sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Töitä sahapukilla

Puuhuoneen varustukseen kuuluu sahapukki. Se on rakennettu heti sen jälkeen, kun ensimmäinen halkokuorma on kipattu puuhuoneen edustalle. Sahapukki on lujaa tekoa, se on kestänyt puuhuoneessa alusta lähtien jopa vuosikymmeniä. Rakentamisessa on noudatettu hyvin yksinkertaista metodia. Kaksi, joskus jopa kolme, pukkijalkaa, niitä yhdistävät ristikon  alaosaan kiinnitetyt paksut laudat, molemmin puolin 120 senttisinä. Materiaaliksi kelpaa hylkytavara, jolla on enää puunpolttoarvo. Pukkijalat ovat lujaa tekoa, paksua lankkua tai 15 senttistä männyn tai koivun runkopätkää. Vuosikymmenien kuluessa saha on kulkenut monta kertaa vaakalaudan pintaan. Siihen on syntynyt syviä sahausuria. Edelleen vain kestää.

Mikä olisi puuhuone ilman sahapukkia, pelkkä varasto vain. Jäisivät puut pilkkomatta. Pukin päälle lasketaan pihan halkokasasta halko pitkin pituuttaan ja sahataan kolmeen osaan. Tämän jälkeen on kirveellä töitä. Halkopalat halkaistaan sopiviksi takka- ja  pesäpuiksi. Viskataan puuhuoneen nurkkaan. Tarkemmat puunpilkkojat pinoavat niistä symmetrisiä ja tasareunaisia taideteoksia, joita arkisesti kutsutaan pinoiksi.       

Pilkotut takkapuut kannetaan sylissä vasemman käden päällä sisälle huoneistoihin poltettavaksi takassa, kakluunissa tai hellassa. Lapsille puusylykset kasattiin molempien käsien päälle juuri niin korkeiksi, että hädin tuskin sylyksen takaa näki  tien kulkea. Nykyään kantamiseen on hankittu puunkantotelineitä ja -kasseja.

Sahapukin pukkijalat ovat vuosien saatossa innostaneet pöytien ja penkkien tekijöitä. Pukkijaloille on nostettu kansi. Lankkua, lautaa, vaneria, kiveä. Pöydän pinnaksi sopii lasikin. Kekseliäimmät nostavat pukkijaloille vanhoja ovia.

Kömpelö ja yksinkertainen sahapukki on kulunut myös kansan suussa. Tanssii kuin sahapukkia viskeltäisi, sanotaan.

13 kommenttia:

  1. Menneenajan tunnelmaa hienosti kuvattuna.

    VastaaPoista
  2. Tärkeä elukka on sahapukki. Olen huomannut että ne ovat nykyään moottorisahakaudella lyhytikäisempiä kuin ennen, ainakin minun sahaukseni on hupaa vaakalaudalle.

    VastaaPoista
  3. Mukavasti pakistu, vaan puuhuone on uusi sana, puuliiteri tai puukuuri se on ollu peikolle :) Mukavaa on oppia uutta.

    VastaaPoista
  4. Oi että miten kivasti kerrottu sahapukin elämän tarkoitus! Ja tuo puiden kanto lapsena, niin että silmiä piti venyttää puupinon yli, tuli äkkiä mieleen tämän kertomuksen myötä, tuli mieleen muitakin tärkeitä muistoja, kiitos.

    VastaaPoista
  5. Sahapukki herätti kovasti muistoja. Tekevä tyttö kun olin, niin sahapukilla sai sahattua monenlaista omiinkin tarkoituksiini.
    Puita kannoin sisälle puuliiteristä monta kertaa, mutta aina vasemman käden päällä, oikealla pinottiin. Olen oikeakätinen :-)
    Kiva kertomus!

    VastaaPoista
  6. Unelma,
    Kiitos.

    Demetrius,
    Moottorisahat lienevät sahapukin tuholaisia

    isopeikko,
    Meillä oli puilla huone ja sielläpäin käytettiin sanaa puuhuone.
    Liiteri oli enemmän työkalusteiden säilyttämispaikka

    Kutuharju,
    Pienetkin esineet voivat herättää muistojen maailmn auki

    Uuna,
    Taidat olla oikeassa, vaikka kokeilin pinoamista valitsin oikean käden. Muutampas tuon käden.

    VastaaPoista
  7. Vitsi, että kirjoitat hyvin : ) Minun piti vain vilkaista pika pikaa, ...mutta luinkin koko jutun !!!
    Mukavaa pyhäpäivää !

    VastaaPoista
  8. Minullekin heti heräsi muisto suurista sylyksistä, pistelyä molemmissa käsivarsissa.. ja myöhemmin vasemman käden varassa. Kuvittelin, että se on nykypäivää vieläkin, mutta tosiaan moottori on korvannut käsityön, mutta sahapukki on kai siinäkin tarpeellinen. Puuhuone on uusi sana, meillä se oli kaupungissa puuvaja, mökillä vähän isompaa sanottiin liiteriksi.

    VastaaPoista
  9. sariw,
    Kiitos kauniista sanoistasi.
    Mukavaa viikonallkua sinne myös.

    Sirokko,
    Puuhuoneesta puhuttiin läntisellä Pohjanmaalla. Liiteri oli jo työkoneiden säilytyspaikka.

    On tullut tosiaan aika monta puusylillistä kannettua. Silloin se ei aina ollut kovin mukavaa.

    VastaaPoista
  10. Kiva tarina, taas opin uuden vanhan sanonnan.

    VastaaPoista
  11. jl,
    Kiitos. Sanontoja löytyy eri aikakausilta omansa

    VastaaPoista
  12. Kun olen katsonut miehiä sahaamassa puita tai pilkkomassa niitä, tuntuu, kuinka heillä olisi tuo taito jo syntymälahjana, niin mallikkaasti se monilta heistä käy. Kyllä tietysti työkin tekijäänsä neuvoo ja kiittää - ja minä kiitän tarinasta joka on oikea kunnianosoitus sahapukille, sen tekijälle ja käyttäjille.

    VastaaPoista
  13. Lastu,
    Sahaamisessa ja pilkkomisessa tarvitaan taitoa ja tunnetta.
    Pohdin sahapukin yksinkertaista olemusta kirjoittaessani ja muistellessani, sen perusteella olisin sitä mieltä, että sahapukilla on melkein jo designtuotteen status. Tarkoitan nyt vanhoja vuosikymmeniä palvelleita sahapukkeja.

    VastaaPoista