maanantai 14. tammikuuta 2013

Lehtikuusesta ruusupensaaseen

 
 
 Lehtikuuset eivät jää huomaamatta, ainakaan minulta. Tänään kävelin ostosreissulla mutkitellen. Halusin katsella lehtikuusia. Niitä  löytyy useasta puistosta. Nyt kiersin Suntin pohjoispuolta. Joen rannalla kasvavat isot lehtikuuset. Talvella ne ovat kauneimmillaan. Tänä talvena puissa on paljon käpyjä, joista on iloa sekä oraville että linnuille. Tällä kertaa ei näkynyt lintuja eikä oravia.
Aamulla heräsin moottorisahan surinaan. Arvasin, että kaupungin joulukuusi on lähdössä. Valot ja tähti riisuttiin jo perjantaina. Nyt pilkottiin kuusi polttolaitokselle vietäväksi. Kun nostin rullakaihtimet ylös, kuusi oli jo lähtenyt. Isosta kuusesta olisi saanut kymmeniä metrejä saunapaneelia. Nyt se lähtee savuna ilmaan ja luovuttaa hitusen energiaa.
 
 
Pysähdyin lenkilläni  ihastelemaan villiviiniä. Se on kietoutunut lujasti kerrostalon piha-aitaan   Talvi kaunistaa lehdettömät  pensaat ja köynnökset. Kaikki neljä vuodenaikaa ovat omalla tavallaan kauniita.  Pakkasetkin  ovat paikallaan, nehän talvimaiseman huurteella kaunistavat.
Punaiset ruusunmarjat kelpaavat linnuille, mutta vielä ovat koskemattomia.   

14 kommenttia:

  1. Pidän myös lehtikuusesta. Se on kaunis myös keväisin, ensimmäisten vihreiden piikkien ilmestyessä näkyviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä myös on kaunis ja syksymmällä, kun kävyt kehittyvät.

      Poista
  2. Voi Luoja, tuota lehtikuusen kauneutta! Onneksi meillä on jo yksi kasvamassa...

    Arleena, sinulle on jotain blogissani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä riittää ihailtavaa.
      Kävin katsomassa ja voi mikä iloinen yllätys. Oikein miuluinen ja tarpeellinen
      Kiitos.

      Poista
  3. Minäkin pidän lehtikuusista.

    On kyllä onnea asua kupungin keskustassa! Olet tapahtumien keskipisteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä olen kyllä aivan keskiössä.

      Poista
  4. Lehtikuusi on minustakin tosi kaunis. Nuo kävyt on niin suloisia palleroita oksistossa. Meilläkin ennen kasvoi lehtikuusi pihalla, mutta se täytyi kaataa kaivuuhommien tieltä. Onneksi lehtikuusia voi ihailla lähipuistossa. Tosin ovat aika pieniä vielä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysikasvuisena koko lehtikuusen komeus pääsee oikeuksiinsa. Puistoissa niitä näkee jo aika usein.

      Poista
  5. Täällä pohjoisemmassakin on lehtikuusia. huomasin ne oikeastaan syksyllä, kun hohtivat keltaisina varran rinteellä. Oli oikein metsikkö.
    Paljon nähtävää lenkkisi varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menestyvät sielläkin, ovat mäntyjen sukulaisia ja tottuneet pakkaseen.
      Vaihtelen polkuja aina mieleni mukaan.

      Poista
  6. Miten kaunis tuo lehtikuusi ja kuvasi niistä.Ja sääli että kuusikin joutuu pois.Meidän pihalta juuri äsken kotiin tullessani sahattiin suurta puuta ihan lyhyeksi ja rumaksi;sieltä oli myrskyn aikana pudonnut liikaa oksia ja nyt se näyttää niin paljaalta.Mutta onneksi kasvaa taas,tosin siihen menee aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli joulukuusi, ensi vuonna taas uusi tai se on tänä vuonna joulukuussa.
      Myrsky tuhoaa usein puita, varsinkin vanhoja ja lahoja. Uutta kasvaa taas tilalle.o

      Poista
  7. Tykkään hullut tavoin näistä molemmista eli lehtikuusesta ja ruususta, minusta herkästä lehtikuusesta ja koristeellisesta ruususta on iloa niin talvella kuin kesälläkin ja kauniimpaa askartelumateriaalia saa hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Yleensäkin kulkiessani katselen puita, kukkia ym kasveja. Saattaa olla, että tuttujakin jää huomaamatta.

      Poista