perjantai 19. lokakuuta 2007

Suklaavadelmakakku


Makeita herkkuja meillä valmistetaan harvoin, mutta lokakuun ruokahaasteesta sain kimmokkeen valmistaa suklaasta jotain. Ensin ajattelin lihapadan seuraksi suklaakastiketta, teen sitä joskus toiste, mutta sitten löysin Suklaavadelmakakun ohjeen Vieraspöytä-kirjastani. Ensimmäistä kertaa valmistin tätä kakkua ja voin kertoa, että hyvää oli.

Hyvä puoli on, että jo ohut siivu kakkua auttaa herkuttelussa. Mikä parasta kakun voi pakastaa. Oikeastaan pakastettuna hiukan kohmeisena leikattu kakku on miltei parempaa kuin vasta leivottuna. Kakun kanssa vahva espresso-kahvi kruunaa suklaanautinnon.


Suklaavadelmakakku

185 g voita, käytin suolatonta
185 g tummaa suklaata rouhittuna
3 munaa
0,5 tl vaniljauutetta, käytin 2 tl vaniljasokeria
3,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,25 dl mantelijauhetta
2,5 dl vadelmia

Pane voi ja suklaa kattilaan miedolle lämmölle ja anna niiden sulaa koko ajan sekoittaen. Jäähdytä hiukan.
Vatkaa munat, vanilja ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi.
Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja kääntele jauhoseos, mantelijauhe, suklaaseos ja puolet vadelmista munavaahtoon.
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan, halkaisija n 20 cm. Ripottele pinnalle loput vadelmista. Paista kakkua 180-asteessa noin 35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä täysin ennen leikkaamista.

Tarjoa kakku vadelmien, kermavaahdon (ei välttämätöntä) ja vahvan espresson kanssa.

6 kommenttia:

  1. Oi ihanuutta, suklaakaakkua! Ootko tehnyt taas perjantain kunniaksi rakkausruokaa... :) ?

    VastaaPoista
  2. Tämä voisi olla rakkausruokaakin, ruokakilpailun haasteena oli suklaa.

    Kannattaa kokeilla tuota kakkua ja ehdottomasti espresson kanssa, se on hyvää. Vadelma ja suklaa sopivat tosi hyvin keskenään.

    VastaaPoista
  3. Tämä lähti kokeiluun - vierastan vähän useita suklaakakkuja niiden supertäyteläisyyden takia, vadelma kuulostaa ihanan kevyeltä parilta. Lisäksi keväällä ostin ihanan näköistä Cote D'Orin tummaa vadelmasuklaata, joka oli kuitenkin ihan pettymys - vadelma oli esanssista ja peitti suklaan alleen. Makuyhdistelmä jäi kuitenkin houkuttamaan!

    VastaaPoista
  4. Onneksi söin just suklaata kun näyttää niin herkulliselta tuo kakku :)!

    VastaaPoista
  5. Pidän tästä kakusta syystä, että suklaa on kakussa eikä kuorrutuksena. Jotenkin se suklainen kuorrutus on kitalakeen tarttuvaa ja tahmeaa.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista