perjantai 1. tammikuuta 2010

Ensimmäinen päivä


Kauniimmin ei vuosi voi vaihtua kuin nyt vaihtui. Jo aatonaatto ounasteli mitä tulossa on. Aamulla ikkunanäkymät olivat hohtavan valkoiset. Sää oli tyyni, puiden oksat oli koristeltu kevyellä pakkaslumella. 
Pihan lumipeitto oli aivan koskematon. Jänöjussikaan ei ollut vielä ehtinyt loikkia pihan poikki.

 Talitintit ovat käyneet ahkerasti nauttimassa joululahjastaan. Onpa siellä käynyt joku muukin. Epäilen harakkaa, koska vaahteranoksa on pettänyt istujan alla. Olisin halunnut nähdä, kun harakka romahtaa oksan pettäessä alas lumeen. Ei ole ollut moksiskaan, koska on  pyörinyt piirileikkiä puun ympärillä ja jopa pistänyt tanssiksi. Jäljet johtavat läpi koskemattoman lumipeitteen.
 

Aattoaamuna  kohtaa sama valkoinen näkymä joka ikkunasta. Pihan poikki oli juossut jänis, oli pysähtynyt omenapuun alle ja jatkanut matkaansa. Illan pimeydessä valaisee lumi tienoot.. Kävelylenkillä ihastelemme alkuillan  taivasta, jonne  verkkaista tahtia pirstoutuu  rakettien  värikäs tähtisuihku. Viimevuotista  vähemmän raketteja, mutta juuri sopivasti.  Ei häiritsevää pauketta, vaan kaunista säihkettä.



On kuutamo, kuu ei valaise ei lämmitä, mutta se on  salaperäisen kaunis.  Olisiko se tullut hieman lähemmäksi. Muistan, että lapsena kuu kumotti paljon korkeammalla. Tällä vuosikymmenellä lennetään jo lomalennoille kuuhun tai sitten seuraavalla vuosikymmenellä. 

Vuoden ensimmäinen päivä on kääntynyt  valkoisena ja valoisana iltaan.  Ennakoiko se valoisampaa uutta vuotta, toivotaan niin.

17 kommenttia:

  1. Valoisampaa uutta vuotta sopii toivoa. Kiitos ihanista talvipäivän kuvista.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan niin. Komeat kuvat ja lystikäs ajatus puusta putoavasta harakasta.

    VastaaPoista
  3. Harakat pelkäävätkin kovasti putoamista. Ja puut lunta, ne koettavat pelkäämällä vapista, niin että lumi putoaisi pois niiden niskasta.

    VastaaPoista
  4. Helsingissäkin lunta niin paljon että viimeksi sitten 1966, luin juuri uutisista. Tästä minä pidän! Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Unelma,
    Eipä tästä ole muuta vaihtoehtoa kuin valoisampaan tulevaisuuteen.

    Demetrius,
    Jarakka tahtoo aina vallata talitinttien ruokapaikan, joten omiaan sille jos putosi alas.

    isopeikko,
    Harakka oli varmaan pelosta pökerryksissä, kun tanssia piti.
    Nyt eivät ole puut pelänneet, lumi on pysynyt oksilla.

    Maiku,
    Täällä ei ihan ole päästy ennätyksiin, mutta lunta on jo aika sopivasti.

    VastaaPoista
  6. Just näin, kuin kuvaat, olen kokenut nämä pari vuoden vaihteen, viimeisen ja ensimmäisen, päivien kauneuden ja tunnelman.

    VastaaPoista
  7. Rita,
    Minusta nyt oli harvinaisen kaunis uusi vuosi. Kiitos sille, joka sen sai aikaan ja ripotteli lunta joka puolelle.

    VastaaPoista
  8. Kuukuva on tosi hieno kaarevine oksineen :-)
    Ihanat näkymät on nyt ollut, ei pääse pois ikkunan vierestä. Ja aamulla jo minäkin otin kamerani ja lähdin koskelle kuvaamaan.
    Lupaavasti alkaa uusi vuosi :-)

    VastaaPoista
  9. Uuna,
    Näyttää siltä, että talvesta saa nyt nauttia. Kauneudesta ja lumenvaloisuudesta.

    VastaaPoista
  10. Kyllä varmaan ennakoi, säätiedon mukaan.
    Puhdasta lunta, niin kuin on neitsyt vielä vuosikin.

    VastaaPoista
  11. Kauniita, kauniita kuvia..
    Luonto onkin parhaimmillaan ja kuvauksellisin..
    minäkin olin tänään metsälenkillä kameran kanssa ja näpsin kuvia...

    VastaaPoista
  12. Vaan tämä harakka ei kuitenkaan vielä ihan pudonnutkaan!
    Mutta ihastelee sun kauniita kuviasi!

    VastaaPoista
  13. Kauniin talvisia kuvia ja sanoja.
    Katselin kuuta koko aattoillan kun sen piti värjäytyä punertavaksi pimennyksen aikaan. En huomannut juuri mitään ihmeellistä. Mutta mukavaa se tuijottelu silti oli.

    VastaaPoista
  14. Ennakoi se, uskotaan kovasti niin se tekee!

    Kauniisti sait päivän kuvattua :)

    VastaaPoista
  15. Hieno kuva tuo toiseksi alin, kauniit sävyt. Säät ovat suosineet meitä koko maassa, ja se on tuottanut valtavasti iloa! Kyllä meihin vaikuttaa tosi paljon se, onko lunta ja pakkasta vai ei. Nyt on kaikki niin kuin pitääkin.

    Hyvää tätä vuotta, Arleena!

    VastaaPoista
  16. Tuo kuutamokuva on kyllä upea. Salaperäinen ja jotenkin houkutteleva...

    VastaaPoista
  17. Ihastuttavia talvimaisemia, teilläpäin oli näemmä yhtä kaunista kuin meillä :)

    VastaaPoista