sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Keskiäkäisiä hajatelmia

 Kuva SusuPetalin kirjan sivuilta 28-29
SusuPetalin Hajatelmat ilmestyivät 2009 syksyllä. Olen avannut kirjan muistin virkistämiseksi aina silloin tällöin ensi lukemiseni jälkeen. Muistille voi suoda hauskoja tietoiskuja. Terästävät kummasti urautunutta parisuhdetta.
Olen yrittänyt antaa vastapuolelle tilaa sanoa sanottavansa ensimmäisen sanan jälkeen loppuun saakka. Se onnistuu aina hetken aikaa, mutta päivien vieriessä unohdan. Siksi pidän yöpöydän lokerikossa Hajatelmat muistuttamassa. Odota muutama sekunti ennenkuin vastaat.  Eihän elämässä niin kiire saa olla, että ei malta kuunnella toisen asiaa loppuun saakka.

Nykyään menen heti asiaan mielitekojeni suhteen. Kun haluan suklaata, sanon sen äänekkäästi.
Mene kauppaan, haluan suklaata. Piste. 
Eilen televisiossa kerrottiin, että Hessburgerin aivan ihana pehmyt jäätelöannos maksaa vain yhden euron.
Haluan meille jälkiruuaksi Hessburgerin euron pehmikset. Mene hakemaan ne.
Mutta kahden euron takia ei kannata autoa käynnistää. Eikös jääkaapissa ole jäätelöä.
Ei pehmiksiä saatu. Ei tepsinyt nyt, mutta yleensä tepsii. Tein sitten itse pehmikset vaahdotetusta vaniljakastikkeesta ja partaäijän jugurtista. (Katso täältä)

Hauskat Hajatelmat sisältävät  muistutuksia ja ohjeita, joita tarvitaan parisuhdeaallokossa . Huumorin taakse kätkeytyy viisaudensiemen. Kuvitus muistuttaa liiankin selvästi  - päärynävartalo, tissit fall down, mössö-massu...  Pitäisikö tehdä vielä enemmän itsensä eteen. Hajatelmien kuvat kertovat  - kyllä.

Keskiäkäisen hajatelmia - kirjalla on paikka runokirjojen pinossa makuuhuoneen yöpöydällä. Siinä on sopivasti huumoria ja neuvoa-antavia ajatuksia parisuhteeseen ja naiseuden ylläpitämiseen.
Tässä iässä on todennäköisempää että se on noidannuoli joka iskee. Amor ampuu ohi. Kirjoittaa SusuPetal.  Jos haluat elää Amorin nuolisateessa, on parasta hankkia tämä kirja. Sopii myös lahjana ystäville.  
 
SusuPetalin blogissa soi tänään Tuomari Nurmio Kohdusta hautaan.

15 kommenttia:

  1. Juuri ajattelin, että minun pitäisi myös saada aikaiseksi kirjoitettua Hajatelmista... :) Ehkä piakkoin. Sinä kerroit kirjan antamista ajatuksista kivasti.

    VastaaPoista
  2. Oi miten kiinnostavaa..
    Täytyypä etsiä Hajatelmia käsiin itsellekin...

    Iltaisin haluan suoda itselle ihania nautintoja vaiks masu siinä pömppöileekin...

    VastaaPoista
  3. Yksi ja toinen kolahti tässä minullekin. Jos haluat jotakin, mene ja ota se. Älä jää jahkaamaan ja katumaan. Tämä koskee siis niinkin pieniä asioita kuin suklaata ja pehmistä, mutta kertoo laajemmin naisen tavasta ohitaa vähin äänin omat toiveensa ja tarpeensa, kunnes niitten pino kasvaa isoksi turhautumisen tunteeksi.

    Hauska juttu! Samoin eilinen kuvasi oli aivan nappiotos.

    VastaaPoista
  4. SusuPetalin Hajatelimissa on mainiota, oivaltavaa huumoria, mutta välillä kannattaa tosiaan miettiä esim. parisuhdeneuvoja ihan oikeasti. Joskus jokin siemen jää itämään, vaikka kaikki ei heti toimikaan.
    Kivasti kirjoitettu omaan elämään yhdistäen :-)

    VastaaPoista
  5. jl,
    Pitkään myös minulla oli tämä takataskussa, nyt oli just sopivahetki kertoa tästä muille.

    hanne,
    Ilonpilkahduksia, totuudenhetkiä, naurunpyrskähdyksiä, niitä pitää olla mukana aina sopivasti.

    Katriina,
    Niin se parisuhde etenee ja toiveet täyttyy tai sitten ei. Ehkä enemmän sinne täyttymyksen puolelle, kun saa itse ohjata.

    uuna,
    Tallaista se meillä on. Kepeä ei tee kipeää - päinvastoin.
    Oiva kirja - muistuttaa sopivasti.

    VastaaPoista
  6. Huumori on hyvä moniin suhteisiin, pitäisi nauraa useemmin.

    VastaaPoista
  7. Huumoria parisuhteessa tarvitaan aina!
    SusuPetali kirjassa on monta hyvää ohjetta.
    Ja jokaisella meillä varmaan omissa parisuhteissamme on aina parantamisen varaakin, vai mitä?
    Mutta kenenkään ei silti tarvitse, eikä pidäkkään olla täydellinen.

    VastaaPoista
  8. Oi Arleena, aivan upea arvio kirjasta rinnastettuna omaan arkeen. Mieletöntä! Kiitos!
    Jos sopii, laitan linkin tähän juttuun blogiini.

    Tämä oli todella hauska, kiitos vielä kerran!

    Jäätelöä ja suklaata tänne ja äkkiä :)

    VastaaPoista
  9. hannele,
    huumorinkukka se on kaunehin kukka
    ja
    nauru pidentää ikää

    Harakka,
    Huumorin avulla se parisuhde onnistuu vaikkei aina samaa mieltä oltaisikaan.

    SusuPetal,
    Kiitos sinulle Hajatelmista.
    Iloa on riittänyt ja vinkeistä on otettu vaarin.
    Laita linkki.
    Toivotaan, että ne jotka vielä paitsi tätä ovat, siis kirjaa, saisivat sen itselleen.

    Jäätelöä ja suklaata :)

    VastaaPoista
  10. Viisaita totuuksia tämä kirja sisältää. Luulen, että kirjoittajalla on vankka kokemus lausahduksiinsa ja hän on pohtinut elämän peruskysymyksiä syvällisemminkin. Hieno teos.

    VastaaPoista
  11. Kiitti vinkistä! Tulevalla Helsingin-reissulla voisi hakea Akateemisesta tämän SusuPetalin kirjan. Siellä kun muutenkin käyn.

    VastaaPoista
  12. Zilga,
    Samaa mieltä.

    Rita,
    Sitä myydään Akateemisessa ellei satu olemaan voi tilata muutamista nettikirjakaupoista.

    VastaaPoista
  13. MUkavaa kun näki kirjan sisällekin :)

    VastaaPoista
  14. Aivan ihastuttavasti kirjoitettu kirja-arvostelu.Tämän perusteella voisin minäkin tuon kirjan hankkia seuraavalla Suomi-reissulla..

    VastaaPoista
  15. isopeikko,
    Kansi on jo tuttu, joten piti raottaa sisälle.

    Yaelian,
    Se on mukava hankinta, muistona kotimaan blogimaailmasta.

    VastaaPoista