keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Kauppakassi


Minulla on yli viisi vuotta vanha meriheinästä punottu kassi, jonka olen hankkinut kauppakassikseni. Sen ovat naisten kädet punoneet ja kutoneet Madagaskarin saarella. Suomalaista ostopaikkaa en enää muista, mutta hankin kassin nimenomaan kauppakassiksi.


Kassi on kevyt, kestävä ja siinä on pieni vetoketjullinen sivutasku kauppalistaa ja rahapussia varten. Kassin sisällä kulkee aina muovipussi varakassina. Muovipussi vaihdetaan uuteen vasta rikkimenon jälkeen. Laskeskelin, että varakassia vaihdetaan noin neljä-viisi kertaa vuodessa.













Kantokahvat ovat kestäneet moitteettomassa kunnossa raskaista taakoista huolimatta kaikki nämä vuodet ja kestänevät edelleenkin pitkään.

Omenakaramelli oli valmistanut kauppakassinsa kankaasta vetoavalla lauseella painettuna.
Sain tästä idean kertoa omastani.

HAASTE
kaikille tätä blogia lukeville, kerro blogissasi.
Millaisella kassilla kannat ostokset kotiin ruokakaupasta.

3 kommenttia: