keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Historian havinaa

.
Sunnuntailenkin suuntasin Hakalahden kaupunginosaan. Sieltä löytyi paljon mielenkiintoista katseltavaa.
Ihastelin 1700-1800-luvun upeita rakennuksia, jotka on päivitetty Museoviraston suojeluksessa hienosti tähän päivään. Otsikkokuvan talo on kaupungin vanhimpia. Tämä Kruunuvoudintalo on rakennettu 1780-luvulla. Historiansa aikana sen omistussuhteet ovat vaihtuneet, mutta nimensä mukaisesti talo on toiminut kruunuvoudin hovina ja residenssinä.
Komea sivukamarillinen pohjalaistalo on tänään hyvässä kunnossa, pihapiiri on kunnostettu talon tyylin mukaisesti.
Nykyään talo on suojelukohde ja Hakalaxtalon kannatusyhdistyksen ylläpitämä. Talon juhlahuoneisto on tilattavissa juhlien pitopaikaksi.














































Samassa pihapiirissä on toinen komea pohjalaistalo. Se on rakennettu 1800-luvun alussa ja on suojelukohde. Talon hallinta on siirtynyt Bertel ja Göta Hakalaxin testamentilla Kokkolan kaupungille säilytettäväksi kotimuseona.. Rakennus on nyt kunnostettu. Tietojeni mukaan kotimuseo avataan kesällä 2012.


Samaan pihapiiriin kuuluvat myös asuinrakennuksena toimiva punainen tallirakennus sekä niinikään punainen aittarakennus.
Juhannusruusut kukkivat vielä täälläkin.

18 kommenttia:

  1. Kotiseutumatkailu on avartavaa :) Hienoja taloja, rakastan noita vanhoja pohjalaistaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vain miten minä niitä rakastan ja suren, kun ne kaikkein rakkaimmat on hävitetty.

      Poista
  2. Komealta näyttää. Talon vaaleankelainen väri toi myös mukavan muiston mieleen viime kesältä, kiitos siitä. (Äitini äidin vanha kotitalo on päässyt hyviin käsiin ja sitä kunnostetaan alkuperäiseen asuunsa Maskussa ja sain nykyisiltä omistajilta yksityiskierroksen talossa)

    VastaaPoista
  3. Jykevän komeita taloja! Tuolla olisi mukava juhlia isolla porukalla ruusujen tuoksussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä vietetään myös häitä. Odotan kotimuseon avaamista.

      Poista
  4. Kaunis paikka! Kaikkien Kokkola-postaustesi perusteella melkein tekee mieli käydä kaupungissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa katsomaan Kokkolaa, jos sinulla aikaa on lomaillessasi.

      Poista
  5. Ihana paikka pitää jotain juhlavaa...häitä, kutsuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on romanttisen kaunis paikka pitää isossa salissa hääjuhlia.

      Poista
  6. Jospa kesän loppupuolella pääsisimme käymään tuolla.

    VastaaPoista
  7. Meillä on molemmilla ollut kulttuurikohteita kamerassa :)

    VastaaPoista