lauantai 19. tammikuuta 2013

Linnut puistossa

Kävelin Naakkapuistoksikin kutsutun puiston läpi. Tietysti kohtasin naakkoja. Ne olivat joukolla ruokailemassa linnuille rakennetulla ruokapaikallaan. Jotkut kaupunkilaiset tuovat säännöllisesti linnuille ruokaa. Pakkaskautena se on tietenkin hyvä asia. Naakat olivat valloittaneet ruoka-alueen ja kyyhkyset eli pulut olivat hieman taka-alalla. Eivät edes sopineet samaan kuvaan naakkojen kanssa.
Arkoja naakatkin ovat, pyrähtelivät puihin, kun lähestyin niitä.

 Pulut kävelivät minua kohti, pysähtyivät odottaen, että annan herkkuja. Tämäkin taapertaja  näytti anovalta.
Tässä  kerrotaan kaverille. Ei sillä mitään ole, kunhan vain kuvailee. Oikeassa oli. Kaveri luo aika tuiman katseen nuhdellen. Etkös anna mitään.
Lumihanki upottaa,  perään on kahlattava. Kaiva taskun pohjaa, sieltä löytyy muutama auringonkukansiemen.

Tule jo, naakat lähtivät, mennään syömään rippeet, huikkaa kaveri kahlaavalle.  Ja sitten mennään.
 
Naakoilla on hyvä olla lehtikuusen latvan kätköissä.  Sieltä on turvallista tiirailla puiston kulkijoita. Nyt torkutaan päiväunet. Kun ruokaa tuodaan, silloin syöksytään syömään taas.

7 kommenttia:

  1. Huomenta Arleena.
    Hyviä kuvia pulusta ja kiva tekstiselvennys :)
    Enpä muista että olisin nähnyt täällä talvella puluja, variksia vaan ja ilmassa isoja naakkaparvia. Jos "isoista" linnuista puhutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäivää,
      Kiitos. Täällä on sekä puluja että naakkoja jonkun verran variksia ja harakoita. Myös niitä suloisia pikkulintuja varpusia, talitinttejä ja hippusia jne.
      Lintuja on kiva seurata, vastapäisten talojen katolla ne lepäävät päivittäin.

      Poista
  2. Hyviä kuvia kaupunkilais linnuista ja mukava tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lintuja on kiva seurata, nyt oli kamerakin mukana.

      Poista
  3. Ei varmaan kauhean mukavaa linnuilla tuossa pakkasessa.Hienot pulukvuat,mutta pulut eivät kyllä kuulu suosikkeihini;nytkin yksi pariskunta taas yrittää vallata pyykinkuivaustasanteeni (jota en siis pulujen vuoksi käytä) ja kyttään,että eivät vaan taas muni sinne...

    VastaaPoista
  4. Pulut ovat usein riesa, kun ne valloittavat asuintalojen ympäristöä. Näistä puluista ei ole meille haittaa. Luulisin, että tuo ruokapaikka pitää ne tiiviisti sen lähistöllä ja oleilevat sitten katoilla. No sekään ei kuulosta kovin mukavalta, mutta eivät sieltä kuitenkaan kadulle näy.

    VastaaPoista
  5. Aiemmin seurasin usein naakkojen touhuja ja kaupunkivierailuilla puluja. Täällä en ole nähnyt kumpaakaan lajia.
    Varsinkin naakkoja tykkäsin seurata, kun rakensivat asumattomaan naapuritalon piippuun pesää ja tekivät siitä niin tiiviin, että palokunnan piti purkaa se.

    VastaaPoista