On loppukevään ja alkavan kesän kolea päivä. Pihan vanhat koivut ovat vasta avaamassa hiirenkorvalehtiään. Kaunis hento vihreä verhoaa puita. Talon seinustan omenapuut kukkivat valkoisin ja hennon vaaleanpunaisin kukin. Mäentöyräältä näkee vielä joen virtaavan veden Lehdettömät lepät eivät peitä vielä joenuomaa.Olen maaliskuussa täyttänyt kolme vuotta. Talvella sairastin keuhkokuumeen. Sen takia olen ollut kolme viikkoa sairaalassa. Tuosta ajasta ja tapahtumasta minulla ei ole mitään muistikuvaa. Äiti on kertonut, että sairaalassa toinen potilas, vanha mummo, on syöttänyt minua. Hänen kertomansa mukaan olisin nähnyt nälkää ellei mummo olisi huolehtinut. Sairaalasta tulon jälkeen kotona aamupuurolla, kun puuron päälle oli lusikoitu voikimpale, olin ihmetellyt ihastuneena.
Voita, saanko minä voita.
Nyt ulkona tuoksuu keväälle. Kytömaalta kuuluu kuikan laulu. Meillä on kattotalkoot. Valkoisen 1900-luvun alun pohjalaistalon pärekatto vaihdetaan tiilikatoksi. Harmaat betoniset kattotiilikasat odottavat pihalla. Iso joukko miehiä on jo katolla, jonne ensimmäisiä tiilikuormia vinssataan.
Talkoopäivä on jännittävä, pihalla on hyörinää. Sisällä tuvassa valmistetaan tarjottavaa talkooväelle. Edellisenä päivänä on leivottu monta pitkää pullapitkoa kahvileiväksi. Mummoni on pääemäntä. Hänellä on puvun suojana ruudullinen esiliina. Pullapitkoista leikataan paksuja viipaleita. Epätavallisesta päivästäkö johtuen saan pullaviipaleen ensimmäisenä. Iloisena juoksen ulos nauttimaan tästä herkusta. Liekö syynä se, että samalla olen poissa jaloista. Kaikilla on kovin kiire.
Lapsuudestani tämä kattotalkoopäivä on ensimmäinen muistikuva. Elämäni varrella kaivan tämän erikoisen päivän muiston esiin. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat läpi elämän. Uskon, että sairaalakokemuksenikin seuraa elämässäni, vaikka se on siirtynyt muistiin muiden kertomana enkä itse sitä muista.
Lapsuuden muistot alkavat elää lukijallakin tätä sinun ensimmäistä muistikuvaa lukiessa.
VastaaPoistaTarinat koostuvat omista muistikuvista, valokuvista ja toisten kertomista tarinoista.
Hieno pakina.
Eloisasti kerrottu muistelma. Näen sinut sieluni silmillä istumassa nauttien siitä paksusta pullapalasta. Lapsen iloa!
VastaaPoistaLapsena on kivaa, vaikkei sitä aina itse silloin tiedäkään. Hieno muistikuva, tuoksukin mukana sanoissasi.
VastaaPoistaKoskettavasti kerroit. Läpi muistelman positiivisuus ja turvallisuus henki. On ollut kyllä aikamoinen kokemus pienelle lapselle joutua äidistä erillään ja vielä niin pitkäksi aikaa. Mutta tuo kertomuksen mummo edusti muistoissasi kaikkea sitä perusturvallisuutta, kantavaa voimaa, joka auttoi selviytymään.
VastaaPoistaLapsuusmuistot seuraavat läpi elämän. Minun varhaisin muistoni on 2-vuotiaana, pelkäsin joulupukkia (joka oli kai isä), itkin ääneen ja menin äidin selän taakse piiloon.
VastaaPoistaTuollaista, minäkin paljon sairaalassa lapsena, vasta aikuisena pääsin eroon siitä sairaalan pelosta. En halua antaa lapsuuden rajoittaa koko elämääni, en enää pelkää vettä, nokippoikia, pimeetä, koiria... Tuoksuja ja makuja muistelen mielelläni.
VastaaPoistaTuollaisia elämyksiä on kiva lukea. Niitä alkaa ehkä noustakin enemmän mieleen nyt, kun ruuhkavuodet ovat ohi ja on taas aikaa joskus vain olla.
VastaaPoistaEi voi tietää, mitä muistaa, mitä on syöpynyt mieleen toisten kertomana. Eikä sillä oikeastaan ole väliäkään, kaikki siivilöityy kuitenkin oman mielen läpi. Ja heijastuu kaikkeen läpi elämän.
VastaaPoistaHieno tarina lapsuudesta; onneksi sairaalassa oli mummo, joka ruokki.
Kaanon,
VastaaPoistaKiitos. Tuon kattotalkoopäivän muistan aivan selvästi, se pullanpala on avainsana.
Famu falsetissa,
VastaaPoistaLapsen ilot syntyvät usein hyvinkin pienistä aiheista.
isopeikko,
Lapsena ei osaa eritellä asioita kovinkaan mieleenpainuvina, ne tulevat esiin vasta jopa aikuisena sieltä mielen syvistä sopukoista.
Rita,
Luulisin, että muisti on valikoiva. Ikäviä kokemuksia ei jää muistiin vain alitajuntaan heijastamaan. Ja onneksi on näin.
Voisilmä puurossasi merkitsee kenties vielä aikuisuudessasikin sinulle uskomattoman hyvää. Kotiinpaluuta.
VastaaPoistaMuistot on lastattu kaikilla aisteilla.
tuulento,
VastaaPoistaJoulupukkimuistoja löytyy minultakin, mutta en itse muista kaksi-vuotiaana olevia tapahtumia.
Hannele,
Sairaalaa en pelkää, sensijaan pimeää ja korkeita paikkoja. Niistä olisi herra Freudilla sanottavaa, mutta häntä ei enää ole, Ja hänen teoriansakin on jo unohdettu. Ainakin melkein.
Katriina,
Se on totta, että nyt löytyy aikaa muistelemiseenkin. Se on itseasiassa aika tervehdyttävää.
Nuorempana tuntui, että elämä jatkuu ikuisesti.
unnu,
Valokuvat ovat hybviä muistinvirkistäjiä ja niiden kautta muistot heräävät. Ennen otettiin paljon vähemmän kuvia kuin nyt. Piti olla jokin tapahtuma, kun kamera kaivettiin esille. Harvemmin mitään arkipäivän sattumia kuvattiin.
huhti,
Tosiaan, voisilmän merkitystä en ole tullut ajatelleeksi. Mukava kuulla, jos se on hyvän symboli, kotiinpaluun symboli.
Ihana lämmin tarina. Sanotaan, että mieleen painuvat parhaiten muistot joihin sisältyy vahva aistielämys, tuo pullapala on varmaan ollut myös sitä, tuoksu ja maku, sen lisäksi tietenkin että pääsi vihdoin kotiin sairaalasta.
VastaaPoistaSirokko,
VastaaPoistaSitä mieltä olen minäkin, lisäksi päivässä oli paljon tavallisuudesta poikkeavaa, se jää muistiin helposti.
Siellä ne ovat lapsuudenkokemukset sisällämme vaikka emme kaikkea muista. Toivottavasti siellä ei ole vain ikäviä asioita, jotka ahdistuksena ja muuna meissä vaikuttavat vaan että siellä olisi myös iloa jotka hymynä meissä näkyvät :))
VastaaPoistaMinullekin tuli yksi oma lapsuusmuisto tästä mieleen. Tuossa, kun kirjoitit mummosi ruudullisesta esiliinasta, niin muistan, kuinka kesälapsena maalla ollessani talon vanhalla emännällä oli sinivalkoruudullinen essu, jonka rintalapussa (tai miksiköhän sitä pitäisi kutsua) oli siniset kirjailut.
VastaaPoistaHieno muistojen kertomus! Oikein mietiskelin sitä, kun Kuopus on juuri vähän yli kolmevuotias. Mitähän hän mahtaa aikuisena tästä ajasta muistaa?
VastaaPoista