sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Surmanloukkuja metsässä

Muutama päivä sitten pysähdyin kuuntelemaan tarkemmin, mitä MTV3/uutiset kertoivat.
Hirvet kituvat Soneran johdoissa, kun puhelin- ja kaapelilankaverkkoja ollaan purkamassa. Aikoinaan verkot on saatu vedettyä hyvinkin ketterästi. mutta jostain syystä purkaminen ei suju yhtä nopeasti ja huolellisesti. Luonto ja sen asukit eivät valita, kärsivät vain.

Hirvet sotkeutuvat johtoihin ja jääävät kituen kuolemaan. Metsästäjät ovat pelastaneet useita johtoihin kääriytyneitä hirviä joko elämään tai kituvina armahtaneet kuolemaan.
Purkamattomia johtoverkkoja on tuhansia kilometrejä. Yhdessä linjassa voi olla kahdeksankin johtoa. Johtoja on myös jätetty osittain purettuina roikkumaan vaarallisen alhaalle. Niihin eläimet törmäävät ja seuraukset ovat kohtalokkaat.

Kuljin viime päivien tavanomaista reittiäni ja keskellä kaupunkia sain ihailla näitä kauniita syksymaisemia. On hienoa, että kaupungissa säilytetään luonnontilassa olevia viheralueita.
Ne ovat raikkaita luontokeitaita. Siellä kulkiessani muistin hirvet ja heidän kohtalonsa.

Sama reitti jatkuu huomenna. Luulen, että lenkkeilen tätä reittiä jatkossakin. Vähän eri tarkoituksessa vain. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille.

14 kommenttia:

  1. Hui kamala, tuota ei parane ajatellakaan kun metsässä kävelee, vielä noin kauniissa metsässä. Mitenkä se keräys niin kauan vie, meillä toimivatkin johdot häviävät tolpista vorojen taskuun, vai eikö niissä olekaan enää kuparia...

    VastaaPoista
  2. Kurjaa lukea tuollaisesta,hirviparat. Toivottavasti saavat kerättyä ne johdot ennenkuin ne kuristavat kaikki hirvet...

    VastaaPoista
  3. Metsään pitäisi jäädä murheet, mutta hirvillä oli toisin, hurja juttu.

    Kauniita kuvia ja onnellisia metsäretkiä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voi hirviparkoja. Toivottavasti keräävät nyt pian johdot pois metsästä.

    Sinulla on siellä kauniita maisemia reittisi varrella.

    VastaaPoista
  5. Reittisi on kaunis ja vielä niin syksyn väreissä.
    Katsoin myös ohjelman. Karmeaa.
    Aivan liikaa on metsissä myös piikkilankoja, joihin eläin voi teloa itseään, samoin muutkin liikkujat. Nekin on vain jätetty sinne, viitsimättä poistaa.

    VastaaPoista
  6. No tuohan on edesvastuutonta touhua! Ettäs kehtaavat.

    VastaaPoista
  7. Hei Arleena,
    Minäkin tunnen samoin aina kun näen jotain eläimiin kohdistuvaa ja yleensä käännän jopa kanavaa kun en oikeastaan edes kestä tietää.Siis kestä tietää jotain kamalaa (koe-eläimet aivan erityisesti)johon en pysty millään lailla vaikuttamaan.
    Niinkuin tiedät asun täällä Itä-Helsingissä, jossa luonto alkaa kun astuu ovesta ja tämä on juuri se aika jolloin metsään haluaa mennä joka päivä kun niin raikasta ja kaunista.
    Hyvää alkanutta viikkoa !

    VastaaPoista
  8. En ole tiennyt enkä ole tullut edes ajatelleeksi, että sähkömiehet eivät tule ajatelleeksi johtojen korjaamista pois metsästä saman tien kun kaapeloivat uudet johdot maahan.

    Saareeni isä vedätytti johdot vuonna 1950. Nyt kun rakennutin samaan saareen pikkumökin, sähkö on tarpeen jo hengityskoneeni vuoksi. Savon Voima purki vanhat roikkuvat johdot ja rakensi maakaapelin. Hyvä niin. Johdot veivät mukanaan ja vanhat pylväät luvattiin myös kuljettaa pois.

    Kaunis on metsälenkkisi. Keltainen on kaunis väri, hehkuu ja hekuttaa.

    Kiitos toivotuksesta! Hyvää viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Sirokko,
    En minäkään ymmärrä, kuinka niitä johtoja ei heti kerätä pois. Luulisi raikkaassa metsässä olevan ihan mukava tehdä töitä.

    Yaelian,
    Jonkun pitäisi hoputtaa ja valvoa Telia-Soneraa. Ovat saaneet valtiolta luvan linjoihin, nyt pitäisi vastavuoroisesti edellyttää, että hopi hopi korjatkaa jälkenne.

    unii,
    Kiitos.

    Kaanon,
    Minäkin yllätyin, että keskellä kaupunkia on luonto lähellä.

    aimarii,
    Jotkut eivät vain osaa suhteuttaa asioita, metsä piäisi pitää puhtaana. Roskat sinne minne kuuluvat.

    lepis,
    Niin on, pisti oikein vihaksi, kun kuulin uutisen.

    Melita,
    Sinullakin on kaunis luonto kotisi äärellä vaikka kaupungissa asutkin. Nautitaan siitä. Samoin mukavaa viikkoa.

    Lastu,
    Minä luulen, että paikkauntien sähköyhtiöt ovat vastuuntuntoisia työstään ja hoitavat kaiken nopeasti kuntoon.
    Kun on kyse "kasvottomasta" pörssiyhtiöstä, näyttäisi heille olevan yhdentekevää milloin ja miten jäljet putsataan. Turha on tulla väittämään rahanpuutetta, siitä ei ole kyse.

    Minäkin ihailen juuri tätä syksyn keltaista.

    VastaaPoista
  10. Peikko menee ja puraisee soneraa jalasta.

    VastaaPoista
  11. Kaunista,tuollaisissa maisemissa on ilo liikkua.

    Hirvien kitumisista en olekkaan kuullut, järkyttävää. Tarttis korjata johdot nopeasti pois.

    VastaaPoista
  12. isopeikko,
    Hyvä, se on oikea puraisu..

    Rita,
    Juu saisivat ryhtyä hommiin ja pian.

    VastaaPoista
  13. Olipa surullista luettavaa ja vielä kun on hirvenkaatoaika, niin haavakkoja tulee, eikä niitä haeta tarpeeksi tarkasti pois. Kärsimystä riittää.
    Tunnustuksen kuitenkin jättäisin sinulle halutessasi sen :)

    VastaaPoista