tiistai 7. joulukuuta 2010

Lunta ja joulukuusia

Pihan kartiokuuseen kiinnitin kynttilät reilu viikko sitten. Onneksi, sillä lunta on satanut kiitettävästi ja se on koristanut kuusen kauniisti. Iltahämärissä valot hohtavat lumipeitteen alta.
Kodin Kuvalehdestä luin, että Marjaliisa Kauppinen uskoo unelmaansa. Se on lasten ja joulun onni.  Hän on puuhannut Helsingin Seurasaareen perinteistä lapsuuden joulua. Sillan päässä alkaa joulu. Kaksikymmentä joulutonttua on piiloutuneena jonnekin. Tietysti lapset ja lapsenmieliset löytävät ne. Nälkäkään ei pääse yllättämään rakovalkealla voi paistaa makkaraa. Joulukuvaelman jälkeen voi rauhoittua kynttiläpolulla.   Sunnuntaina  12.12 klo 13-17  on Seurasaaren 15. joulupolku-tapahtuma.
Hieno idea elvyttää ja tehdä tutuksi vanhoja jouluperinteitä. Tätä ideaa voisi soveltaa jokaisessa kaupungissa.

Lapin Vuonisjärvellä on rakennettu valoa kaamokseen, kertoo samainen Kodin Kuvalehti. Kyläläiset ovat jäädyttäneet jäälyhtyjä. Niillä valaistaan kylän läpi halkova viiden kilometrin kylätie. Voin kuvitella tätä tunnelmallista näkymää iltahämärissä.  Tämäkin idea on loistavan hyvä kylien kyläteille.
Meillä on kannettu kuusi jo olohuoneeseen. Aito käsintehty ja hyvin kestävä joulukuusi, joka ei varista hakoja.  Säilyy komerossa  taas seuraavaan jouluun. Huomaan, että latvatähti puuttuu. Se on vuosien saatossa  pudonnut jonnekin. Sain tästä pienen askareen ja lähden tähden tekoon.

 
Meidän kurre haluaa ehdottomasti päästä eetteriin. Hän otti oikein kunnon kuvausasennon. Etutassut ovat somasti nyt toimettomina. Hetki sitten valloitti taas talitinttien siemenpöntön ajamalla talitintit pois. Nyt kelpaa poseerata vatsa täynnä.
Tämä on virtuaalisen joulukalenterin 7. luukku.

14 kommenttia:

  1. Seurasaaren joulua en ole käynyt viettämässä, mutta Seurasaaren juhannustapahtuma on mukava juttu. Lapsille, lapsiperheille ja lapsenmielisille.

    VastaaPoista
  2. Ihana kurrekuva.Seurasaari on lapsuuteni leikkipaikkoja,ja olisi mukavaa nähdä se joulutapahtuma siellä.

    VastaaPoista
  3. Kurre on ilmeinen linssilude ja aivan ihastuttavasti on asettanut tassunsa poseerausasentoon.

    VastaaPoista
  4. Tuo kurreorava on niin ihana ja suloinen..
    Hän vei kaikien muun huomion =)

    VastaaPoista
  5. SusuPetal,
    Jos olisin Helsingissä. pistäytyisin Seurasaaressa kokemassa joulutunnelmaa.

    Yaelian,
    Minusta se jouluidea kuulosti mukavalta.

    kaanon,
    Minustakin se oli erikoisen söötti, näytti kuin sillä olisi kinttaat käsissä.

    hanne,
    Kurre oli ja on ihana, mutta saisi antaa linnuille tilaa. Vaikka kuinka yritin hätistää ei välittänyt mitään. Huomenna se tulee taas puolen päivän aikoihin.

    VastaaPoista
  6. Meillä on tuollainen samanlainen kestokuusi, en ol evielä tuonut varastosta esille.

    VastaaPoista
  7. Viimeksi kun olin Suomessa maalla jouluna, sielläkin oli koko kylänraitti valaistu jäälyhdyin, oli todella kaunista. Tykkään myös hautausmaiden jouluvalaistuksesta. Harvoin niitä vain pääsen näkemään.
    Hih, kurre on todella hyvinsyöneen näköinen.

    VastaaPoista
  8. Komeasti on lunta sielläkin! Tuikkut pihakuusessa ovat somat.

    VastaaPoista
  9. Hauskaa!! Etelän ihmiset ovat saaneet oikein paljon lunta.

    VastaaPoista
  10. ihana joulupostaus joka henkii aidon joulun henkeä. Jouluoravakin :))

    VastaaPoista
  11. Jäälyhtyjä koko kylänraitti täyteen, ihana idea.

    VastaaPoista
  12. Unelma,
    Se on luultavasti ollut aikoinaan kädentaitajien hitti. Tykkään siitä.

    Sirokko,
    Aktiivisissa kyläyhteisöissä, joissa talkootyö on kunniassa, varmaan sytytellään tänäkin joulunaikaan kynttilöitä jäälyhtyihin.

    Katarinna,
    Kyllä täällä on lunta sopivasti ja valkoinen valaisee kivasti.

    Zilga,
    Nyt on tullut ja kiitos vain taivaalle.

    Rita,
    Kiitos. Orava on meidän ilkikurinen lemmikki, se valloittaa lintujen ruokapaikan aina hetkeksi päivittäin.

    pioni,
    Se on upea näky.

    VastaaPoista