keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Olohuoneeseen - tervetuloa

Tulkaa peremmälle eteisestä tänne olohuoneeseen. Ottakaa lasi kuohuvaa. Kevätväsymystä lievittämään olen raikastanut olohuonetta uusilla sohvatyynyillä. Näistä Ikea-ostoksistani kerroin jo aikaisemmin. Laskosverhotkin ovat jo ikkunassa, kaikki kahdeksan. Mustavalkoinen on rohkea, mutta tarpeeksi vaikuttava valinta. Seesteinen raikkaus pyyhkäisi yli huoneen.  Graafiset  Gunvor-kuosit on designerannut Anna Salander ja eläinkuosin Åsa Ekström. Sohvat ovat tanskalaiset Soren Lundin. Sohvapöytä öljyttyä massiivitammea NollaNollan.
 
Kliivioille vaihdoin uudet valkoiset ruukut ja kukkamullat. Valkoiset tulppaanit asettelin vanhaan mustaan maljakkoon. Ikkunanurkan graafinen mustavalkoinen taulu on uusi, hankittu tämänhetkisen värityksen mukaan. Luceplanin Costanza-jalkavalaisin on vanha, mutta aina yhtä linjakas..
Kalusteiden järjestystä on hieman vaihdettu.  Iso ficus on nyt valkoisessa uudessa ruukussa. Sen paikaksi tuli ikkunanurkkaus. Aallon tarjoiluvaunuklassikko on nyt  hieman romanttisen nojatuolin vieressä. Tarjoiluvaunulle voi laskea kahvikupin, kirjan tai lehden. Nojatuolin istuinmukavuus on verraton lukemista ja telkkarin katselua ajatellen. Rahille voi nostaa jalat lepoasentoon.  Muutama vuosi sitten ajattelin hankkia tämän nojatuolin tilalle Arne Jacobsenin Muna-tuolin, mutta säästin rahat ja verhoilutin vanhan nojatuolin.
Tarjoiluvaunulla on lehtiä pukkaavia kirsikanoksia ja valkoiselle kynttilälle löysin kaapista korkean mustan maljan.
 
Nojatuoli taas kuvassa, mutta vain palmun tähden. Aallon tasorahit on siirretty täältä sohvanurkkaan. Tänne kulmaukseen jäi vain yksi palmua varten. Iso palmu on nyt terassiovinurkkaksessa nauttimassa kevätauringosta.
Muuramen tason päällä on iso telkkari, joka hallitsee liikaa olohuonetta. Television hallitsevaa asemaa  häivyttää värikäs taulu. Maljakkoasetelmat tasolla vaihtuvat inspiraation iskiessä. Nyt maljakoissa on kirsikanoksia ja viime kesän kuivattuja ruusuja. Ikkunalla edelleen elossaolevat gerberat.
 
Olohuoneesta vien teidät seuraavksi makuuhuoneeseen. Siellä ilme uudistui uudelleen esiinotetuilla vanhoilla tekstiileillä.

28 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä, joku siis oikeasti asuu niissä telkun sisustusohjelmien tahrattomissa kodeissa joissa jokaisen koristetyynyn paikka on tarkkaan suunniteltu. (ihailua).

    VastaaPoista
  2. Tyylikästä! Olet harkinnut värimaailman huolellisesti.

    VastaaPoista
  3. Valoisa ja tyylikäs olohuone!
    Nyt ei passaa vähään aikaan kurkata olohuoneeseen (jouluverhot ovat vielä sattuneesta syystä ikkunassa)

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo uudet tyynyt! Sopii hyvin tuonne olkkariin. :)

    VastaaPoista
  5. Vau, olisipa täällä yhtä siistiä!

    VastaaPoista
  6. Minulle tuli mieleeni, että tämän on kyllä sisustanut sellainen henkilö, joka todella tajuaa värien ja yhdistelmien päälle. Ja kuten Demetriukselle minullekin tuli mieleeni sisustuslehtien kuvat.

    Todella rohkeasti sisustettu olkkari, raikas. Tässä vielä eteisessä seison kuohuvan kanssa ja pohdin uskallanko istahtaa houkuttelevalle sohvalle. Minä kun olen sellainen sottapytty ;))

    VastaaPoista
  7. Ihastuttavan selkeää, valoisaa, raikasta ja tyylikästä sekä kodikasta! Tykkäsin kovasti, kiitos.

    VastaaPoista
  8. Kaunista on olohuoneessasi, niin linjakasta, ja sävysävyyn kaikki tarkasti valikoituja.
    Uudet tyynyt sopivat hienosti sinne sun olkkariin.
    Tosi siistiä teillä, ja kaikki asiat kohdallaan.!

    VastaaPoista
  9. Ihanan valoisa, vaalea olkkari..
    tyylikäs,tunnelmallinen...
    Kauniit ja kivaa ristiriitaa tuovat nuo sinun uudet tyynysi!

    Rouvalla on hieno sisustusnmaku ja taito toteuttaa sitä kodissaan..

    Kiva päästä seuraavaan huoneeseen pian...

    VastaaPoista
  10. Oi, kiitos, odotinkin jännityksellä, milloin pääsemme peremmälle. Olet sinä ollut taas ahkera. Ei voi kuin ihailla jaksamistasi ja makuasi.

    Todella mieleiseni värimaailma ja kaikki tarkoin harkittua ja tyylikästä. Tykkään kovasti.

    Minä olin vielä kymmenen vuotta takaperin samanlainen vaihtaja ja innostuja, nyt ovat muutoshalut kummasti hiipuneet. Innostus taitaa purkautua valokuviin, kollaaseihin ja runoihin :-)

    VastaaPoista
  11. Kaisa,
    Kiitos.

    Demetrius,
    Kyllä täällä asutaan ja eletään arkipäiväistä elämää.

    Famu falsetissa,
    En nyt niin harkiten, fiilistellen paremminkin.

    Kaanon,
    Minulla ei olekkaan noita jouluverhoja erikseen ja nyt vaihdoin takaisin muutaman vuoden takaiset rakkaat verhot.

    suvi m,
    Kiitos.

    pioni,
    Kiitos kommentistasi.

    SusuPetal,
    Piti minun imuroida ennenkuin kuvasin.Ettei pölypallot pyörisi kuvissa.

    Elegia,
    Nuo sohvanpäälliset ovat pyörineet monta kertaa pesukoneessa, ei tarvitse varoa senkummemmin. Muutaman tahrankin poistin ennenkuin kuvasin.

    Minustakin nuo tyynyt muuttivat yllättävän paljon olohuoneen ilmettä.

    Rita,
    Kiitos sanoistasi, fressaantui jonkin verran. Mustavalkoinen sen teki.

    Harakka,
    Kiitos kommentista, oli mukava kuulla.

    hanne,
    Nämä tyynyt ovat tosiaan aivan uudenlainen vaihtoehto ja yllättävän hyvin ne passasivat. Eikä ollut kallista.
    MH:ssa onkin sitten pehmeämpää.

    Uunas,
    Sisustus on enemmän ja joskus vähemmän harrastus minulle. On hauska vähän muutella, samalla itsekin piristyy.
    Minulla myös on useampi rauta tulessa, nyt on tämä koti ja sitten taas kuvat ja sanat.

    VastaaPoista
  12. Sinun juttusi on todella sisustaminen. Hyvällä maulla kaunista ja selkeälinjaista. Ajattelen, kuten Deme ja Elegiagin, vaan vieläkin kauniinpaa, kuin sisustuslehdissä.
    On teillä aina noin tip ja top?

    VastaaPoista
  13. aimarii,
    Ei aina. Siivouspäivän jälkeen on, mutta jostain syystä jotain jää lojumaan aina jonnekin.

    Kiitos kehuista, niitä ei kai koskaan saa liikaa.

    VastaaPoista
  14. Kaunista ja valoisaa. Ihastelen, vaikka koskaan en itse ole saanut mitään kaunista sisustusta aikaiseksi. Meillä rehottaa kaikki mahdolliset tyylit ja tilpehöörit, voi sentäs. Onnittelen onnistuneesta olohuoneestasi!

    VastaaPoista
  15. Peikkoa melkein pelottaa... mutta se kyllä mialuusti kääriytyisi tuohon mustaan karvalankamattoon :)

    VastaaPoista
  16. Viehättävää on myös tuo uuden ja vanhan yhdistely. Tyynyistäsi pidän minäkin kovin. Koriste-esineiden sijoittelussakin olet tosi mestari!

    Muuramesta tuli kotoinen olo. Ostimme ensimmäiseen kotiimme (silloin joskus) kaksi laatikostoa ja välilevyn. Niille on löytynyt erilaisia paikkoja eri kodeissa. Nyt ne ovat siellä Turussa, Esikoisen kotona, taas omalla paikallaan...

    VastaaPoista
  17. Unelma,
    KIitos. Oma koti on aina asujillensa rakas ja kaunein paikka maailmassa.
    KOtoisa ja turvallinen.

    isopeikko,
    Saat käärityä. Onneksi matto ei ole musta, vaan tumma punainen. Värikin varmaan lämmittää.

    Zilga,
    KIitos.

    mm,
    Kiitos. Koristetyynyt ovat mukavia sisustuselementtejä, niitä on helppo vaihdella jopa mielialan mukaan.
    Muuramea meilläkin on vuosien varrella hankittu. Osa niistä on tyttärellä. Tuo oh:een Modulitaso on uutta Muuramea.

    VastaaPoista
  18. TODELLA kaunis ja tarkkaan harkittu, tyylikäs, kaikki niin yhteen sopivaa. Tykkään tuosta nojatuolista, se antaa ripauksen kotoisuutta muuten niin moderniin sisustukseen. Ehdinkin jo ajatella missä sinulla riittää paikkoja niille hienoille maljakoille ja kukille, mutta nyt sekin selvisi.
    Kiitos visiitistä, otan vielä lähtiäismaljankin että rohkenen palata omaan kotiini.

    VastaaPoista
  19. Kodissasi on luovuuden lähteitä. Ne elävät ja tulevat kauttasi perille meillekin, lukijoillesi, katselijoille. Kotisi on Elämys. Ihastuttavaa.

    VastaaPoista
  20. Meillä on tuo sama lamppu punaisena ja en luovu siitä varmaan koskaan. Samoin Aallon tarjoiluvaunu ja tuollainen nojatuoli. Naureskelen aina, että otan ne sitten mukaan vanhainkotiinkin.

    VastaaPoista
  21. sirokko,
    Kiitos käynnistäsi. Tervetuloa uudelleen.
    Tosiaan nojatuoli on eri maata, mutta täydentää hyvin.

    Lastu,
    Kiitos kauniista sanoistasi.

    Allu,
    Samoin ajattelen minäkin. Klassikot elävät ikuisesti. Niihin eivät muotivirtaukset vaikuta.

    VastaaPoista
  22. Minäkin meinasin alkaa vaihtaa jotain keväistä sisustukseen... Mitähän tuolla kaapissa olisi ja ehkä kaupasta löytäisi jotain pientä piristävää...:) Olkkarissasi on mukava tunnelma!

    VastaaPoista
  23. Onpas kaunista, valkoista ja tyylikästä. OI, tuonne olisi ihana tulla, kiitos kun kutsuit! *Lähtee pyyhkimään pölyjä*

    VastaaPoista
  24. Satu,Pienillä freesauksilla saakin kivan uuden ilmeen.

    Elisa,
    Kevätaurinko oikein näyttää pölyjen paikat. Saa siivota pikkasen enemmän kuin talven hämärä on poissa.

    VastaaPoista
  25. Ihastuttavan valoisa olohuone ja rauhallinen tunnelma. Pidän aivan kaikesta tuossa huoneessa! Mustavalkoiset tyynyt tuovat mukavasti kontrastia rauhallisuuteen.

    VastaaPoista