sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Neidonkenkä - Sirpa Kähkönen


Neidonkenkä kertoo yhden päivän elämän kesäkuun 9. päivänä 1942 Kuopiosta.
Palan historiaamme. Jatkosota oli alkanut 25. kesäkuuta 1941. Kirja kuvaa kuopiolaisisia sodanjaloissa, miehet ovat rintamalla vain naiset, lapset, haavoittuneet tai muutoin sodan ulkopuolelle jääneet miehet ovat  päähenkilöinä. Joukosta nousee esiin saksalaisäidin hylkäämä alle kymmenvuotias Charlotta - Saaralotta. Hän elää tutun muusikon luona odottaen suomalaista isäänsä.
Saksalaisia sotilaita on paljon Kuopiossa  - matkalla Lappiin. Belgialainen toimittaja pysähtyy myös kaupunkiin yhdeksi päiväksi. Matkan päämäärä on sama kuin sotilaiden.

Raskaana aikana luonto tarjoaa rauhaa, kauneutta ja  lohtua. Läheisistä ja  naapureista kannetaan huolta. Eletään yhteistä elämää, suruviestit koskettavat jokaista.
Kirjailijan teksti on tarkkakuvaisen maalailevaa. Se piirtää lukijan silmiin sodanaikaisen Kuopion lehtometsineen. Leipurintuvan ja ravintolamiljöön  tuoksut ja tunnelman aistii yksityiskohtineen. Äidin huolen aikuisuuteen kypsyvän tyttärensä selviytymisestä saksalaissotilaista koskettaa ja huolettaa lukijaakin kirjan loppumetreille saakka. 

Kirjan kerronnasta tulevat mieleeni vanhat suomalaiset klassikkokirjailijat. Vanhahtavan tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvailua. Se sopii hyvin aiheeseen. Onhan tapahtumista  kulunut  lähes seitsemänkymmentä vuotta.

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kirjoittaa kirja yhdestä päivästä. Näitä taitureita on muitakin sekä Suomessa että maailmalla.
    Kähkönen tekee aina huolellista taustatyötä, siksi hänen romaaninsa ovat luotettavia ajan kuvaltaan.

    Sinäkin kirjoitat paljon, siksi haastankin sinut etsimään omaa kirjallista helmeäsi. Haaste on blogissani :-)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kirja; laitan lainauslistalleni kun menen kirjastossa käymään.

    VastaaPoista
  3. Luen ehtiessä suomalaisa nuoria..

    VastaaPoista
  4. Uuna,
    Yhden päivän tapahtumat kirjankokoisena vaatii taitoa, yksityiskohtaista kuvausta.

    Kiitos haasteesta. Käyn katsomassa.

    marjamatilda,
    Kannattaa lukea. Historiastamme kertova hyvä kirja.

    hannele,
    Kirja virkistää.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista saada noin kattava kirja yhden päivän tapahtumista..

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihan elokuvan aineksilta!

    Hienoa, että historiaa kirjoitetaan monelta kantilta ja monenlaisesti!

    VastaaPoista
  7. Pitäpä muistaa ensikerralla, kun käyn kirjastossa, on varmaan mielenkintoinen kirja!

    VastaaPoista
  8. Yaelian,
    Kirjailija osasi taitavasti kuvailla taustoja, tuntemuksia ja näkymiä jokaisen tapahtuman kohdalla.

    Arjaanneli,
    Kyllä tuosta elokuvakin tulisi.

    Harakka,
    Kannattaa lukea, on pätkä historiaamme.

    VastaaPoista