tiistai 23. maaliskuuta 2010

Eteisessä kohti etelää

Aikaisemmin kerroin sisääntuloeteisestä, josta kulku etenee nyt kohti etelää, omaan eteisosioonsa. Sinne avautuvat pariovet, jotka ovat kovin harvoin kiinni. Nytkin ne ovat avoinna. Tämä eteinen on lähinnä kulkuväylä, josta avautuvat ovet makuuhuoneisiin, kylpyhuone-saunaosastoon, kodinhoitohuoneeseen. Ovia siis riittää, jokainen seinä on rikkonainen. Eteisessä ei ole kalusteita, ei mattoja. Ainoa kalusteeksi luokiteltava on punainen Elektroluxin Ergorapido-rikkaimuri.
Se on latauksessa ja käyttövalmiina, kun kevyt ja nopea imurointi on tarpeen. Se on maailman myydyin rikkaimuri ja saanut designistaan tunnustuksia.  Seinillä ovat tämän tilan sisustuselementit.. Sain valmiiksi valokuvakokoelman ripustuksen. Kaksitoista kuvaa mustissa Ikean kehyksissä.  Vinosti vastapäisellä seinällä on puna-musta ryijy.  Peräseinällä pieni metallikehyksinen taulu.

Ryijy on ollut pitkään komerossa. En ole löytänyt sille sopivaa paikkaa. Nyt 2000-luvulla ryijyt ovat taas päässeet omaan arvoonsa ja niitä on entistä enemmän valittu kotien seinille ripustettavaksi. Niinpä otin tämän 1960-luvun villaryijyn esille, tuuletin sen. Huomasin, että ryijy on kuin uusi vastasolmittu. En tiedä ryijyn nimeä enkä suunnittelijaa. Tekijät kuitenkin tiedän, äitini ja vanhin sisareni ovat sen käsin solmineet. Ryijy on annettu minulle joskus lahjaksi. Kuvio on moderni, pidän myös värityksestä.  Jos joku tietää ryijyn nimen ja suunnittelijan, kertokaa siitä.

Tämä näkymä aukeaa eteiskäytävästä kohti sisääntuloeteistä. Eteisten valaistuksena ovat kattoon upotetut pyöreät halogeenipolttimoin varustetut metallivalaisimet.  Otsikkokuvassa vilahti toisen kattovalaisimen vieressä palovaroitin. Se on täällä, lähellä makuuhuoneita. Tässä näette hyvin myös avatut pariovet, jotka erittäin harvoin suljen. Ryijyn alle harkitsen mustaa Artekin Aallon kolmiojakkaraa. Makuuhuoneessa olevat kolmiojakkaratkin pitäisi kunnostaa. Ne pidän luultavasti lakattuna koivuisena. Aallon korkean baarijakkaran kunnostan ja maalaan sen mustaksi. Katsotaan mihin sen sijoitan.

17 kommenttia:

  1. Upean värinen ryijy.

    Tuo valokuvaryhmä näytti hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköinen eteinen,ja ryijy ja kuvasarja samoin.
    Täällä ei ole eteisiä samalla tavalla kuin Suomessa;minulla on pari metriä käytävää sisääntullessa,johon ei mahdu edes kaappia.

    VastaaPoista
  3. Tuo ryijy on sinulle varmasti rakas ja arvokas lahja. Lämpimän punainen antaa hehkua käytävälle.

    VastaaPoista
  4. Ryijypä on pirteä väriläiskä! Hyvä kun otit näkyville. Tuon rikkaimurin designia voisi vähän petrata; minusta tuollaiset putket ovat hankalia (no ei sen puoleen että niitä kauheasti käyttäisin, mutta kyllä siinä varrenpäässä voisi olla kunnon kahvat :D

    VastaaPoista
  5. Minulla on noita ikean kehyksiä valkoisena. Kaunis ryhmä ja ryijysi on myös hieno. Yleensä en välitä ryijyistä, mutta tässä on hieno kuvio ja värit.

    VastaaPoista
  6. SusuPetal,
    KIitos. Minullakin on tyytyväinen tunne, kun olen vihdoin saanut molemmat seinälle asti.

    Yaelian,
    Usein eteiset ovat täälläkin pieniä, liian pieniä.
    Nautin kyllä, että on tilaa heti oven aukaistuaan.

    Unelma,
    Se on todella rakas. Varsinkin nyt kun äitiä ei enää ole.

    Kutuharju,
    Minä pidän imurista, se on sen verran kevyt, että sillä huristelee kivasti.

    Uuna,
    Ryijyjä näkee taas paljon esillä. Uusia malleja suunnitellaan jo tiuhaan tahtiin.

    VastaaPoista
  7. Kotoisa eteisnäkymä. Ryijy on kaunis ja valokuvakehysryhmä kiva elementti kapeaa eteiseen. Kauniin yksinkertainen.

    VastaaPoista
  8. Kivan moderni ryijy. Pikkutauluryhmä on hyvällä paikalla, ohikulkiessa voi jäädä katsomaan kuvia.

    VastaaPoista
  9. Ryijysi on kaunis. Samoin tauluista muodostettu kokonaisuus viehättää..

    Minäkin hain komerosta vanhan ryijyni esiin, se hakee vielä paikkaansa.

    VastaaPoista
  10. Kesän lapsi,
    Kiitos. Minä olen tyytyväinen saannokseeni.

    Katriina,
    Valokuville on tämä paikka hyvä, ns makuuhuonepuolella.

    Kaanon,
    Esittele ryijy täällä, olisi mukava nähdä se. Olen niin innostunut näistä pehmeän lämpöisistä seinätekstiileistä nyt, kun sain omani vihdoin esille.

    VastaaPoista
  11. Kadehdi sun parkettilattiaa...

    Tyylikäs asetelma tauluja eteisessä.
    Herättävät heti mielenkiinnon ja mustavalko kehykset ovat hienot kuten iso ryijykin joka antaa lämpöä ja tunnelmaa kotiin.

    VastaaPoista
  12. Ari,
    Kiitos käynnistäsi.
    Aidosta parketista minäkin tykkään.
    On tosiaan mukava tunne, kun sain nuo "tavarat" seinille.

    VastaaPoista
  13. Upea ryijy! Ne olivat pitkään ihan aliarvostettuja, mutta onneksi ovat taas tulossa "muotiin".

    VastaaPoista
  14. Kotisi on täynnä kauneutta. Kiitos kun näytät meille.

    Minulla on myös perintöryijy, mummini peruja, lämpimänpunainen.

    VastaaPoista
  15. Tykkään noista ikean kehyksistä ja kivasti olet niihin laittanut kuvia.
    Ryijystä myöskin tykkäsin.
    Se on kauniin värinen, antaa lämpöä sun eteiseen.

    VastaaPoista
  16. Kaisa,
    Onneksi ryijyt ovat taas tulleet sisustukseen arvostettuiksi.

    Lastu,
    Kiitos sanoistasi.
    Ryijy on kaunis muisto poismenneiltä.

    Harakka,
    Ikealla on hyvä tyyli noissa kehyksissä, saa mukavan ryhmän.

    VastaaPoista
  17. Hienoa tuo punaisen ja mustan värit: punainen mustakuvioinen ryijy, punainen rikkaimuri, mustat valokuvakehykset! Tyylikäs ja ehyt kokonaisuus kerrassaan.
    Ja käyttöesinekin, linjakas rikkaimuri voi toimia sisustuselementistä! Helpottaa lisäksi puhtaanapitoa, kun on valmiina käyttöön.

    VastaaPoista