sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Maito lähti maailmalle

Joka ilta ilmestyi karjakeittiön ovenpieleen alumiininen kahden litran hinkki. Sen toivat Esa tai Majlis joko yhdessä tai yksinään. Lehmien lypsy alkoi kello kuusi ja päättyi seitsemän tienoilla. Käsinlypsetty maito kaadettiin ison siivilän läpi maitotonkkaan. Samalla täytettiin kahden litran hinkki.

Maitohinkillinen riitti illan ja seuraavan päivän ruokiin ja ruokajuomaksi Esan ja Majliksen kuusihenkiselle perheelle. Kuukausittain tehtiin tinkimaitolasku. Säntillisesti se maksetiin. Leivontapäivänä maidonhakijaa odotti lämmin ruis- tai ohralimppu. Leipä oli lahja, sitä ei lisätty laskuun.

Jossain vaiheessa maidon osto siirtyi naapuritaloon. Mutta vain viikon ajaksi. Esan mielestä Korven maito maistui paremmalta. Hän ei suostunut juomaan kenenkään toisen maitoa. Maitotinki palautettiin takaisin Korven taloon.

Jonkin aikaa sen jälkeen, kun Esa ja Majlis lähtivät maailmalle, aloitti maitokin matkansa ympäri maata aina ulkomaille asti. Ensin loppuivat pitäjän meijerit. Maito kulki isojen kaupunkien ja taajamien isompiin meijereihin. Myöhemmin harventui tämäkin verkosto. Nyt tankkiautoilla pitkät matkat taittuvat keskitetysti ja tehokkaasti muutamiin isoihin teollisuuslaitoksiin, joissa jalostetaan maitoa. Nykyään maidonjalostuksessa huomioidaan ihmisten sairastuminen.  Matkan varrella maito on muuntunut moneksi. On perusmaidot - rasvaton, kevyt, täys ja ykkös.On erikoismaidot - gefilus, kalsium, pastoroitu hyla, uht hyla, laktoositon, luomu. On muut maidot - kahvimaito, maustetut maidot.
Maitokauppaan tarvitaan vähintään sivistyssanakirja, että kuluttaja saa selville mitä kaikkea maidolle on tehty.

Maidon matka jatkuu edelleen. Ruotsalainen maitotyttö Arla on aloittanut suomalaisen Valio-pojan vikittelyn.
Valio ei ole suostunut kosimaan Arlaa - ainakaan vielä. Maitokaupat ovat ryhtyneet puhemiehiksi. Osa on asettunut Arlan puolelle. Kyse on senteistä, niitä on Arlalla vähemmän. Kenen jalostajan maitoa juot, sen lauluja laulat, pätee nyt. Maidonjuojan mahdollisuudet valita kenen maitoa juo ovat kaventuneet.

Esa ja Majlis juovat nyt ruokapöydässään vettä.
********
Pakinaperjantai 171. haaste - Maitopoikana/tyttönä  maailmalla

19 kommenttia:

  1. Hassua. Sekä Valion settä SOK:n juuret ovat samassa pellervolaisessa osuuskunta-aatteessa jonka perusajatus oli luullakseni ostaa oman alueen tuotteita ja tarjota niitä edullisesti alueen asukkaille varmistaen että toiminnan tuotot jäävät hyödyttämään aluetta.

    Valio on kuitenkin aikaa sitten siirtynyt toimimaan kuin mikä tahansa monikansallien yritys, siksi tämä on oikeastaan "niille" ihan oikein. Mutta ketä "ne" oikein ovat?

    VastaaPoista
  2. Demetrius,
    Ennen oli Valiolla sopimusmeijerit ympäri maan. Maitoa ei kuljetettu pitkiä matkoja. Kuluttajat jopa tunsivat tilat joilta maito tuli.
    Tosi on, että maidon jalostaminen, joka aikoinaan oli lähinnä kerman erottamista, tapahtui paikallisten voimin ja rahat jäivät paikkakunnille.
    Näin näyttää käyvän pienessä Suomessa, kun halutaan jatkuvasti kasvaa se onnistuu vain laajentamalla reviiriä rajojen ulkopuolelle. Onneksi Valion pääkonttori on Suomessa ja verotulot eivät muuta ulkomaille.

    VastaaPoista
  3. Näen itseni pienenä tyttönä sotaa paossa maatalossa Sippolassa. Joka päivä seisoin muki kädessä odottamassa, kun lämmintä maitoa siivilöitiin. Se oli niin hyvää!!!

    VastaaPoista
  4. Ajankohtaista asiaa :) Tuosta kuullaan vielä, luulee peikko.

    VastaaPoista
  5. Hyvin kerrottu asiasta, hauskasti.
    Totta puhuu isopeikkokin, näin varmaan tuleekin käymään.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista! Kertooko tämä tarinan alku elämästä maassa joskus kauan sitten? Olisinpa tullut silloin täällä käymään, mutta siihen aikaan oman unairimme kehitys ei ollut vielä niin pitkällä, että olisimme pystyneet muovaamaan minut.
    Tätä oli hieno lukea, lämminhenkinen muisto menneestä ja ihmettelyä muutoksesta.

    VastaaPoista
  7. Oli se lämmin maito hyvää. Luomua se oli, en muista olisiko kenelläkään ollut laktoosi intoleranssiakaan.
    Kauniisti kirjoitit menneestä maailmasta.

    VastaaPoista
  8. Maito oli ennen maitoa, nyt se on lurputeltua ja lirputeltua valkeaa tuotetta, jota myydään maitona.

    VastaaPoista
  9. Juon vain punaista (rasvaista) oikeaa maitoa, jota ei ole homogenisoitu. Terveelisintä ja hyvintä..

    VastaaPoista
  10. P.S.
    Ostamma Valion voita Göteborgissa, namia.

    VastaaPoista
  11. Maito on poikaa!
    Sainpa tässä viikolla ämpärillisen ternimaitoa, vähän niin kuin palkanlisää lumihommista. Uunimaito eli sonnintöyssy on harvinaista herkkua!
    Kyllä on hienoa, että meillä Suomessa vielä lehmiä lypsetään. Tuntuu tosi hullulta käydä noinkin arkaa tuotetta ulkomailta asti tuottamaan.
    Jo nyt sitä rahdataan kotimaassakin satoja kiometrejä edestakaisin.

    VastaaPoista
  12. Hauskasti kerrottua asiaa! On tosiaan ajat muuttuneet siitä kun maito haettiin navetasta. Tänään en kyllä saattaisi niin rasvasta maitoa enää juoda vaikka silloin se oli parasta ruokajuomaa mitä tiesin.

    VastaaPoista
  13. Niinpä, maito on lähtenyt maailmalle ja minne vielä ehtiikään, ja missä muodossa.

    VastaaPoista
  14. Tutusta ja tällä hetkellä ajankohtaisesta asiasta kirjoitat.
    Itse olen siivoilöinyt noin maitoa ja kaatanut sitä tinkiläisten pänikkään äidin apulaisena navetalla ollessa. Vienyt maitotonkia jäihin jäähtymään ja nostanut maitolavalle.
    Se on mennyttä aikaa, kohta tulee maitokin vissiin vielä kauempaa kuin Ruotsista.

    VastaaPoista
  15. famu falsetissa,
    Lämmintä oman navetan maitoa minäkin olen lapsena juonut.

    isopeikko,
    Luulen myös samoin.

    Harakka,
    Kiitos.

    utrius,
    Oli maidon tositarinaa kauan aikaa sitten ja tositarina jatkui tähän päivään.

    Unelma,
    Siihen aikaan, kun maitokin vietiin oman pitäjän meijeriin tai vielä aikaisemmin, kun se separoitiin kotona ja voi kirnuttiin itse, ei laktoosi intoleranssista osattu uneksiakkaan.

    Miksei kukaan ole keksinyt tälle laktoosi intoleranssille kunnon nimeä, maitoallergia on liian yleistävä nimitys - joku muu olisi parempi tälle koko kansaan levinneelle sairaudelle.

    Zilga,
    Pitkäjalostaminen ja kehittely hukkaa usein sen alkuperäisen.

    Hannele,
    Minä taas juon vettä ja aniharvoin maitoa.
    Valitettavasti pakon sanelemana emme voi voitakaan leivän päälle levittä. Joskus käytän voita ruuanvalmistuksessa.

    Kissapelakuu,
    Ternimaidosta tulivat pannukakut ja uunijuusto mieleen. Mieluusti ottaisin tai ostaisin sitä.

    Rauni,
    Se on tämä ylen korkea elintaso, jossa ruokatottumukset näyttelevät rooliaan ja pakottavat luopuman liioista rasvoista.
    Ennen oli leipää, voita ja maitoa. Ei mitään rasvaisia makkaroita ja kinkkuja enää leivän päälle. Nyt onkin jo toisin.

    Kaanon,
    Maito kulkee ainakin jauheena ympäri maailmaa. Mutta hyvä asia se on nälkäänäkevissä maissa.

    aimarii,
    Meillä en ole navettatöissä kulkenut, se oli vanhemman siskon hommaa. Edes kunnolla lypsää en osaa. Ennen konelypsyn jälkeen piti vielä käsin vetää viimeiset tipatkin talteen.

    VastaaPoista
  16. Hauska pakina, joka toi elävästi mieleen muistoja. Omiin lapsuudenaikaisiin velvollisuuksiini kun kesäisin kuului päivittäinen maidon haku.
    Maitovalikoimasta on tullut yhtä monimutkainen kuin kahvista: on espressoa, capuccinoa, lattea ja ties mitä, kun ennen tilattiin yksinkertaisesti kahvia.

    VastaaPoista
  17. Ina,
    Joskus mietin tarvitaanko todella nuo kaikki erilaiset maitojalosteet
    Kiitos sanoistasi

    VastaaPoista
  18. "On perusmaidot - rasvaton, kevyt, täys ja ykkös.On erikoismaidot - gefilus, kalsium, pastoroitu hyla, uht hyla, laktoositon, luomu. On muut maidot - kahvimaito, maustetut maidot."

    Mikähän on kunkin tuotteen markkinaosuus prosenteissa, kiinnostaa.

    Maitotuotteissakin on valikoimaa niin paljon! Liian paljon minulle. Ennen oli yksinkertaista. Korttelissa missä asuimme, oli maitokauppa ja siellä valtava maitokaappi tms., mistä myyjä ammensi litranmitalla maitokannuun tarvittavan määrän "luomumaitoa".

    Ja tänään juon rasvatonta maitoa vaikka mieleni tekisi täysmaitoa ja leivän pälle sivelisin jos voisin sentin paksuisen kerroksen vastakirnuttua voita, vaan kun tieto on tuonut tuskaa ja kiellon kiellon päälle.

    Kuten Ina, myös minun piti kesälomalla hakea juurilypsetty maito läheiseltä maitotilalta. Lämmin maito oli herkkuani.

    Kiitos maitopakinastasi.

    VastaaPoista
  19. Lastu,
    Liian paljon erilaista maitoa. Uskoisin, että lajikemäärän kasvulla ei maidonkulutusta voida lisätä eli kasvattaa liikevaihtoa.
    Herääkin kysymys, syödäänkö elintarvikkeita entistä enemmän vain mainonnan houkuttelemana.
    Vatsaan ei määräänsä enempää mahdu.
    Ja nyt vielä kilpaillaan (Arla/Valio)

    Jossain päin maailmaa ei saada koskaan vatsaa täyteen.

    Kiitos lastu kommentistasi.

    VastaaPoista