sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Minuun kolahti - chisu

Pitkästä aikaa on syttynyt tähti, joka kolautti tunteitani. Laulajia menee ja tulee, monenlaista ja mitäänsanomatonta. En ole musiikinkuluttaja. Kun oikea ja aito osuu kohdalle, se myös jää mieleeni. Sattumalta, en enää muista mikä kappale oli kyseessä, katsoin televisiossa  ohjelmaa jossa esiintyi Chisu. Pysähdyin kuuntelemaan ja siinä se oli - tähti on syttynyt. Sanoinkin, että harvemmin syntyy näitä tähtiä.  Lauantai-iltana taas Makeup-ohjelman lopussa sain kuunnella Chisua. Kappaleen sanat koskettivat, persoonallinen tapa tulkita ja sävel - kaikki yhdessä ja kaikki Chisua.
Tänä aamuna kuuntelin radiosta, maailmalla arvostetun valosuunnittelija, Mikki Kuntun musiikkivalintoja. Niistä minuun vetosivat Werdi  ja lopussa Chisu.  Sama maku siis sielläkin.

Chisu, Christel Sundberg, on syntynyt Helsingissä 1982. Hän sanoittaa, säveltää, sovittaa ja tuottaa.
Chisu on saanut 2009 kaksi Emma-palkintoa, e-Emma, ja vuoden paras biisi  Mun koti ei oo täällä. Tänä vuonna 2010 Emmat tulivat vuoden biisistä Baden Baden ja vuoden tuottaja. Lisäksi palkinto paras albumi  Vapaa ja yksin tuli kriitoikoilta .

Kuunnelkaa hyvät bloggaajat Chisun kappale  Sama nainen täältä linkin takaa.  

12 kommenttia:

  1. Pidän myös. Löysin hänet oikeastaan vasta tämän vuoden alussa, vaikka aiemminkin hänestä jo jotain kuulin. Levy on tosi hyvä kokonaisuus.

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään kanssa! Aivan loistavia kappaleita ja upeita tulkintoja!

    VastaaPoista
  3. Samoin minuun kolahti joitakin kuukausia sitten ,ja nyt on minulla koko CD.Upeita kappaleita ja hieno tulkitsija.

    VastaaPoista
  4. Minäpä en ollut kuullut mitään ennen tätä, lehdistä oli kyllä lukenyt juttuja lahjakkaasta ja kauniista naisesta. Kuulostaa hyvältä, tekee mieli ostaa itsellekin uusin levy. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Persoonallinen ääni ja puhutteleva kappale, täytyy myöntää. Kiitos vinkistä :-)

    VastaaPoista
  6. Mun koti ei oo täällä Chisun laulamana on minun mieleeni. Pienen alakulon otteessa saatan kuunnella sitä monta kertaa peräkkäin.
    Ilmeisesti Chisun musiikki ja persoona jakaa ihmiset. Tykätään tai ei.

    VastaaPoista
  7. Peikko kuunteli. Sillä on ihan pienen tytön ääni.

    VastaaPoista
  8. "Mun koti ei oo täällä" on jäänyt mieleeni, pidin siitä.

    VastaaPoista
  9. Sooloilija,
    Tänään on nyt kuunneltu chisua, soittelin kappaleita enemmänkin.

    Laiza,
    Minä myös ihastuin persoonalliseen tulkintaan.

    Yaelian,
    Niin onkin.

    Katriina,
    Pitkästä aikaa hyvä artisti ja lahjakas, monipuolinen.

    Uuna,
    On aika jäljittelemätön, mikä on taiteilijalle hyväksi.

    aimarii,
    Minä ihailen myös niitä sanoituksia.

    isopeikko,
    Tunteikas nuoren tytön ääni, mutta niin paljon tunnetta

    SusuPetal,
    Siitä pidän myös. Lähtö on myös hyvä, mietinkin ensin laitanko sen, mutta uskon, että senkin moni on kuunnellut

    VastaaPoista
  10. Chisu on myös mun lemppari tähteni!
    Ihana ääni, erikoinen, kaunis ja niin puhdas!

    VastaaPoista
  11. Kaanon,
    Harakka,

    Kiitos kommenteistanne

    VastaaPoista