sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Neljäs adventtisunnuntai

Enkelisiiven katveessa sytytin tänään neljännen eli viimeisen adventtikynttilän.
Adventti, adventus Domini, ”Herran saapuminen / tuleminen”, tarkoittaa joulua edeltävää vajaan neljän viikon jaksoa kristillisessä kirkollisessa kalenterissa. Adventtisunnuntait ovat neljä joulua edeltävää sunnuntaita  jokaisena sunnuntaina sytytetään adventtikynttilä. Enkelinsiipi on kasvanut aika reipasta vauhtia. Mietin, että haarottuisiko kukka, jos leikkaisin sen latvasta lyhyemmäksi. Ehkä leikkaaminen kannattaa tehdä keväällä.
Ensimmäiset kynttilät ovat jo päivän vaihtuessa alkuiltaan palaneet loppuvaiheeseen. Kun kirjoitan tätä ovat loputkin kynttilät jo sammuneet. Jouluun on enää vajaa viikko. Huomenna  ripustamme tähdet ikkunoihin, oikeastaan ne piti ripustaa jo lauantaina, mutta ehtiihän huomennakin.

Siivoilin terassia tai oikeastaan järjestelin. Yrttilaatikon olen peittänyt syksyn värikkäillä lehdillä. Vaahteran lehdet näyttävät herkullisen värisiltä valkoisessa talvessa. Muistoja syksyltä. Joku sinnikäs lehti ei ole  suostunut muuttamaan väriään, on sinnikkäänä vihreä. Sammalruukut ovat kestäneet vihreinä hyvin.
Tänään on avattu 19. joulukalenterin luukku.  Nyt on aika miettiä joulumenuut valmiiksi ja ostaa tarvittavia raaka-aineita joulupöytäruokiin. Jokaiseksi jouluksi olen paistanut kinkun ja niin teen tänäkin jouluna. Laatikoista en ole varma teenkö niitä vai keksinkö tilalle jotain muuta. Ehkäpä jotain muuta.
Kynttiläntuoksuista alkavaa viikkoa teille kaikille.

15 kommenttia:

  1. Ihania väriläiskiä nuo syksyn lehdet!

    VastaaPoista
  2. Loistava idea kerätä syksyn lehtiä talvea värittämään!

    VastaaPoista
  3. Lehdet on ihanan näköisiä tuossa ja sammalet ovat todellakin pysyneet kauniina. Ihana tuo lasitettu terassi kerrassaan, itse olen ajatellut, että jos joskus muutamme, esim.rivariin tai kerrostaloon, siinä täytyy ehdottomasti olla joko lasitettu terassi...niistä saa talvella niin mukavia, kun ei lumi tuprua sisään.
    Mukavaa adventtia myös sinulle, oletko muuten tehnyt bataattilaatikkoa joskus, minusta se on ihanaa ja sitä meille ostetaan tänä jouluna, ja tietysti lanttulaatikkoa...;=)

    VastaaPoista
  4. SusuPetal,
    Minä myös tykkään noista lehdistä.

    lepis,
    Vähän ne ovat käpristyneet, mutta värit ovat hyvin säilyneet, verivaahterakin on sama tummanpunainen.

    Tuija,
    Lasituksesta tykkään minäkin, pitkään syksylle terassilla on lämmintä. Tosin talvella siellä ei tarkene kuin takki päällä.
    Bataattilaatikkoa en ole tehnyt, mutta uunibataatteja kylläkin.
    Mies niin haluaa noita laatikoita, itse oikaisisin ja tekisin rakuunaporkkanoita ja uunipalsternakkoja. Saa nyt nähdä.

    Mukavaa jouluviikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  5. Kauniit nuo lehdet,etenkin varmaan kun kaikki ulkona on valkeaa. Mukavaa 4.adventtia ja joulun odotuta.

    VastaaPoista
  6. Oloisaa adventin aikaa myös sinne:)
    Enkelinsiiipi onkin tosi nopeakasvuinen, ja siten aika helposti kaatuvaa sorttia. Alkuja kantsii ottaa jo heti lopputalvesta se on niin helppo uudistettava.
    Minäpä pääsen helpolla laatikoiden teosta, anoppi niitä tekee ja sitten vain paistelen.. ja isäntä kinkun. Eipä minulle jää kuin jokin hyvä kakku tehtäväksi.

    VastaaPoista
  7. Yaelian,
    Väriläiskä terassilla ne lehhdet
    Samoin sinulle

    Eija,
    Minä laitoin jo heti alkuun tukikepin kukalle. Jos latvon sen maaliskuulla, niin ajattelin istuttaa sen latvan kasvamaan.
    Sinulla onkin hyvä huoltotiimi joulunaikaan.

    VastaaPoista
  8. En olisi uskonut, että vaahteranlehdet voivat säilyä noin monivärisinä talveen asti. Meidän pihavaahteran lehdet ovat kaikki samanvärisiä haravointivaiheessa.

    Minä tahtoisin myös modernisoida joulupöytää. Ja teenkin sitä pikkuhiljaam ehkä eivät huomaa, että rosolli tulee tänä vuonna hyytelönä, samoin mäti;) Tarjoaisin eri päivinä eri ruokia, mutta miesväki ei moiseen suostu. Iso kinkku pitää olla, mies kävi jo ostamassa.

    VastaaPoista
  9. Kivoja nuo lehdet, en ole ajatellutkaan että säilyvät noin hyvin!
    Kyllä minun enkelinsiipeni ainakin haarottui, leikkelin sitä joka kevät ja istututin leikkeistä uudet alut. Se oli parvekkeella kauniin punainen, mutta kuoli viime kesänä, mies kai unohti kastella.

    VastaaPoista
  10. Vihreä vaahteranlehti on kuin lupaus keväästä, tai ainakin siltä se tuntuu näin lumen keskellä : ) Upeasti on nuo värit niillä säilyneetkin...

    VastaaPoista
  11. Katriina,
    Minäkin ajattelin rosollin tehdä hyytelökakuksi Ruokatorstain Joulu-kirjan mukaan.
    Meidän kinkku on vielä kaupassa. Olemme ihastelleet sellaista parin kilon kinkkua.

    Sirokko,
    Taidankin leikata siiven keväällä. Mukava jos haarottuisi.

    Sariw,
    Olen yllättynyt noista vaahteran lehdistä, kun noin hyvin värit ovat säilyneet

    VastaaPoista
  12. Kynttilän tuoksua sinulle Arleena ja oikein hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  13. Minä ostin jo laatikot, joo, en ole koskaan tehnyt niitä, ja kinkku on mietintälistalla:)

    Kauppalista olisi kyllä syytä jo kirjoittaa valmiiksi...

    VastaaPoista
  14. Kaanon,
    Kiitos ja sinulle myös toivotan samaa.

    pioni,
    Lanttulaatikko on ns "pakko" ostaa ja tuunata, mutta porkkanat sun muut teen itse, en tosin laatikoiksi.

    VastaaPoista
  15. Syksynlaulu laulaa kuolleista lehdistä, mutta eläväksihän ne olet loihtinut. Siitä näemme: kauneus ei kuole koskaan, elää ikuisesti. Kiitos niin monen monen kauneuden näyttämisestä!

    VastaaPoista