lauantai 5. tammikuuta 2013

Elämän hymyilyä

Taas on talvisen valkoista, lunta tuli vähän lisää.Tämä talvinen metsä on kaupungin ytimestä
sata metriä pohjoiseen. Jos metsään haluan mennä nyt, ei tarvitse talsia lumihangessa.
Männyistä on kasvanut vuosikymmenissä kunnon petäjiä.
 Mitä kuuluu puiston suihkulähteelle ? Kovin on kita jäässä ja vesi tyrehtynyt pakkasen koviin otteisiin.

Kotona jälleen, lämpimässä on mukava olla. Joulutavarat ovat jo osittain häipyneet kesäteloille.  Näyttää jo aika keväiseltä. Kuusi pilkotaan maanantaina ja sitten onkin jo joulusta enää muistot jäljellä.

Tähtiketjut keittiön ikkunassa on nopeasti poistettu. On mukavaa aloittaa normaali  päiväjärjestys.
Vilkaisin kalenteria, maanantaina ei mitään, tiistaina on  meno, tarkka aika 14.20. Keskiviikkona menen kampaajalle, jos ovat jo avanneet ovet uuteen paikkaansa. Kampaamoni siirtyi tuosta silmieni alta vajaa sata metriä oikealle. Torstaina sovellan vapaata ohjelmaa ja perjantaina samoin. Elämä näyttää vallan hymyilevän.

14 kommenttia:

  1. Valan mainio aikataulu! Ja arkihan rullaa ihan omallakin painollaan, vaikka ei tekisi mitään erityistä.

    Noita tähtiketjuja aioin tehdä omiinkin keittiönikkunoihin jouluksi, mutta sitten jäi kuitenkin. Ne ovat niin kauniita, että toivon muistavani tehdä ne ensi jouluksi. Passaavat tosi hyvin teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, aikataulut muotoutuvat päivien aikana, aina mitä milloinkin.
      Minulla oli tähtiketjut myös Turussa ikkunassa.

      Poista
  2. Kauniin valkoista ja sitten niin kauniin värikkäät tulppaanit pöydälläsi.Tuosta lampustasi tulee aina mieleen samanlainen lamppu lempikahvilassani;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen vastapainona värikästä, sitä se meillä on.
      Tuo on niin eloisa valaisin, tykkään edelleenkin ja olen iloinen ostoksestani.

      Poista
  3. Seesteistä. Eritoten kun katselen ympärille omassa kodissani. Ei tullut vielä hankittua edes noita oransseja tulppaaneitakaan, vaikka "uhosin" aiemmin (mutta jahka menen kukkakauppaan ostarille..)
    Meiltä hävisi noi oksalumet Tapanina, ei jäänyt yhtään jalkarättiäkään.. mikäs päivä se nyt olikaan kun taivaalta tippuivat.

    Ihanat kuvat olet laittanut esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt energiset tulppaanit hankitaan.
      Täällä tuli sen verran leijuvaa lunta, että maisema muuttui valoisan valkeaksi.
      Kiitos.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa sinne. Sinullahan aukeaa näyttely, siihen paljon onnea ja menestystä. Kivaa ohjelmaa siis tiedossa.

      Poista
  5. Onpa hauskan näköinen tuo suihkulähde, kuin kita tosiaankin!
    Värikkäät tulppaanit sopivat ihanasti pöydälle.
    Mukavaa ensi viikkoa ohjelmineen ja rentoutumisineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lähde nyt jäässä ja aika karua katseltavaa.
      Kiitos, lähdenkin tästä kameran kanssa liikkeeseen.

      Poista
  6. Kyllä silloin passaa, kun elämä hymyilee. Toivotan mukavaa ja aurinkoista viikkoa.

    VastaaPoista
  7. Hilpeä tuo jäätynyt taideteos, jotenkin tulee mieleen Rollarit :)

    VastaaPoista