tiistai 8. tammikuuta 2013

Joulukuusi on riisuttu

 Eilen ihastelin huurteisia maisemia. Paluumatkalla katselin kaupungin jouluvaloja. 
Katse kulki Isokadun puolivälistä melkein kadun päähän saakka. Jos pientä ylämäkeä ei olisi,
 näkisin rautatieasemalle saakka. Nyt keskustan jouluvalot ovat kadun viimeinen näkymä.
Kaupungin kuusi on vielä komea ja elinvoimainen. Toisin on meidän kuusi,
se pudottaa jo neulasiaan pienestä hipaisusta. Heitän kuusen pois, kunhan kotiin pääsen.
Näin ajattelin ja melkein sen toteutinkin.
 Ravistelin kuusen neulaset lattialla ja keräsin ne muovipussiin.
Kutsuin sahamiehen paikalle.  Oksien sahaus alkoi, ne pätkittiin 
ja pussitettiin. Kaksi pussillista joulukuusta lähti poltettavaksi.
Runko jäi törröttämään joulukuusen jalkaan. Katselin runkoa.
Se oli oikeastaan aika kiva, veistoksellinen. Ensin ajattelin sitä korupuuksi,
mutta eivät siihen helmet sopineet. Nostin rungon lasimaljakkoon.
Siirsin sen kuin kukan ikkunalaudalle. Tuumailen  nyt mitä sille teen.
 
  Kuvasin runkoa pala palalta latvasta tyveen.  Ei sitä kannata pilkkoa.
Tuleekohan tästä ikuinen vuoden 2012 joulukuusi ?
Osa kuvista on mustavalkoisia. Vanha kamera moitti riittämätöntä valoa.


15 kommenttia:

  1. Joulukuusesta on moneksi ja ideasi oli varsin elegantti:)

    Itse olen pilkkonut ne aina vähän surumielellä polttopuuksi, nyt ei ole uunia, joten harmittaa kun en loppiaisena vienyt lapsuuskotiini jossa olisin voinut joskus sen polttaa ja jossa oli mahdollisuus pirssillä käväistä, mutta nyt ei ole kuin bussi ja bussikuski voisi katsoa vähän pitkään, jos raijais sen linja-autoon:)

    Roskakatokset ja kaatopaikat kuorimittuvat ihan turhaan näistä kuusista, koska ovat poltettavaa tavaraa, toisaalta tämähän maatuukin toisin kuin joku muovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä kehitellä.

      Olen jo hieman perehtynyt tämän kaupungin jätefilosofiaan. Pusseja tarvitaan vähintään kaksi, yksi musta ja toinen valkoinen/vaalea. Ja sitten opiskelen vielä lisää, mitä niihin laitetaan.
      Polttamisesta syntyy lisää energiaa.
      Kuusen jätöksistä syntyisi energiaa. Muovikuuset ovat kyllä aikansa saastumattomia, mutta auta armias kun ne pitää hävittää. En kuitenkaan voisi ajatella muovikuusta kotiini.

      Poista
  2. Meilläkin mies pieni sahalla ensin kuusen ja sitten sen vei. Kuusi tuoksui loppuun saakka, vaikka hapineita jo kuivana tiputteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito kuusi on ainoa oikea, jo sen tuoksunkin takia.

      Poista
  3. Minun pieni joulukuuseni alkoi kasvattaa uusia oksiaan..olin laittanut sen juurineen, ne joita pystyin saamaan mukaan metsästä. Odotan , että kevät tulee ja istutan kuusen pihalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet oikein ekokuusen hankkinut ja jatkoelämäkin on sille turvattu.

      Poista
  4. Onpa tosiaan kuvauksellinen kuusenranka! Kuusen riisuminen ja poisvieminen on joka vuosi ensimmäinen merkki keväästä. Minulla tulee myös kiirus vaihtaa vihreää ja kevyempää kuosia kotiin. Yleensä vähän liian aikaisin kiikuta vaaleat matot, sängynpeitteet ja verhot paikoilleen. Täytynee yrittää pidätellä itseään ainakin tuonne helmi-maaliskuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä maalaanko kuusenrungon vai mitä sille teen.
      Se on totta, kun joulu on riisuttu tuntuu jo keväiseltä.
      Päätin, että laitan leikkokukkia joka viikko maljakoihin. Niistä tulee keväinen kepeä tunnelma.

      Poista
  5. On sulla kekseliäisyyttä. En ole ikinä kuullutkaan, että kuusen ranka otetaan koristeeksi. Hyvä sinä. Aika venkuli.
    Täällä on/oli kuusen keräilypisteitä, joihin tuoduista kuusista kaupungin työmiehet sitten teki koneella haketta joka laitettiin pensaiden alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jatkojalostan vielä. Jotenkin se näytti aika kivalta ja jätin mietinnän alle.
      En tiedä onko täällä kuusen keruuta, ilmeisesti on, mutta meidän kahden talouden taloyhtiössä toimitaan vähän kuin omakotitalossa. Poltettavaksi se kuusi menee muovipusseissa.

      Poista

  6. Tuo ranka on kyllä veistoksellinen.

    VastaaPoista
  7. Mitä jos "kuorisit" vielä rangan ja sipaisisit lakkaa päälle...? Kauniin rangan sait jäljelle. Sinulla ei ideat lopu kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että spreijaan valkoisella maalilla ihan tuommoisenaan - muutama kerros.

      Poista