Kaunista intohimoa

Luonnossa syksyn väriloisto syvenee päivä päivältä, kunnes se katoaa harmaasävyiseen marraskuuhun. Jori pyysi kertomaan, mikä on intohimosi. Niitä on monta, blogiaiheet kaikki ovat enemmän tai vähemmän intohimojani.


Kotini olohuoneen ikkunanäkymiin en kyllästy koskaan. Muuttuva kuvagalleria virtaa ikkunoista sisälle. Näkymät ovat realistista taidetta, joiden vastapainona kodin seinillä on konkretismia. Minusta luonto on paras maisemamaalari, siksi en ole tykästynyt esittävään taiteeseen. Mestareiden veroista ei vain ole enää syntynyt luonnon ja vanhojen mestareiden rinnalle. Maailma on muuttunut, lähentyminen luonnon kanssa on entistä tärkeämpää, vastapaino teknistyvään maailmaamme. Ylväs timanttituija rehevän vihreänä on hyvä kontrasti muuttuvien värien pihapiirissä.













Intohimoni on luonto, rakkain näkymä luonnosta ovat vaihtuvat ikkunamaisemat. Otsikkokuvat on näpätty olohuoneen ikkunoista. Osa on otettu iltavalaistuksessa, joukossa on kesä- ja syksykuvia. Kuvat eivät tee oikeutta näkymälle. Omin silmin katsottuna keskellä maisemaa kaikki on kauniimpaa. Syksyn myötä lähellä virtaava joki, jonka töyräällä asun, nousee esiin maisemaan, se ei enää piiloudu vehmaan puuston taakse. Talvella taas ovat uudet kuvat maisemassa.
Voiko kauniimpaa keltaista olla kuin syksyvaahteran keltainen ja vivahteikkaampaa punaista kuin villiviinin punainen hehku.













Syksyn satoa nautittavaksi myös linnuille. Aamuisin aterioivat pikkulinnut Valamon ruusupensaassa. Koristeomenapuissa ei ole enää montakaan pikkuomenaa. Ei se haittaa, linnuille ne ovat paremmassa suussa kuin pakkasen syömänä. Sama kohtalo on ruusunkiulukoilla.













Pinkit ruusut ja punahattu kukkivat vielä sulassa sovussa. Maahan varisseet tammenterhot poimin muistoksi kesästä yhdessä ruusunkiulukoiden kanssa.