Näillä kuvilla on merkitystä minulle. Tänään sieniretkellä poikkesimme tähän metsään, jossa olen käynyt viimeksi noin kymmenvuotiaana. Metsäkuvien heinän peittämä alue oli ennen tie, joka kaarsi alimman kuvan viljelystien mutkasta ennen kankaaksi nousevan kuusikkometsän reunaa ja eteni punaiselle talolle.
Talossa asui lapsuuteni paras ystävä Marja-Liisa. Leikimme yhdessä lähes joka päivä. Tämä umpeen kasvanut tie oli se toinen reitti punaiselle talolle. Metsän läpi kulkevaa polkua kuljin useimmiten leikkikaverin luokse, sitä kautta kulkien matka oli lyhyempi.
Metsätie on heinittynyt, jos raivaisi heinikon tienpohja tulisi näkyviin. Tie päättyy punaisen talon pihaan. Taloa ei ole enää, en kulkenut kaartuvaa tietä perille asti. Kaksi isoa pihakoivua on pystyssä. Ne olivat silloinkin.
Jätin mieleeni entisen muistot - talon ja sen pihapiirin sekä metsän ja sen polut.
Muistojen polut ne parhaita ovat!
VastaaPoistaKyllä, niissä säilyvät muistot.
PoistaJoskus tuntuu että on parempi olla näkemättä nykyistä heinittynyttä ja hoitamatonta nykytilaa ja säilyttää vain ne vanhat muistot.
VastaaPoistaJuuri niin ajattelin minäkin. Muistot ovat kauniimpia.
PoistaMuistot ja todellisuus. Harvoin ne ovat yhteneväisiä. Onko ystävyys vielä tallella?
VastaaPoistaSe on totta todellisuus muuttuu, muistot pysyvät.
PoistaMarja-Liisa on lähtenyt jo taivasmatkalle.
Haikeaa.
VastaaPoistaMuistoihin on hyvä palata.
Poista