perjantai 8. tammikuuta 2010

Lovettua savea tiileksi


Pihapiirin läheisyydessä, kotiriihen vieressä, oli kaksimetrinen, pyöreä tynnyriä muistuttava savitaikinakone. Se oli rakennettu vankoista laudoista - oikeastaan lankuista. Yhdellä sivulla oli tikkaat, joille kiipeämällä  ylettyi kurkistamaan  koneen sisälle.  Sieltä näkyi rautatangoista rakennettu vispilää muistuttava  kuusisakarainen pää. Se oli kiinnitetty paksuun pystyyn puuparruun. Puuparru ulottui yli tynnyrin reunojen. Pitkä puuvipu oli kiinnitetty tähän keskiöparruun. Puuvipua kuljettamalla ympäri tynnyriä vispilä pyöri kuin taikinakoneessa.

Harmaaksi patinoitunut taikinakone oli enimmäkseen tyhjillään, työtä vailla. Leikkeihin se sopi oikein hyvin, oli erikoinen ja jännittävä. Joukolla sitä pyöritettiin ja kuunneltiin koneen salaperäistä natinaa.
Taikinakoneen vieressä oli tiilien polttohauta. Sinne sytytettiin joskus tuli. Nuotion hiillokseen heitettiin paistumaan perunoita ja nauriita.  Mustiksi kypsyneiden kuorien sisältä puristettiin mehevää ja  maistuvaa herkkua, naurista ja perunaa.

Tällä paikalla oli joskus valmistettu tiiliä myytäväksi lähialueille. Jokeen laskevan ison puron reunoilta kaivettiin tiivistä, sinertävän harmaata savea. Savi kuljetettiin taikinakoneelle. Lovettiin palasiksi ja kaadettiin koneen uumeniin. Sekaan viskattiin hiekkaa ja vettä. Juuri sen verran, että savitaikinasta saatiin sopivan notkeaa.
Hevonen valjastettiin kiertämään koneen vipupyörää. Taikina valmistui monien kierrosten jälkeen harmaaksi, sitkaaksi savitaikinaksi.

Tiilimuotit oli tehty laudoista, jokainen muotti täsmälleen samankokoisena. Ne täytettiin savitaikinalla. Annettiin kuivua sopiviksi. Sitten ne kopautettiin muoteista ulos ja poltettiin  maahautauunissa 3-4 päivää.
Valmiit tiilet ladottiin säännöllisiin tiilikasoihin puulavojen päälle. Tiilet myytiin lavoittain tarvitsijoille.

Taikinakone, polttohauta ja savennostopaikat ovat jo hävinneet. Mitään ei ole enää jäljellä. Taikinakoneen paikalla kasvaa pihlaja, polttohauta on kasvanut umpeen. Kesällä siinä kukkivat koiranputket ja kissankellot.

Turun Tuomiokirkko on ensimmäisiä rakennuksia Suomessa, jossa on käytetty juuri näin valmistettuja poltettuja savitiiliä. Kestävää, ekologista ja täysin suomalaista käsintehtyä savitiiltä ei enää tehdä.
**********
Pakinaperjantai 163. haaste - loveus ja saveus

22 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kuvaus tiilen valmistuksesta entiseen aikaan.

    VastaaPoista
  2. Kalliiksi taitaisivat tiilet tulla entisillä työmenetelmillä. Olen muutamaan kertaan käynyt ihailemassa kuinka Korialla tiiltä poltetaan nykyaikaisin menetelmin suomalaisesta savesta, volyymit ovat vähän kasvaneet koneiden ja tunneliuunien myötä mutta itse valmistusprosessi on kuitenkin edelleen se sama tuhatvuotinen.

    VastaaPoista
  3. Unelma,
    Ennen oli aikaa tehdä käsin tiiliä

    Demetrius,
    Totta, että työ on tänään niin kallista, että tiilten tekeminen täysin käsityönä ei olisi kilpailukykyistä eikä antaisi elantoa.

    Tiilen tekotapa ei vanhoista tavoista ole muuttunut vain koneet ja nykyajan teknologia ovat korvanneet käsityön.

    VastaaPoista
  4. Maailma muuttuu, miten hyvä, mikä harmi. Muutosta ei aina näe silloin kun se tapahtuu, vasta kun sen on vakiintunut.

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan nähnyt tuommoista taikinakonetta ja voin hyvin kuvitella miten mielenkiintoinen leikkipaikka lapsille.
    Mielenkiintoista myös lukea vanhoista menetelmistä.

    VastaaPoista
  6. Puoleensavetävästi kirjoitettu ja mielenkiintoinen kertomus.

    Tuli mieleeni, että (edesmenneellä) isoisälläni ja hänen veljillään oli tiilitehdas, isänikin oli siellä nuorena poikana töissä. Raapustelivat klopit tietenkin tiiliin nimiään silloin tällöin. Kerran lukiolaisena olin käymässä silloisen poikakaverini mummolassa, jostain syystä sytytin tulta takkaan. Takan sisätiilessä oli isäni nimi. Oli hassu tunne.

    VastaaPoista
  7. Ei niin tehdä, mutta synnyinkotini uuni on vielä käyttökunnossa. Se on tehty tiilistä, joiden teon muistan hyvin.

    VastaaPoista
  8. Taitoa ja osaamista on ollut ennenkin. Vanhat tiilet ovat kauniita.
    Kuvauksesi tiilihommasta on erittäin mielenkiintoinen. On käynyt mielessä oman talon kattoa katsellessa, miten suuri urakka on joskus ollut tehdä käsityönä sen lovetut tiilet. Jokunen on rikki, eikä tahdo löytyä ehjää tilalle!

    VastaaPoista
  9. Minulla on tosi utuinen muistikuva, että meillä valmistettiin joskus tiiliä. Ja kertomanasi, "hevonen kiersi ympyrää" palautti asian mieleeni.
    Hieno muistelus!

    VastaaPoista
  10. isopeikko,
    Vaatii aikaa, että muutokset huomaa. Taaksepäin katsoen muutokset ovat olleet aika radikaaleja, vaikka aikajana on lyhyt.

    Sirokko,
    Vähän harmittaa, kun ei ole jäänyt valokuvaa tuosta paikasta.

    Maiku,
    Vanhaan käsintehtyyn voi törmätä yllättävällä tavalla, se liikauttaa sisintä.

    Zilga,
    Ota kuva muistoksi, koskaan ei voi tietää milloin ei mitään ole enää jäljellä, sanoo hän, jonka lähes kaikki kotitalon pihapiiristä on hävinnyt

    aimarii,
    Vanhojen tiilien kaltaisia voi vielä löytyä purettavista rakennuksista. Jo hajotetun lapsuudenkotini kattotiilet olivat myös käsityötä ja kestivät ja olisivat kestäneet tie kuinka pitkään.

    Vanho

    VastaaPoista
  11. Kaanon,
    Maalla oli näitä "tiilitehtaita", ne hävisivät sementin yleistyessä ja tietysti teknologian kehittyessä, jolloin tiilitehtaat kasvoivat isoiksi ja valmistusmäärät kasvoivat lisääntyvän rakentamisen myötä.

    VastaaPoista
  12. Säälihän se on,että vanhat menetelmätä häviävät.Miten tiiliä tänään tehdään? Hieno kuvaus tiilenvalmistuksesta ennen vanhaan.

    VastaaPoista
  13. Kyllä oli ennen vanhaan kova työ, että saatiin tiili valmiiksi myytäväksi.
    Hieno kertomus tiilen monista erityövaiheista valmiiksi asti!

    VastaaPoista
  14. Hieno tarina! Elävästi kerrottu ja samalla sai aimo annoksen kulttuurihistoriaa.

    VastaaPoista
  15. Olipa mukava lukea... ja kivasti siinä samalla taas vähän viisastui ; )

    VastaaPoista
  16. Kauniita nuo tuonaikaiset harmaat tiilet. Soisipa vanhan tiilenvalmistustaidon ja työvälineiden säilyvän.

    VastaaPoista
  17. Yaelian,
    Poltettuja tiiliä valmistetaan edelleen isoissa tiilitehtaissa nykyaikaista teknologiaa hyväksikäyttäen.

    Anja,
    Kiitos.

    Harakka,
    Silloin tehtiin käsin ja aikaa riitti. Tehtiinkö suuremmalla joukolla tai pitempiä päiviä.

    uunas,
    Kiitos sanoistasi.

    sariw,
    Vanhat taidot on hyvä päivittää muistilokeroihin.

    Rita,
    Luulisin, että harmaat tiilet valettiin 1950-luvulla, kun sementti oli käytössä, siis betonista.
    Savitiilet saivat punertavan sävyn poltettaessa.

    VastaaPoista
  18. Hieno kuvaus! Kauniita käsintehdyt tiilet. Jännää, että hiiloksella paistettiin nauriita ja perunoita.

    VastaaPoista
  19. Kunnioitan kertomustasi. Katson tämän jälkeen vanhoja tiilirakennuksia uusin, tietäväisin silmin. Ja kiitän menneiden sukupolvien uurastusta, kauneuden valutöitä.

    VastaaPoista
  20. jip,
    Kiitos. Ennen yksinkertaisia herkkuja, jotka löytyivät omasta maasta ja paistuivat sen kummenmmin ketsuppia kaivaten.

    Lastu,
    Ei tule aina ajatelleeksi vanhojen rakennusten kohdalla niiden rakentamishistoriaa.
    Tiilet kertovat. Katselen Tuomiokirkon tiiliseinää mielessä muistot.

    VastaaPoista