Albumeja on kaksitoista eikä tämä määrä edes riitä vuosien aikana kertyneille kuvakasoille. Niitä pursuaa pinottain lipaston laatikossa ja erikokoisissa pahvilaatikoissa. Kerran sain äkillisen inspiraation ja innostuin järjestämään matkakuvat kohteittain omiin kasoihinsa. Suunnittelin oman päiväkirja-albumin kullekin matkalle. Muistini on jo hataraa, onhan vanhemmista matkoista kulunut jo vuosia. Uskon, että kuvat virittävät muistot esiin ja päiväkirjani onnistuu. Arkistoni sisällysluettelo tulee olemaan lyhyt ja selkeä, koti ja asuminen, lapset, matkat.
Kun ostin albumit, ajattelin aloittaa arkistoinnin kesän sateisina, syksyn pimeinä ja talven pakkaspäivinä. Kun kaksi vuotta oli kulunut eikä ollut tapahtunut mitään, tein uudenvuodenlupauksen. Kymmeneen vuoteen en ollut luvannut mitään. Kunnes kolme vuotta sitten havahduin uudenvuoden aattoiltana muiden luvatessa kaikenlaista. En olisi pekkaa pahempi ja lupasin juhlallisesti, että tulevana vuonna järjestän jokaikisen valokuvan. Tuli uusi vuosi, aika kuluu nopeasti. Keväällä ei ollut tapahtunut vielä mitään Silloin ajattelin, kun tulee kesä ja sadepäivät sitten, kesällä ajattelin kun tulee syksy silloin. Jokaisena tämän jälkeen tulleena vuotena muistan vaatehuoneen hyllyllä albumit ja laatikoissa lojuvat valokuvat.
Reilu vuosi sitten ostin skannerin. Kuviahan tulee jatkuvasti vain lisää. Tietokoneen kovalevyasema pullistelee kuvista repeämispisteessä. Skannerilla tekisin ihan omat albumit päiväkirjamerkintöineen. Suunnittelin kuvien ryhmittelyä, tekstityyppejä ja värejä. Tämä olisi ratkaisu. Vanhoista paperikuvistakin voisin osan skannata. Skannasin jo yhden kuvan, isoäidin talokuva, ikäänkuin opetteluna. Skannaus onnistui oikein hyvin.
Mitään ei ole vielä tehty. Säilyvätkö vanhat väripaperikuvat vielä pitkään. Huomenna tarkistan vanhimmat kuvat. Löydänkö vain valkoisia tyhjiä kuvia Mallorcan matkaltani. Tunnen syyllisyyttä valokuvien puolesta. Olen jättänyt ne heitteille. Saakohan tähän ongelmatilanteeseen terapiaa.
Jos blogini hiljenee hetkeksi eikä postauksia ilmesty viikkoon, se merkitsee että olen uppoutunut valokuvieni arkistoimiseen.
*******
Pakinaperjantai 183. haaste - Päiväkirjamerkintöjä
Kirjoituksesi on kuin minun elämästäni. Minäkin olen ajatellut järjestäväni kaikki arkistot, valokuvat, postikortit ja postimerkit sitten eläkeläisenä. Mitään ei ole tapahtunut. On paljon hauskempaa möyriä puutarhassa. :)
VastaaPoistaTuollaistahan minäkin olen suunnitellut vaan en saanut aikaiseksi...
VastaaPoistaHauska pakina.
VastaaPoistaPaperikuva-aikana olin aikaansaava, kuvat ovat kansioissa, matkakertomukset tallennettu, mutta digiaika romutti järjestelmällisyyteni.
Tai sitten se oli mukavuudenhalu.
Voi, mistä löytyisi se ihana aika - kenties kokonainen viikonloppu, jolloin laittaisi vain valokuvia albumiin, uppoutuisi täysin menneisyyteen, kuvien maailmaan!
VastaaPoistaSinänsä kiva homma odottamassa sinua, mutta vaatii kunnon inspiraation.
VastaaPoistaVuoteen 2005 tein paperikuva-albumeja, mutta digiaikaan siirtyminen lopetti sen kuin seinään. Vanhoja valokuvakansioita ei tule enää edes katsottua, vain tietsikuvia. Toivottavasti edes säilyvät.
Sitten kun oikein innostut, niin tuolla vaatkomerossa olisi yksi laatikollinen odottamassa laittamista ;D
VastaaPoistaUnelma,
VastaaPoistaSamassa veneessä ollaan. Kerron heti, kun kuvat on laitettu. Taidan oikein postata sen ikäänkuin uutisena.
Yaelian,
Ja sinäkin samassa veneessä, samat toistan kuin Unelmalle.
SusuPetal,
Yritin hakea tähän postaukseen sitä ainoaa skannaamaani kuvaa, vaan eipäs löytynyt ruolta digikuvakansiosta tietokoneelta, pitää siis nekin kuvat saattaa albumeihin.
Onneksi olkoon sinulla on paperikuvat järjestyksessä ja kertomukset kirjoitettu.
Kai minullakin - joskus.
Sooloilija,
Ehtisinkö viikonloppuna - ei kyllä niitä on niin paljon. Jotain saisin kumminkin. Milloinka alottaisin.
Katriina,
Juu sitä inspiraatiota on odoteltu jo yli viisi vuotta.
Lupaan kyllä katsella niitä paperikuva-albumeja kun ne ensin saan tehtyä.
Saa sitten nähdä kuinka käy.
lepis,
Jaa että sielläkin. No minulle tulee varmaan rutiini albumin kasaamiseen, joten voin tarjota tätä panostani eteenpäin.
Vanhat valokuvat ovat alkaneet kellastua ja punertua, oikein vanhat mustavalkoiset kuvat eivät muutu miksikään. Olisi siis ollut viisasta pysyttäytyä vain mustavalkokuvissa, mutta värien huuma vei mukaansa monen muunkin.
VastaaPoistaMissä muodossa olisi siis paras kuvat säilyttää? Jos ne skannaa ja laittaa levylle, onko kohta laitetta, millä niitä lukea.
Olen nähnyt yli 100 vuotta vanhoja, hienoja mustavalkoalbumeita, mitkä ovat kuin uusia. Sekö on siis oikea tapa säästää kuvat?
Mieti vielä tarkoin, miten kuvasi järjestät, ennen kuin alat puuhaan.
Vaikka tämä oli pakina, niin siinä on tärkeä viesti.
Niin juuri, tähän ei voi olla samaistumatta kun katsoo kuvalaatikoitaan. Digiaikana en ole printannut tai teettänyt yhtäkään kuvaa, vanhata paperisetkin vielä odottavat pääsyä albumiin. Joitakin kannattaisi jo ruveta skannaan uusiksi ennen kuin värit katovat kokonaan. Ja Uunan muistutus mustavalkokuvista on hyvä pitää mielessä.
VastaaPoistaSama vaiva minulla...
VastaaPoistaSilloin kun ei vielä ollut digikameraa, kuvat kiltisti laittoi johonkin..
ja sitä ennen albumiin..
kait se pitäisi tehdä aina heti, eikä sit joskus sadepäivinä kesällä..
Valokuvat ovat äärimmäisen tärkeitä..
Nyt kun isäni kuoli, katsoimme tyttäreni kanssa akikki isäni kuvat ja muistelimme, teimme samalla voimaannuttamistamme..
Uuna,
VastaaPoistaKiitos tietoiskusta.
Olin ajatellut koneen tidostoista tulostaa digikuvat paperialbumeihin siis fyysisiksi paperikuviksi. Ei kaikkia, sillä siellä on tuhottomasti mysö tarpeettomia ja jääköön siis tietokantaan ne mitä en kokonaan poista.
Paperiin kehitetyt valokuvat arkistoinalbumeihin. Katson missä kunnossa ne ovat ja skannaan mahdollisesti joitakin "uusiksi".
Sirokko,
En ole minäkään vielä digikuville tehnyt mitään siis valmistanut niistä paperikuvia.
Iso homma on kuitenkin edessä.
hanne,
VastaaPoistaNiin pitäisi tehdä ennenkuin on myöhäistä. Pikku hiljaa alan hommiin - tämä on taas lupaus.
Kuvat ovat muistoja, jotta muistaisimme.
Valokuva-albumi onkin oikeasti niinkuin päiväkirja, ja siihen kiinnitetyt kuvat niitä päiväkirjamerkintöjä. Hyvä oivallus :)
VastaaPoistaisopeikko,
VastaaPoistaNiin se on minulle toivottavasti joskus.
Etkä varmaan näiden vuosien varella ole yhtään kasvattanut tuota jättiurakkaa uusilla kuvilla...
VastaaPoistaTäällä myös vanhojen valokuvien pino odottaa skannausta. Olen aloittamassa kaikkein vanhimmista mustavalkokuvista. Ne ovat hyvin säilyneet, eivät niin kuin 70-luvun kuvat haaleita, mutta ne ovat myös arvokkaimmat ja haluan ne turvaan..
VastaaPoistaTietotekniikkaongelmat huolettavat, mutta toisaalta pakko kai tässä on jotain tehdä - tai siis parempi sekin kuin ei mitään?
Kumma on sekin, että vaikka kuvien ja muistojen järjesteleminen on sinänsä kivaa, silti siihen urakkaan on hyvin vaikea ryhtyä.. ainakaan jälkeenpäin. Vähän kuten susu sanoi, ennen kaikki oli hyvässä järjestyksessä ja kommentoituna, mutta sitten tuli digiaika..
Hauskaa urakkaa, siitä huolimatta. Kommenteista päätellen tämä on yllättävän yleinen vaiva.. vai onko tietyn sukupolven oma juttu?
Demetrius,
VastaaPoistaKuvia on oikeastaan ikäänkuin moninkertaisesti tullut lisää. Se ondigi-ajan syytä.
Pankin talkkari,
Pitäisi järjestää valokuvien arkistointikilpailut. Voittaja on se, joka julkistaa ensimmäiseksi kuviensa olevan turvassa arkistoituna albumeissa. Tottakai voittaja palkittaisiin.
Ja muut jäävät nuolemaan näppejään.
Mietinkin onko minulla mustavalkokuvia ollenkaan, kun en muista johtuen siitä, ettei niihin ole kajottu.
Jos värit ovat kovasti haalistuneet, yritän skannata ja käsitellä.
Katsotaan nyt tätäkin lupausta miten käy.
Sitä ihmetteln myös, ehkä ne on kerran katsottu ja sitten vain unohtuneet kun uutta on tullut tilalle.
Olisko siinä syynä se, että taaksepäin on haikea katsoa. Eteenpäin taas haluaa edetä loputtomasti.
Mikä tuo kuvassa oleva ihastuttava pensaskasvi on?
VastaaPoistaValokuvien järjestelystä olen luovuttanut. Poikani oli tallentanut CD:lle vanhoja videointeja lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Kyllä meillä neurua ja liikutusta piisas kun niitä katselimme. Tytär näkyi kaksiviikkoisena vauvana ja nyt on jo 28 vuotias. Siskollani katsoimme vielä vanhempia kuvia, isäni kuvaamia kaitafilmejä ja niistä kyllä liikutuimme.
Rita,
VastaaPoistaTuo kaitafilmitallennus olisi ollutkin hyvä. Nyt meillä on video, jolle perhetapahtumia lähinnä olemme tallentaneet.
Filmillä on lasten syntymähetket ja muuta filmi ensimmäisen ikävuoden aikana otett, lainakameralla ne otettiin.
Matkat ovat kaikki kuvina. Ja perhejuhlat yms.
Kuvassa on valkoinen pihasyreeni.
Voi että, tämä on varmaan todella monen ihmisen totuutta, tuttuakin tutumpaa. 'Sitten kun --. Jonakin päivänä --. Kunhan ensin --.'
VastaaPoistaAina sitä tolkutetaan että pitää elää NYT, Mutta jos ELÄÄ nyt, niin milloinkas ne muistot saa kasaan ;)
Hyvin kirjoitettu.
Kutuharju,
VastaaPoistaJa nyt juuri paistaa aurinko, ulkona on kaunista, pitäisi käydä ihailemassa kaikkea..... eihän kesällä voi ehtiä
Näin se menee