tiistai 21. huhtikuuta 2009

Orvokkeja terassille

Terassilla on tehty kevätsiivous. Laatikoista ja ruukuista poistin sammaleet ja jäkälät. Jäkälät laitoin kesäsäilöön, mutta sammaleet vein uusiokäyttöön eli luonnon kiertokulkuun.
Kevätaurinko paistaa jo lämpimästi, joten elävä kukkien hehku on paikallaan. Orvokeista on tullut jo kevätperinne. Niitä istutan joka kevät huhtikuulla ja niin tein nytkin.

Kukkahallissa mietin värejä. Aikomukseni oli ostaa vain valkoisia orvokkeja, mutta tumman lilansiniset ja siniset orvokit näyttivät raikkailta. Sininen on oikea orvokin väri, mietin. Ostin viisitoista sinistä ja viisi valkoista orvokkia.

En istuttanut orvokeita laatikoihin, kuten tavallisesti teen. Inventoin ruukkuvarastoani ja valikoin istutusruukuiksi erilaisia ruukkuja. Sininen Arabian ruukku toistaa orvokkien sinistä ja
saviruukut sopivat kesäkukille aina. Pieni peltiämpäri saa sopia joukkoon myös.
Talvi-istutuksissa olleet kävyt keräsin talteen. Toistaiseksi lasimaljakollinen käpyjä on nyt orvokkien seurassa.

Valkoiset orvokit istutin laakeaan betonivatiin ja siinä ne nyt ilahduttavat pienellä pyöreällä terassipöydällä. Sinisten orvokkien kohdalla muistan pienen orvokkirunon.

Orvokkini tummasilmä
kulta sydän pieni,
katsot aina lempeästi
kun käy luokses tieni.

19 kommenttia:

  1. Minäkin pidän eniten sinisistä ja violeteista orvokeista. Hyvä idea istuttaa ne vaihteeksi pienempiin ruukkuihin. Orvokit ovat olleet vakiokukkia myös omalla terassillani. Tänne ei ihan vielä voi orvokkeja laittaa vaikka etuterassi jo aurinkoisen lämmin päivisin onkin. Pitäisi kantaa niitä jatkuvasti ulos ja sisään ...Kauniita ovat!

    VastaaPoista
  2. Kauniit orvokit. Sinisiä minullakin on parvekkeella. Ruukku valkoisine orvokkeineen on tosi kaunis kokonaisuus. Jo ruukku itsessään on upea !

    VastaaPoista
  3. Kauniita orvokkeja. Joskus aikanaan istutin niitä myös keväisiä, tumman lilan värisiä, ne olivat lempiväriä.

    Nyt ei saa aikaiseksi...

    VastaaPoista
  4. Kauniita värejä, sininen on minustakin aito orvokin väri. Ruukut korostavat kivasti kukkia.

    VastaaPoista
  5. Täälläkin yksi sinisten orvokkien ihailija,
    valkoisten myös, mutta etenkin sinisten. Molempia minäkin aina laitan.
    Tuota laulua laulettiin äitienpäiväjuhlassa koulussa. Kiitos muistoista!

    VastaaPoista
  6. Orvokit on tosi nättejä, sinivioletti on lempparini. Ja tuo valkoinen ruukku/vati on ihan ekstra upea.

    VastaaPoista
  7. Ihania sinisiä orvokkeja, ne ovat tosi kauniita kukkia!

    VastaaPoista
  8. Parveestasi tuli oikein viehättävä!

    Siniset orvokit ovat minunkin suosikkejani ja runokin on muistoja herättävä.

    "Itse hoidin kukkamaani
    rikkaruohot kitkin,
    vettä kannoin iltasella
    rantatietä pitkin."

    VastaaPoista
  9. maaretta,
    Orvokit kestävät kylmää hyvin, viimeyönä oli pakkasyö, mutta kestivät. Tosin terassi on suljettu lasein, siellä on lämpöisempi.

    sariw,
    Kiitos sanoistasi

    SusuPetal,
    Hop, hop taimikauppaan ja orvokkiruukkua täyttämään.

    katriina,
    Kiitos, samoilla linjoilla ollaan siis

    VastaaPoista
  10. Uuna,
    Minulle putkahti tuo runo päähän, kiiltokuvavihkoihin sitä kirjoitettiin myös.

    Sirokko,
    Kiitoksia.

    Yaelian,
    Samoin sinne lähetän orvokinsiniset kiitosterveiset

    aimarii,
    Tuosta runon jatkosäkeestä tulee mieleen tyyni kesäilta, aurinko jo painumassa taivaan länsirannalle.
    Silloin alkoi kukkien ja kasvimaiden kastelu.
    Keskipäivällä ei kastelua tehty, vasta iltaisin, jolloin aurinko ei ollut haihduttamassa vettä.

    VastaaPoista
  11. Täällä myös yksi orvokkien ystävä:) Olen kokeillut myös miniorvokkeja ja yllättäen ruukusta maahan pudonneet onnistuivat juurtumaan ja jopa talvehtimaan ja kukkivat vielä seuraavana kesänä.

    VastaaPoista
  12. Miten suloiselta nuo orvokit näyttävät! Siitä tietää että kevät tulee, kun orvokit ilmestyvät kauppoihin. Meilläkin yleensä kanervat vaihtuvat orvokeihin viimeistään vapuksi. Nyt pohdin, että mahtaisivatko ne kestää jo ulkona yön yli, ensiviikonloppuna olisi pikkupuutarhurin synttärit, ja olisi kiva saada jo jotain kuistin ulkokukkalaatikoihin. Sinisiä minäkin haluan, ja muutama keltainen ja valkoinen joukkoon.

    VastaaPoista
  13. Huikean raikasta orvokkimerta :) Orvokit ovat tarkemmin ajateltuna suosikkejani ylitse muiden tuosta mahtavasta kesäkukkien kirjosta.

    VastaaPoista
  14. Orvokeissa - ja orvokkilauluissa on "klassista" tunnelmaa, kauneutta.

    VastaaPoista
  15. Kauniilta näyttävät siniset orvokkisi, vaikka omia suosikkejani ovat valkoiset. Kunpa täälläkin pian päästäisin orvokkivaiheeseen. Vielä ovat narsissit ulkona koristamassa.

    VastaaPoista
  16. Minulla orvokit olleet jo pari viikkoa ulkona ruukuissa. Ne kestävät yöpakkastakin.
    Serkkuni tytär lauloi hänelle äitienpäivänä: "Rikkaat ruohot kitkin"!

    VastaaPoista
  17. On ne vain niin kauniita näin keväällä:) En ole vielä uskaltanut laittaa, kun ovat sitten ulkona ja niin on kovia pakkasia öisin ollut. Mutta kyllä kohta laitan..

    VastaaPoista
  18. Ina,
    Monivuotisia ja miniorvokkeja en jostain syystä ole onnistunut saamaan yli talven. Kukkivat vain yhden kesän.

    laura,
    Nyt luvattiin lämpenevää ja orvokki kestää aika kylmää. Kannattaa kokeilla, voi nostaa yöksi vaikka sisälle.

    lepis,
    orvokit ovat seuranneet minua aina jo lapsuudesta saakka. Niissä on sellainen perinteinen tuttuus

    lastu,
    totta, lauluissa on jotenkin haikea tunnelma, kaihoisa

    Elina,
    Valkosia minulla on usein ollut, nyt hullaannuin noihin isokukkaisiin sinisiin

    Famu falsetissa,
    No niin kestävät siis pientä pakkastakin.

    Rikkaat ruohot kitkin
    ja hieman siinä itkin
    rikkaruohoja ne oli vain
    vaikka rikkautta hain

    utukka,
    Pitäisikö aloittaa orvokkien kuvahaaste.
    Kuvaseuranta syyskuulle saakka
    Mukaan kaikki, joilla orvokeita on.

    Eija,
    Ja sitten kurkataan sinnekin orvokkipenkkiin tai -ruukkuun.

    VastaaPoista