaisia on vietetty jo kymmeniä vuosia.

      Poista
  2. Kyseenalaista kannattiko vai ei nuo tulitteet. Kansalle sirkushuveja, niinhän se oli Rooman aikaankin.. Mutta ihania ne on katsella. Mutta kokonaista 3 vrk juhlimista, sitä voi jo sanoa koko kansan huviksi (tai siis koko teidän kaupungin :)
    Meillä ei vietetä tuota Venetsialaisyötä, itseasiassa en ollut ennen tiennytkään koko jutusta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli ja ns ilmaista huvia.
      Tätä täällä juhlitaan joka vuosi.

      Poista
  3. Hienosti olet saanut räiskinnän kuvattua!

    Itse olen tottunut katselemaan itsenäisyyspäivän ilotulitusta Tampereen illassa.
    Tämä aika vuodesta sopisi kyllä paremmin näihin kaarnevaalijuhliin ilmansa puolesta, mutta olet oikeassa, että turha tuhlata rahaa muutaman minuutin räiskintään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmitti ja seuraavat räiskeet on itsenäisyyspäivänä, uuden vuoden vastaanottojuhlissa ja eiköhän juhannuksenakin jotain räisky. Aivan turhaa tuhlausta kaupungin rahapussista.

      Poista
  4. Kauniita kuvia, hyvin sait kuvatuksi minut "herättäneen" tulituksen. Olikohan hintansa väärtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ainakaan kaupungin rahoilla. Tulittaa saa jokainen omilla rahoillaan.

      Poista
  5. Hienosti olet saanut kuvattua "venetsialaiset valot"! En itse ole mitenkään ilotulitusten ystävä;eläimet kärsivät ja rahaa kuluu ihan turhaan. Tosin onhan se kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista katseltavaa se on, mutta ehdottaisin, että vain halukkaat yksityishenkilöt tulittakoon mielensä mukaan.

      Poista
  6. Voi, kunpa minäkin oppisin kuvaamaan ilotulitusta.
    Toisaalta en nähnyt täällä mitään venetsialaisriehaa, eihän sitä erämaassa.

    VastaaPoista