lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kukkien kuulumisia

 
 Enkelinsiiven  juurtumassa oleva oksa innostui kukkimaan.
Helmikuussa alas leikattu ja uudelleen istutettu enkelinsiipi  on 
innostunut kasvamaan aika reippaalla vauhdilla.
Ehkäpä en enää istuta  kukkivaa oksaani. 

 Pääsiäismunat on riisuttu vadelmapensaanoksilta ja oksat työntävät 
mukavasti vihreää lehteä. Huomasin pari kukkanuppuakin oksissa.
Kevät joutuu sisällä' nopeasti.
 Rönsyliljat kasvavat sellaista vauhtia, että en ennätä edes kastella
riittävästi niiden vaatimusten mukaan.
Odottelen kliiviaan kukkanuppuja, vielä ei mitään näy.
Ristipistotyyny ei ole jäänyt ainokaiseksi. Olen hullaantunut ristipistoihin.
 Valkoharmaatyyny on menossa jo uuteen kotiin ja parasta aikaa teen kolmatta
tyynyä., jossa on keltaisella harmaat pistot. 
Valkoinen kudottu palmikkotyyny odottaa loppupäättelyä. Sitäkin oli mukava tehdä.
Ananaskukka näyttää viihtyvän  muualla kuin auringossa.
Hedelmä olisi tervetullut, sitä tuskin saadaan.
Leppoisaa lauantaita ja viikonloppua.
Nyt on kiiruhdettava kyläilemään.

22 kommenttia:

  1. Voi, ompa Sinulla hyvinvoivia kukkia! Ei ihme että kukkaa pukkaa jo oksana :-) Taidat olla oikea viherpeukalo?

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Enkelinsiipi on upea, minullakin oli joskus sellainen ja haluaisin taas...mutta nyt ei oikein vielä voi "panostaa" viherkasveihin kun elämä on vähän kiertolaiselämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelinsiipi tuo minulle muistoja jo lapsuudesta saakka ja nyt se on ollut noin reilu kolme vuotta meillä. Muutossa katkesi, mutta siitähän se vain innostui kasvamaan

      Poista
  3. Sulla on kyllä ihan selvästi viherpeukalo ja siittä parhaasta päästä!
    Niin kauniisti sulla kukat vihertää ja ovat niin hyvinvoivan näköisiä.
    Enlelinsiipi on kaunis, ja se kukka siinä oksassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mikään hyvä kukissa, unohtelen kastella ja lannoittaa.
      Enkelinsiipi kukkii tosiaan pinkein ja somin kukin.

      Poista
  4. Hieno tuo ananaskukka.OLetko kasvattanut sen kaupan ananaksesta`? Kerran yritin ja se kasvoi jonkun verran mutta sitten kuoli pois-.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananaskukka on kukkakaupasta, en usko, että se hedelmää saisi aikaiseksi.

      Poista
  5. Enkelinsiiven juurtumassa ollut oksa kukkii noin upeasti? Oi että! Minullakin odottaa juurtuneita Enkelinsiiven oksia vedessä, istutusta vaille valmiita! Siitä kasvaa helposti aikamoinen rontti, vaatisi taitavaa leikkaamista että kasvaisi tuuheaksi mutta uusia siipiä saa kun leikkaa liian pitkät oksat usein pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että se kasvaa korkeuksiin ellei sitä leikkaa. Aika pehmeät varret katkeavat helposti. Pitää tosiaan leikata usein.

      Poista
  6. Rakkaudella hoidettuja kukkia, kauniita ovat! Hauska huomata että enkelinsiipi on päässyt uudelleen suosioon. se on tosiaan omakin lempikukka, vaikkei ole oikein näissä kerrostalokodeissa menestyneet...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tullut näköjään taas uudelleen suosioon. Minulla on siihen side lapsuudesta.

      Poista
  7. Vihreenä kateudesta katselen noita ihania kukkiasi, minulla kun ei menesty mikään!
    Kauniita tyynyjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kyllä viihtyneet täällä valoisassa olohuoneessa.
      Tyynyjen tekeminen on ollut mukavaa puuhaa.

      Poista
  8. ihania kukkia, tuo fiikuskin on kerrassaan upea:)) systeri jätti mun hoiviini upean peikonlehtensä muutettuaan pohjoiseen. nyt toinen talvi kohta lopuillaan ja vielä se on hengissä, mistä olen aivan ihmeissäni, tunnetustihan tapan huonekukat alta aikayksikön;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Peikonlehti on upea kukka ja kasvaa hyvin. Ilmeisesti olet hoitanut sitä hellyydellä, kun se on viihtynyt.

      Poista
  9. Voi ei, täällä yksi ammattimainen kukkien tappaja parkuu nurkassa. Että traumatisoit minut kertaheitolla. Mitä sinä noille puskille oikein annat, teetä ja sympatiaa, kanankakkaa ja pitkiä keskusteluhetkiä...? Nyt en kyllä ala niin mitään. Olen nurkassani aivan tolkuttomassa tilassa, kateellinen ja aivan vihreä kauttaaltaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, luulisin, että sattumalla on tekemistä kukkien hoidossa. Keväisin vain muistan silloin tällöin lannoittaa. Joskus unohdan, mutta taas muistan - tähän tyyliin.
      Nyt kun ei ole ulkona mitään kasvatettavaa on hyvää aikaa keskittyä täällä sisällä kukkiin.

      Poista
  10. Kukkasi ovat todella reheviä ja hyvinvoivia, saavat kaiken tarpeellisen, sen kyllä huomaa. Huoneistosikin taitaa olla kai valoisa, kuvista päätellen.
    Minulla kukkivat kliivia ja amaryllis täyttä häkää parvekkeella, sisällä eivät oikein viihdy,on kai liian hämärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan kuvitella kukkien kukintaa parvekkeellasi, toivoittavasti meilläkin ikkunalla alkaa kukinta.
      Valoa kyllä riittää, jos aurinko paistaa.

      Poista
  11. Olet oikea viherpeukalo Arleena:) Valo ja oikea hoiva saavat ihmeitä aikaan, kuten näistä hyvin huomaa, liika hoitaminenkin on pahasta sillä itse hoidan usein kukat kuoliaaksi jos nyt olen kotosalla:)

    Ristipistot ovat koukuttavia, minua koukuttaa nykyään vain ristinolla, jota joskus jonkun kanssa pelaan ihan ruutupaperitolkulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika kastelu on kukille usein pahasta, pitää antaa niiden hengähtää välillä.

      Minulla on nuo ristipistot ja pasianssi koukuttavia. Pasianssia pelaan vain sängyssä ja se on hyvää unilääkettä.

      Poista